Tag

kehittäminen

Browsing

Pihtiputaan luontoreittien uusi, entistä selkeämpi suunta

Esiselvityshanke lähenee loppuaan ja on aika katsoa taakse menneeseen ja koota yhteen, mitä on saatu aikaan.

Harjuntakasesta maailmankartalle – Sydän-Suomen luontoreittien kehittäminen -esiselvityshankkeen tavoitteina oli selvittää neljän luontoreitin kunto ja kehittämistarpeet, kerätä reitteihin liittyvää materiaalia, kuten tarinoita ja erikoisuuksia sekä luoda pohjaa reittien kestävälle ylläpidolle.

Hankkeeseen kuuluvat reitit olivat siis: Rapeikon luontopolku, Heinäjoen luontoreitti, Kivimäen kierros ja Suurijärven retkeilyreitistö. Näistä kolme ensimmäistä ovat lyhyempiä luontopolkuja ja Suurijärven reitistö yli 30 km pitkä retkeilyreitti.

Hankkeen aikana tehtävät selvitykset tähtäävät kehittämissuunnitelmaan, jota voidaan käyttää pohjana tulevaisuuden investoinneissa. Kuten aiemmassa postauksessani kerroin, suurin kysymys hankkeen aikana on ollut, keitä varten reittejä kehitetään. Käyttäjien tarpeita selvittääkseni hankkeen aikana järjestettiin yksi suunnittelutyöpaja, kerättiin toiveita luontoreittien käyttäjäkyselyllä sekä kuunneltiin paikallisten toimijoiden sekä asiantuntijoiden näkemyksiä.

Näiden kautta kerätty tieto reittien käyttäjistä ja heidän tarpeistaan toimii pohjana kehittämissuunnitelmille. Lisäksi suunnitelmia laatiessani olen ottanut huomioon alueen sijainnin, mikä vaikuttaa saavutettavuutensa puolesta erityisesti käyttäjäryhmiin, reittien pituuden, maaston haastavuuden sekä alueen ilmapiirin ja nähtävyydet.

Rapeikon luontopolku sijaitsee noin 2,5 km Pihtiputaan kirkonkylän eteläpuolella nelostien läheisyydessä ja voisi palvella mm. Niemenharjulla pysähtyviä.
Heinäjoen luontoreitti on lähes kokonaan pitkostettu 1,5 km pitkä reitti Heinäjoen varressa aivan kirkonkylän laidalla.
Kivimäen kierros on luontopoluista pisin ja sijaitsee Korppisen kylällä.

Luontoreittien kunto

Hankkeen olemassaolon perimmäinen syy on luontoreittien rapistunut kunto. Kyläläisten huoli ja toive reittien kunnostuksesta kirvoitti hankesuunnitelman kirjoittamisen ja tässä sitä ollaan…

Kun aloitin hankkeessa, reitit olivat kunnoltaan hyvin erilaisia – osa täysin kulkukelvottomia. Niinpä hankkeen aikana on ollut hyvin vaikea mainostaa reittejä yhtään kenellekään. “Joo, se on hieno paikka, mutta älä lähde sinne ilman opasta, karttaa, kompassia ja GPSsää…”

Reittimerkinnät ovat olleet huonoja tai niitä ei ole ollut ollenkaan. Paikoin polku on kasvanut umpeen ja risteysviitat kaatuneet ja lahonneet. Pitkoksia on löytynyt laajasti asteikolla uusi-vaarallinen. Ehkä kaikkein suurimmaksi puutteeksi on noussut kunnollisten karttojen puute. Pihtiputaan Rotaryklubin julkaisema Pihtiputaan palvelut -karttalehtiö on pelkästään suuntaa antava ja paikoin jopa virheellinen. Jos edes polun pohjaa ei löydy Maanmittauslaitoksen kartoista, nojaa kulkija pelkästään maastosta löytyviin reittimerkkeihin. Välillä kulkeminen onkin vaatinut varsinaisia meedion kykyjä, enkä nyt halua hehkuttaa, mutta onnistuinhan minäkin eksymään ensimmäisellä kerralla 1,5 kilometriä pitkällä luontopolulla…

On siis ollut mitä kehittää. Kesän aikana onkin tehty joitain parannustoimenpiteitä – vaihdettu pitkospuita ja merkitty polkuja – yksittäisten henkilöiden tai seurojen huoltamilla reiteillä. Esiselvityshankkeen luonteen vuoksi varsinaisia investointeja ei kuitenkaan ole voitu vielä tehdä, mistä syystä reitit jäävät vielä toistaiseksi huonoon kuntoon.

Pohja kehittämiselle

Kesäkuun Suurijärven reitistön kehittämiseen keskittyneessä suunnittelutyöpajassa kerättiin muun muassa alueesta nousseita mielikuvia, tarinoita ja kokemuksia, alueen erikoisuuksia ja nähtävyyksiä sekä paikallisten näkemyksiä potentiaalisista käyttäjäryhmistä ja aktiviteeteista. Työpajan aikana saadut kunnostusehdotukset ovat samoja, mitä olen tehnyt itsekin liikkuessani maastossa. Samoilla linjoilla on siis oltu ja työpajailtaan osallistuneet kyläläiset ovat olleet tietoisia reitistön nykyisestä kunnosta.

Luontoreittien käyttäjäkyselyyn taas pystyi vastaamaan niin paperitse kuin sähköisestikin heinäkuun ja elokuun aikana. Kyselyyn liittyen olen kohdannyt hieman ihmettelyä sen tarpeellisuudesta. Kyselyn perimmäisenä tavoitteena oli luoda tyypillisen Pihtiputaan alueella luontoliikkuvan henkilön retkeilyprofiili. Kuinka pitkiä retkiä tai vaelluksia hän tekee, kenen kanssa ja kuinka pitkiä matkoja liikkuu. Eli siis: kuinka pitkiä reittejä tulisi tehdä ja tulisiko niiden varrelta löytyä majoituspalveluita ja minkälaisella kapasiteetilla. Kyselyssä kerättiin dataa myös tulevaisuuden viestintää varten. Yhtenä kysymyksenä oli, mitä kautta henkilö haluaisi saada tietoa Pihtiputaan reiteistä.

Käyttäjäkyselyyn vastasi yhteensä 199 henkilöä ja vatausten pohjalta rakennetun retkeilijän tavat ja tarpeet olivat suht selvät. Ylivoimaisesti suurin osa vastaajista liikkuu luonnossa kävellen ja pienellä porukalla alle 10 kilometrin päiväretkiä tehden. Vastauksia tulkitessa tulee ottaa huomioon, mitä alueella on ylipäätään ollut mahdollista tehdä, mutta tässä tapauksessa sekä päiväretkille että pidemmille vaelluksille ja maastossa yöpymiselle on ollut infraa. Lisäksi on toki hyvä huomioida, että otanta selvityksessä on ollut varsin pieni.

Suurijärven retkeilyreitistön kehittämisen kärki

Kesän suunnittelutyöpajassa alueen potentiaalisimpana kohderyhmänä nähtiin paikalliset retkeilijät. Ulkomaalaiset luontomatkailijat mainittiin opastettujen ryhmien yhteydessä ja haaveet kansainväliseen luontoturismiin nousivat esiin myös matkailuyrittäjien kanssa keskustellessa.

Paikallisille reittejä on helppo tehdä, mutta hyvin erilaisista kulttuureista tulevat kansainväliset matkailijat vaativat aivan erilaista näkökulmaa alueen kehittämisessä. Sen lisäksi, että mietitään, mitä yksittäiselle reitille tulisi laittaa, tarvitsee kv-matkailun kohdalla laajentaa kartoitusta jo koko kuntaan ja osallistaa muitakin toimijoita. Millainen potentiaali Pihtiputaalla on toimia kansainvälisenä matkakohteena? Kehittämistarpeet tulisi siis kartoittaa muuallakin kuin reitistöillä.

Lisäksi Suurijärven reitistö on erottamaton osa Peuranpolun reitistöä. Olisi lyhytnäköistä kehittää ainoastaan puolta koko alueesta. Mikäli alueelle halutaan kansainvälistä matkailua, olisihan se toki hyvä, jos siihen voisi hyödyntää koko aluetta. Kv-matkailun suhteen tulisikin istua alas isommalla porukalla, selvittää yhtenäinen tahtotila ja tehdä selkeät tulevaisuuden suunnitelmat.

Suurijärven ja Peuranpolun reitistöjen muodostama kokonaisuus

Suunnittelutyöpajassa reitistön aluetta kuvailtiin karuksi ja erämaiseksi. Haluan kunnioittaa tätä erämaisuutta. Ei ole järkeä tehdä jotain, mitä löytyy kohtuullisen ajomatkan päästä. Kansallispuistoissa on keskimäärin erittäin kattava palveluverkosto ja rakennettu reitti-infra – paikoin ehkä liiankin rakennettu. Suurijärven retkeilyreitistöllä on mahdollisuus olla eteläisen Suomen erämaisin reitistö – siis aito vaihtoehto Lapin kulkijoille! Vastaavia reittejä löytyy vasta Itä-Suomesta. Sielläkin ne ovat valitettavan vähän käytettyjä.

Ihmiset hakeutuvat niin Itä-Suomessa kuin muuallakin kansallispuistoihin. Miksi kansallispuistot ovat niin suosittuja? Siksi, koska niistä löytyy tietoa.

Tämän takia luontoreittien käyttäjäkyselyssä kysyttiin, mistä ja mitä tietoa retkeilijät kaipaa. Vastaus ei liene yllätä.

Ehdottomasti suosituin kanava olivat nettisivut ja lähes kaikki ilmoittivat hakevansa tietoa ensisijaisesti kunnan nettisivuilta. Onkin ehkä ihan hyvä, että kunnan sivut ollaan uusimassa…

Silti alueen ei ole pakko olla kansallispuisto, jotta se vetäisi kävijöitä.

Pieksämäellä viime vuonna avattu VedenjakajaReitistö on saanut suuren suosion. Päätösseminaarissakin puhunut Antti Nousiainen kertoi, että huippupäivinä reitistöllä vierailee noin tuhat ihmistä. Se on jäätävä määrä jo monelle kansallispuistollekin.

VedenjakajaReitistö on profiloitunut monipuolisuudellaan ja ilmoittaa olevansa “2020-luvun kohde”. En kuitenkaan halua tehdä asioita samalla tavalla kuin Pieksämäellä. VedenjakajaReitistö on luonteeltaan ja sijainniltaan lopulta aivan erityyppinen kuin Suurijärven retkeilyreitistö. Se sijaitsee muutaman kilometrin päässä Pieksämäen keskustasta ja reitin varrella on jopa ravintoloita.

Suurijärven ja Harjuntakasen alueella on harrastettu eränkäyntiä niin pitkään kuin sen läheisyydessä on liikkunut ja asunut ihmisiä. Jo omaleimaisen kulttuurihistorian vuoksi säilyttäisin alueen aitona erämaana, josta löytyy erämainen, hyvin merkitty reitti perus retkeilypalveluineen.

Luontoreittien käyttäjäkyselyssä lyhyet päiväretket nousivat suosituimmaksi tavaksi retkeillä. Tämä on ollut tiedossa myös Metsähallituksen luontopalveluissa, joiden suunnalta on kuulunut viestiä nimenomaan päiväretkeilijöiden osuuden kasvamisesta kansallispuistoissa (muun muassa vähäisen käytön vuoksi Metsähallitus on halunnut luopua esim. pitkän vaellusreitti Peuranpolun ylläpidosta). Tätä varten olisi hyvä tarjota niitä kovin kysyttyjä rengasreittejä, joille pääsisi suoraan parkkipaikalta.

Toisaalta päätösseminaarissa kuultiin myös eriäviä näkemyksiä. Nousevista retkeilytrendeistä puhunut outdoor-asiantuntija Pirjo Räsänen kertoi useamman vuorokauden vaellusten nostavan jälleen suosiotaan Euroopassa. Oli miten oli, meillä on reittejä näihin kaikkiin tarpeisiin.

Puhumassa esiselvityshankkeen päätösseminaarissa, kuva: Heikki Sulander

Luontopolku vs. eräreitti

Esiselvityshankkeen kolme muuta reittiä eivät ole eräreittejä, ne ovat lyhyitä luontopolkuja, jotka ovat oivia vaikka päivittäiseen virkistymiseen luonnossa. Niille ominaisia piirteitä ovat sijainti lähellä asutusta sekä lyhyet ja yleisesti helppokulkuiset reitit. Reittien potentiaalisia käyttäjäryhmiä ovat paikalliset, erityisesti lapsiperheet, koululuokat sekä joissain tapauksissa Pihtiputaalla pysähtyvät matkailijat.

On selvää, että luontopolkuja lähdetään kehittämään eri kärjellä ja intensiteetillä kuin Suurijärven eräreittiä. Lähiluontopolut tehdään esisijaisesti paikallisille ja paikallisten käyttöön tuomaan virkistystä. Ne ovat oivia paikkoja nauttia esimerkiksi päivittäinen annos luonnon terveysvaikutuksia.

Olenkin nostanut Pihtiputaan lyhyiden luontoreittien kehittämisen kärjeksi helppouden, saavutettavuuden ja informatiivisuuden. Sen sijaan Suurijärven retkeilyreitistön kärki tulee olemaan erämaisuudessa, hiljaisuudessa ja luonnollisuudessa.

Retkeilyreitin rakentaminen on tasapainoilua pitkospuilla – Miten huomioida sekä ympäristön että kävijän tarpeet?

Paras retkikohde tarvitsee parhaat reittirakenteet eikä niiden suunnitteleminen olekaan niin helppoa kuin luulisi. Maalimerkit vai viitat? Luontopolku livenä vai digisti? Roskis vai roskaton retkeily? Soraa vai puuta? Kauaskatseinen reittisuunnittelija huomioi sekä retkeilijää että luontoa. Monimuotoinen käyttäjäkunta tuottaa kuitenkin haasteita. Luontoretkeilijöiden erilaiset tarpeet saavat suunnittelijan tasapainoilemaan luonnollisuuden ja käytännöllisyyden rajalla.

Ympäri Suomea on viime vuosina kiinnostuttu paikallisten retkeilyreittien kehittämisestä. Kun valtio joutuu tiukan budjetin vuoksi kohdistamaan resurssinsa usein kaukana asutuskeskuksista sijaitseviin kansallispuistoihin, kaupungit ja kunnat haluavat kehittää lähiluontokohteita yhä paremmin käyttäjiä palveleviksi. Usein toiveena saattaa olla myös kansainvälisen luontomatkailun lisääntyminen alueella.

Toimiiko luontomatkailu sitten missä tahansa?

Kenen tahansa matkailijan, mutta erityisesti kansainvälisen matkailijan kannalta alueen matkailua tukevan infran ja tarjonnan tulee olla kunnossa. Kohde tulee olla tavoitettavissa järkevästi, kohteessa on voitava yöpyä ja sieltä on saatava ruokaa.

Missä luonto luuraa -seminaarissa Jyväskylässä Pirjo Räsänen Outdoors Finlandista totesi tärkeimpien askeleiden jatkuvan luontomatkailun luomiseksi olevan matkailupalvelut ja laadukkaat reitit.

Millainen on laadukas reitti?

Ensinnäkin käytettävän retkeilyreitin tulee olla turvallinen. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei reittiä kannata ohjata maastoon, jossa on korkea loukkaantumisen riski. Vaarallisista paikoista tulisi ilmoittaa kyltein tai rajata ne pois käytöstä kokonaan. Tarvittaessa jyrkkään rinteeseen voi rakentaa portaat ja jyrkänteen reunalle kaiteen. Portaat ehkäisevät sekä jyrkässä, liukkaassa rinteessä kaatumista että rinteen valumista maapohjan kuluessa kiipeilijän alla.

Reitin on oltava opastettu ja reittimerkintöjen on oltava kunnossa, muutoin on riski poistua vahingossa reitiltä ja eksyä. Polkumerkkien lisäksi risteyskohdissa olisi hyvä olla opasteviitat. Kun olet marssinut ohi risteyksestä ja huomaat virheesi kahden kilometrin päässä, herää hyvin suuri mielihalu oikaista eikä palata polkua pitkin risteykseen.

Tiedän. Kokemusta on.

Jyrkimmissä paikoissa voisi hyvä olla kaide onnettomuuksien välttämiseksi. Kuva: Riku Pulliainen

Pitkillä reiteillä retkeilijä kiittää myös väliaikatiedoista. Päivän kääntyessä iltaan väsynyt vaeltaja saa kummasti puhtia, kun vastaan sattuu kyltti, joka kertoo yöpaikkaan olevan matkaa enää kilometri.

Toiseksi reittien tulisi olla vaikuttavia. Luonnollisesti ne kulkisivat alueelle merkittävien luonto- ja kulttuurikohteiden kautta, mutta entäpä näiden kohteiden ulkopuolella? Suurimmaksi osaksi polku kulkee kuitenkin “ihan tavallisessa metsässä”.

Retkeilyreitit ovat avainasemassa, kun alueesta halutaan tehdä kävijälle merkityksellinen. Millaisia kokemuksia retkeilijä saa? Mitä hän aistii matkan varrella?

Ihanteellisinta olisi, jos reitti kertoisi tarinaa, johon voisi alueella retkeillessään sukeltaa sisään. Lumoutuminen ja sulautuminen osaksi ympäristöä ovat epäilemättä halutuimmat reaktiot.

Luontopolku Italiassa. Porrastus ennaltaehkäisee maan valumista rinteessä.

Selkeät aloitus- ja päätepisteet tuovat selkeyttä ja reissun aloittaminen tai päättäminen juhlallisesti kaariportin läpi kruunaa kokemuksen. Aloitus- ja päätepisteiden yhteyteen on luontevaa sijoittaa muitakin fasiliteetteja, kuten käymälät ja roskakatokset – joskin Metsähallitus on karsinut roskakatosten määrää valtion mailla vähentääkseen menoja. Katosten huoltoon ja roskien hakuun kuluu resursseja, joten valtion mailla, kuten kansallispuistoissa, on lähdetty roskattoman retkeilyn linjalle.

Luonnossa retkeily syventää henkilön luontosuhdetta, mutta tunne ja elämykset tarvitsevat parikseen myös tietoa. Kuten olen henkilökohtaisen blogini puolella kirjoittanut, ympäristöä kunnioittava retkeily ei tapahdu itsestään ilman ohjausta. Tätä onkin tärkeää tarjoilla sopivissa määrin ja pala kerrallaan.

Ei siis kaikkea yhdessä nipussa lähtöportilla. Eihän siitä Erkkikään muista myöhemmin mitään.

Halutessaan maastoon voi suunnitella esimerkiksi lapsille (ja miksei saman tien aikuisillekin!) soveltuvan seikkailu- ja luontopolun, jonka varrella voi oppia jotain uutta maailmasta.

Kuva: Ilkka Sirjonen

Kädestä pitäen metsään asti

Yksikään retkeilijä ei päädy reitille, ellei sinne ole helppo löytää. Ikävä todellisuus tulee kuitenkin olemaan se, ettei suurin osa matkaajista koskaan tiedä, missä kohde tarkalleen on ja miten sinne matkustetaan. Siksi vierailijat pitää opastaa paikalle kädestä pitäen.

Tämä tarkoittaa käytännössä liikennemerkkejä ja opasteita isoimmilta teiltä asti. Mikäli reitille on mahdollista matkustaa julkisilla, tulisi opastus aloittaa lähimmältä julkisen liikenteen pysäkiltä.

Autolla liikkuville sekä tilausbusseille tulisi olla hyvin parkkitilaa. Selkeästi osoitettu, ainoastaan retkeilyreittien käyttäjille varattu parkkipaikka on paras vaihtoehto. Tällöinkin opastuksen reiteille pitäisi alkaa jo parkkipaikalta.

Reittiopasteita Islannissa

Reitistä ja maastosta on löydyttävä tietoa myös polkujen ja teiden ulkopuolelta, kätevimmin netistä, josta moderni kävijä luontevimmin hakee tietoa ennen retkeään ja johon hän voi palata myös maastossa.

Reitit pystyy esimerkiksi lataamaan netin käytetyimpiin retkeilykarttapalveluihin, mihin saa lisäksi liitettyä infoa alueen palveluista.

Myös paperisia karttoja on tärkeää olla saatavilla ja luontevin paikka etsiä niitä ovat paikalliset infopisteet, leirintäalueet ja luontokeskukset.

Laadukas reitti ottaa huomioon kävijöiden rajoitteet ja tarjoaa jokaiselle jotakin. Jokaisella on oikeus ja tarve päästä luontoon, se pitää vain mahdollistaa. Liikuntarajoitteisia ja lastenvaunujen kanssa kulkevia varten voi rakentaa esteettömän reitin esimerkiksi jollekin taukopaikalle ja yhdelle alueen päänähtävyyksistä.

Esteetön reitti lisää turvallisuutta ja ehkäisee ympäristön kulumista polun ulkopuolella, koska kulkijat pysyvät varmimmin reitillä. Oikein toteutettuna se voi olla myös varsin helppohoitoinen.

Syväksi uurtunutta patikointipolkua suositulla reitillä Skotlannissa

Monipuolinen polkuverkosto myös hajauttaa ihmiset alueelle paremmin: erämaan rauhaa ja hiljaisuutta hakevat pitkän matkan kulkijat kävelevät helposti alueen toiselle laidalle, kun taas päiväretkeilijät kiertävät lyhyempiä polkuja noukkien reitilleen alueen nähtävyydet.

Tasaisempi hajaantuminen reiteille lisää alueen sosiaalista kestävyyttä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että alueelle mahtuu useampi retkeilijä sen vielä tuntumatta ruuhkaiselta.

Maamme suosituimmilla reiteillä ruuhkaongelmaa on jo ja suomalaiset vaeltajat ovat – kuvainnollisesti sanoen – korviaan myöten täynnä kanssavaeltajiaan. Moni haaveilee vaeltavansa kuuluisan ja klassikoksi muodostuneen Karhunkierroksen, mutta päätyykin – ei edes kuvainnollisesti sanottuna – jonottamaan polulle.

Ruuhkaisuus tulee esiin ja koettelee introvertimman luontohiipparin sietokykyä erityisesti taukopaikoilla. Tauko- ja leiriytymispaikkojen määrä ja sijainti tulisikin suhteuttaa arvioituun kävijämäärään.

Reittien tarkka suunnittelu ja teemoittaminen saattaa hyvinkin parantaa kävijäpaineen ennakointia. Suurin paine osuu alueen nähtävyyksille, taukopaikoille sekä reitistön solmukohtiin. Reittien ylläpitäjille tämä on tärkeä tieto, sillä usein polku ja rakenteet ovat kuluneimmat sieltä, missä on eniten ihmisiä.

Kansallispuistoissa polut ohjaavat vierailijat puiston upeimmille paikoille. Suosituimmilla paikoilla rakenteet ovat myös kovimmassa käytössä.

Luonnollisia elämyksiä ja elämyksiä luonnollisesti

Loppujen lopuksi retkeilyreittien rakentaminen on taitolaji ja siinä tasapainotellaan käytännöllisyyden, turvallisuuden ja luonnollisuuden välillä.

Monet reittirakenteet tekevät retkeilystä turvallista. Siinä missä ne opastavat kävijää suojaavat ne samalla myös luontoa kulumiselta.

Liian rakennettu ympäristö ei kuitenkaan tue mielikuvaa luonnontilaisuudesta ja saattaa jopa vaikuttaa luontokokemukseen negatiivisesti. Toisaalta myös liian kulunut ja selvästi käytetty ympäristö aiheuttaa vastaavanlaisen reaktion.

Luontoreittien käyttäjiä on erilaisia ja heidän tarpeensa ovat erilaiset. Pyörätuolilla liikkuva tarvitsee leveät pitkokset tai kävelysillan koko matkalta, kun taas maksimaalista luonnollisuutta etsivä ahdistuu rajoittavista rakenteista.

Myönnän itse kuuluvani jälkimmäiseen porukkaan. Liika rakentaminen ja ruuhkaisuus ovatkin ajaneet paatuneimmat eräjormat ja -irmat kansallispuistoista erämaihin.

Rakentamisen määrän ohella esiin nousee kysymys rakentamisen laadusta ja materiaaleista. Kumotako metsäpolulle soraa vai myrkyllä kyllästettyjä lankkuja? Mikä ratkaisu on luonnonmukaisin ja käytännöllisin?

Kaiken rakentamisen päälle tulee vielä alueen brändäys. Mikä tekee alueesta erikoisen? Mitä myydään ja kenelle? Sen lisäksi, että alueen luontoarvot nostetaan näkyville reittiopastein, tulisi ne osata nostaa esille alueen markkinoinnissa.

Outdoors Finland’in Vaellusreittien suunnitteluoppaassa sanotaan, ettei pelkkä reitti riitä vaan se on “tuotteistettava ja markkinoitava oikein”.

Milloin retkeilyreitti sitten on valmis? Viimekädessä niin retkeilyreitit kuin muutkin palvelut elävät kysynnän mukaan. Luonto kuitenkin puhuu puolestaan ja retkeilyn kasvava suosio on merkki siitä.

Tiedät, että sinulla on valmis paketti, kun aisteja monipuolisesti ruokkivat reitit heräävät tarinoillaan eloon.

Näkymä Pohjois-Italian Alpeilta. Kuva: Roberto Bottino

Outdoors Finland‘in Vaellusreittien suunnitteluopas

 

Taustaa:

Suomen sydämessä sijaitsevalla Pihtiputaalla riittää monipuolista luontoa ja sijaintinsa puolesta alue on myös saavutettavissa. Julkiset liikenneyhteydet 4-tietä pitkin ovat hyvät ja Tikkakosken lentokentältä Pihtiputaan keskustaan pääsee 1,5 tunnissa.

Kunnan alueelta löytyy jo ennestään merkittyjä retkeilyreittejä, mutta suurin osa niistä ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota ja polut ovat paikoin kasvaneet umpeen. Harjuntakasesta maailmankartalle -esiselvityshankkeen tarkoituksena on kaivaa nämä arvokkaat reitit takaisin yleisön tietoisuuteen ja laatia reittien kunnostusta varten kehittämissuunnitelma.