Tapasin taannoin hyvän ystäväni. Hän kertoi potevansa usein aamuisin huonoa omaatuntoa. Tunnistan tämän tunteen paremmin kuin hyvin. Olen kirjoittanut aamuahdistuksesta aikaisemminkin.

Heräämisen jälkeen ensimmäiset ajatukset koskevat tekemättömiä asioita ja ensimmäinen tunne on epävarmuus. Heti havahtumisesta lähtien pelkäämme epäonnistuvamme. Huono olo voi johtua myös syyllisyydentunnosta. Ajattelemme: “En tee tarpeeksi, joten en ole tarpeeksi.”

Kun ajatuksen sanoo ääneen, ymmärrämme itsekin, kuinka hupsu se on. Tästä seuraa lisää itsesyytöksiä. “Miksi minä ajattelen taas näin!” Tilanne ei helpotu.

Ahdistuksen iskiessä on tärkeää pysähtyä tiedostamaan tilanne. Omia ajatuksiaan ei tarvitse arvottaa, vaan niihin voi suhtautua kuin ajelehtiviin poutapilviin taivaalla…

…joista jotkut saattavat tuoda mukanaan sateen.

Tänäkin aamuna minulla oli mielessäni pitkä to do -lista. Tiedän, että illalla se tulee todennäköisesti olemaan yhtä pitkä. Se ei johdu siitä, etteikö se päivän mittaan lyhenisi. Se johtuu siitä, että iltaan mennessä olen keksinyt siihen yhtä monta juttua lisää.

Listojen pituudet eivät siis kerro tehottomuudestani. Ne kertovat mielikuvituksestani.

Näistä ajatuksista inspiroituneena kokosin 10 muistilappua ahdistaviin aamuihin. Kuvat ovat omiani, samoin tekstit, ja muistilappujen ulkoasu on editoitu canva.com-sivustolla. Muistilappuja saa käyttää ja jakaa, kunhan mainitsee tekijän!

Kun ahdistus iskee, ihan ensiksi…

Muistuta itseäsi siitä, että…

Voisiko olla niin, että…

Koska joka tapauksessa…

Muista, että…

Tiedät itsekin, että…

Mutta mitä muihin hyviin puoliisi tulee…

Siksi onkin tärkeää, että tiedostat, että…

Lopulta…

Siispä…

Kuvahaun tulos haulle heart Ihanaa loppuviikkoa kaikille! Kuvahaun tulos haulle heart

Comments are closed.