Category

Tunturihullu

Category

Messujen jälkilämmöissä 1: Luonto-ohjaajan vastuu

Retkelle-messut ovat ohi ja yhteen viikonloppuun käytetty kuukausien valmistelu on jättänyt jälkeensä tyhjiön.

Tunne on hyvin tuttu monista isoista projekteista, joihin on käyttänyt hurjasti aikaa ja energiaa. Hetken aikaa se tilanne on päällä ja sitten kaikki on ohi. Veikkaan, että muutama muukin järjestäjä on saattanut potea alkuviikosta messukrapulaa!

Ajattelin kirjoitella omista tunnelmistani messuviikonlopulta. Lisäksi minulta pyydettiin messuilla pitämäni esityksen lähdeluetteloa, joka on listattuna tämän päivityksen lopussa.

Retkelle-messuilla pidin puolen tunnin mittaisen puheenvuoron luonnon tutkituista terveysvaikutuksista. Kuva: Heikki Sulander / Rinkkaputki.com

Kumpanakin messupäivänä pidin puheenvuoron otsikolla “Luonnon tutkitut terveysvaikutukset – Kuinka luonto voi parantaa”.

Teema on kiinnostanut minua jo ainakin neljän vuoden ajan – siitä lähtien, kun rajummat uupumuksen merkit hiipivät omaan elämääni. Messujen nuotiopiirissäkin taisin todeta biologin katsomiskannan silloin kääntyneen päälaelleen: kun aikaisemmin huomion alla oli se, miten ihminen vaikuttaa luontoon, nyt on se, miten luonto vaikuttaa ihmiseen.

Kuten esityksenkin aikana sanoin, en ole itse tutkinut luonnon elvyttäviä tai parantavia vaikutuksia kuin korkeintaan omakohtaisesti. En myöskään ole opiskellut alaa, vain lukenut käsiini saamiani teoksia ja tutkimusta aiheesta. Tämä tekeekin minusta lähinnä kokemusasiantuntijan.

Tilanne on kirvoittanut itsessäni kovaa pohdintaa. Kuinka paljon voin väittää tietäväni koko aiheesta?

Itse tiedän, etten läheskään kaikkea. Messuesityksessäni siteerasin uusimpia kirjallisia teoksia ja tutkimuksia sekä muutamaa ekopsykologia. Punaisena lankana toimi kuitenkin oma motivaationi opiskella asiaa.

Motivaationi, joka pohjaa perimmiltään arvoihini ja filosofiaani, jonka mukaan ihmisyhteisöt tarvitsevat monimuotoista, alkuperäistä elinympäristöään, ei pelkästään selviytyäkseen, vaan myös pysyäkseen terveinä.

Kun luonto voi hyvin, ihminen voi hyvin.

Yhteiskuntamme ongelmat ovat moninaisia eikä niitä tokikaan voi selittää yhdellä yksittäisellä syyllä. Sen sijaan niitä voisi ehkä kuvata isoksi verkoksi, jonka solmukohdat ovat elämää ja terveyttä kannattelevia teemoja. Tai pahoinvoinnin palapeliksi, jonka liikkuvat palaset ovat kaikki yhteydessä toisiinsa.

Ympäristöongelmat ovat kuitenkin tämän palapelin kokoamisalusta.

Ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.

Itselläni muutaman “lenkin” pettäminen aiheutti dominoefektin. Muun muassa haitallisen ajattelutavan myötä haalin itselleni aina vain lisää tekemistä. Tekemisen lisääntyessä kiire ja paineet kasvoivat. Kiireen ja paineiden kasvaessa stressi kasvoi. Stressin kasvaessa omasta hyvinvoinnista huolehtiminen jäi. Hyvinvoinnin jäädessä retuperälle kunto laski, paino nousi ja itsetunto aleni.

Silti koko pahoinvointini ajan elämäni näytti ulospäin eheältä ja hyvältä. Oli koti, parisuhde, kavereita ja omaisuutta – mitä näitä klassikkoja nyt on. Nämä muut lenkit olivatkin kunnossa… Vielä.

Kun pahoinvointi iskee, täytyy pureutua sen ytimeen ja selvittää, mistä se johtuu, jotta osataan hoitaa oikeaa syytä. Hoitovaiheessa luontoyhteyden hyödyntämisestä voi olla apua, sillä kyselytutkimuksissa ihmiset ovat kertoneet rentoutuvansa ja olevansa avoimempia luonnonympäristössä. (Salonen 2010)

Samaten luonnosta on löydettävissä paljon vertauskuvia ja metaforia, joita käytetään esimerkiksi hyväksymis- ja omistautumisterapiassa (HOT).

Luonto voi siis auttaa, mutta tietenkään joka kerta luonto (tai luonnon puute) ei ole sairauden syy eikä se siinä tapauksessa voi olla ainoa lääkekään.

Retkelle-messuilla ohjasin lisäksi ohjelmakodassa vartin mittaisia luontoteemaisia tietoisen hyväksyvän läsnäolon harjoituksia.

Harjoituksia varten olin kerännyt metsästä käpyjä ja keppejä ja muita luonnon elementtejä. “Metsämeditaation” aikana aistimme näitä elementtejä tietoisesti havainnoiden näkö-, tunto- ja hajuaistin kautta.

Totesin minua messuilla haastatelleelle Keskisuomalaisen toimittajalle tietoisen hyväksyvän läsnäolon todellakin tuoneen helpotusta omaan olooni. Mikä ehkä vielä tärkeämpää, se on opettanut havainnoimaan oman jaksamiseni rajoja.

Mutta, kuten Keskisuomalainenkin kirjoitti, on mahdotonta sanoa, mikä toipumisessani on ollut tietoisen läsnäolon harjoittamisen, mikä psykoterapian ja mikä yksinkertaisesti lepäämisen ansiota. (KSML 23.4.2018)

En voi ottaa vastuuta henkilöstä, joka ajattelisi vaikka korvaavansa lääkkeet ja psykoterapian luontomeditaatiolla. En myöskään kehota niin tekemään.

Kuva: Riku Malminiemi

Minkälaista vastuuta luontomeditaation ohjaaja sitten voi ottaa ja minkälaista vastuuta hänen tulee ottaa? Ohjaaja on aina vastuussa ryhmänsä välittömästä turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Lisäksi ohjaaja on vastuussa omasta ohjauksestaan.

Tietoisen läsnäolon harjoituksia vetävä ohjaaja voi ammentaa ideoita ja lähestymistapoja omasta kokemustaustastaan, mutta harjoituksissa on huomioitava osallistujat yksilöinä.

Esimerkiksi Metsämieli-menetelmän ohjenuorissa todetaan jokaisen olevan oman hyvinvointinsa paras asiantuntija. Täten en voi mennä sanomaan, että juuri tämä harjoitus on sinulle parhaaksi! Menetelmän tarkoitus onkin opettaa ihmisiä havainnoimaan omia tarpeitaan itse. Kehittää heidän asiantuntijuuttaan omassa voinnissaan.

En myöskään ole terapeutti, vaikka ohjaamani harjoitukset voisivatkin olla tuttuja terapiasta. En voi ottaa vastuuta esimerkiksi masentuneen ihmisen hoidosta.

Keskisuomalainen kirjoitti minun sanoneen myös: “Läsnäoloharjoitusten avulla itsetuntemukseni on kasvanut. Esimerkiksi, jos on paska olo, pystyn tiedostamaan, mikä ärsyke on sen aiheuttanut ja minkälaisten kaavojen mukaan ajattelu lähtee etenemään itseään vähättelevään suuntaan. Hyväksyn tunteet niitä arvottamatta ja tiedän, että siinä tilanteessa mieli alkaa syöttää itselle ajatuksia, jotka eivät ole totuus.” (KSML 23.4.2018)

Jos tietoisen hyväksyvän läsnäolon harjoituksia ohjaamalla pystyn antamaan ihmisille samankaltaisia oivalluksia, mikä sen parempaa!

 

Esitykseni kirjallisuusluettelo:

Arvonen, S. 2014. Metsämieli – Luonnollinen menetelmä mielentaitoihin. Metsäkustannus.
Arvonen, S. 2015. Metsämieli – Kehon ja mielen kuntosali. Metsäkustannus.
Cantell, H. (toim.) 2004. Ympäristökasvatuksen käsikirja. PS-kustannus.
Kellert, S.R. & Wilson, E.O. (toim.) 1993. The Biophilia Hypothesis. Island Press.
Leppänen, M. & Pajunen, A. 2017. Terveysmetsä – Tunnista ja koe elvyttävä luonto. Gummerus.
Salonen, K. 2010. Mielen luonto – Eko- ja ympäristöpsykologian näkökulma. Green Spot.
Tyrväinen, L., Silvennoinen, H., Korpela, K. & Ylen, M. 2007. Luonnon merkitys kaupunkilaisille ja vaikutus psyykkiseen hyvinvointiin. Teoksessa: Luontomatkailu, metsät ja hyvinvointi. Metlan työraportteja 52.
Ulrich, R.S. 1984. View through a window may influence recovery from surgery. Science 224:420-423.
Williams, F. 2017. Metsän parantava voima. Minerva.