Tag

luonnonsuojelu

Browsing

Luonnolle vaaralliset retkeilijät – Onko luonto sinulle itseisarvo?

Väittämän retkeilyn ympäristöystävällisyydestä kuulee usein. Onko se todella sitä? Ainakin, jos vaihtoehtona on maisemaa huomattavasti muuttava kaivos, kasvuympäristön kuihduttaminen monokulttuuriksi tai sen muuttaminen kokonaan rakennetuksi. Tai ilmaston kannalta, jos lomailija päätyykin matkailemaan lähiluontokohteissa kauas lentämisen sijaan. Luontoretkeily voi kuitenkin olla yllättävänkin haitallista, mikäli retkeilijä ei tiedosta valintojensa vaikutuksia.

Olin viikonloppuna Jukolan viestissä. Suomessa joka kesä järjestettävä maailman suurin viestisuunnistustapahtuma kokoaa yhteen luontoliikkujia huippusuunnistajista sunnuntairetkeilijöihin. Tapahtuma on kilpailu, mutta myös suunnistuksen ja luonnossa liikkumisen juhlaa. Monet joukkueet ottavat suunnistamisen varsin rennosti enkä itsekään totta puhuakseni käynyt kuin yksillä iltarasteilla ennen kisaa…

Venlojen kisan ja Jukolanyön aikana maastossa näkee siis kaikenkarvaisia suunnistajia. Tänäkin vuonna tapahtuma keräsi lähes 20 000 kilpailijaa ja oli historian suurin Jukola! Sanomattakin selvää on, että noin suuresta tapahtumasta koituu rasitetta kisakeskuksen ympäristölle.

Tänä(kin) vuonna järjestäjät olivat mielestäni onnistuneet ottamaan huomioon tapahtuman ympäristövaikutukset. Julkisten liikenneyhteyksien luota oli järjestetty bussikuljetuksia järjestäjän toimesta, kierrätys alueella pelasi ja tarjolla oli myös monipuolista kasvisruokaa. Ainoastaan roskiksia olisi saanut olla enemmän.

Tapahtumanjärjestäjä voi tehdä paljon ympäristön säästämiseksi, mutta loppuviimeksi päätöksen ympäristöystävällisestä käyttäytymisestä tekee tapahtuman osallistuja. Vienkö leirialueella syntyneet roskat roskikseen ja heitänkö tyhjän energiageelipussin maastoon kisan aikana vai en.

Ei ole sattumaa, että Jukolan juoksun suosio kasvaa. Luonnossa liikkuminen kokee uutta tulemistaan. Retkeily on uusin trendi-ilmiö, joka sykkii kaikkialla katukuvasta populaarikulttuuriin ja someen. Juuri nyt on muodikasta olla retkeilijä!

Voiko se sitten olla ympäristön kannalta hyvä asia?

Retkeily on kokonaisvaltaisesti terveyttä ja hyvinvointia tukeva harrastus, minkä lisäksi se on omiaan syventämään henkilön luontoyhteyttä. Arvokkaille luonnonympäristöille suuren yleisön mielenkiinnosta saattaa olla hyötyä, mikäli se edistää suojelualueen, kuten kansallispuiston, perustamista alueelle.

Ivalojoki Hammastunturin erämaassa

Olen myös rakentanut mielikuvan, jonka mukaan retkeilevät ihmiset ovat usein luonnonläheisempiä ja ympäristötietoisempia. Mutta, retkibuumin kiihtyessä ja yhä useamman innostuessa retkeilystä, pitääkö mielikuva enää paikkansa?

Yle uutisoi äskettäin, että päiväretkeilyn suosio on kasvussa ja eritoten nuoret naiset lähtevät metsästämään somessa hehkutettuja luontokohteita. Luontoon lähdetään tuolloin katsomaan nimenomaan tätä kyseistä instassa tai jossain muussa palvelussa vastaan vierinyttä nähtävyyttä.

Tavoitteena voi olla esimerkiksi ottaa itse samanlainen tai vielä hienompi kuva kohteesta.

Samassa Ylen jutussa mainitaan luontokohteen suosiolla olevan myös kääntöpuolensa. Tuhansien instaseuraajien rynniessä kuvien lähteelle alueen (ja paikallisten) kantokyky (ja sietokyky) on koetuksella.

Kaukokaipuu-blogia pitävä Marinella Himari kirjoitti vuoden ensimmäisessä Latu & Polku-lehdessä samasta aiheesta. Tärkeintä tuntuisi olevan, että retkeltä ja luontokohteesta saa napattua hyviä kuvia omaan sometarinaansa, vaikka totuus retkeltä olisi aivan toinen. Ympäristön ongelmat saatetaan jopa rajata pois kuvasta, jolloin oma otos toistaa samaa illuusiota koskemattomasta luonnosta, johon itse upposi. Someen postattu kuva houkuttelee alueelle lisää kävijöitä.

Illuusion ylläpitäminen on tärkeintä? Ei varsinaisesti kuulosta ympäristöä kunnioittavalta matkailulta.

Monelle on tärkeää saada itsestään kuva klassisessa paikassa.

Toinen tapaus, mikä tulee mieleeni, ovat itseään ylittävät, suorittavat urheiluvaeltajat. Hieman ääripään esimerkkinä voisi esittää ääriolosuhde-turismin, jota harrastetaan esim. Mount Everestillä. Vaellus-Facebook-ryhmässä jaettiin taannoin linkki Iltalehden uutiseen, jossa kerrottiin Mount Everestillä kiipeilevien turistien jättävän jälkeensä hurjan määrän jätettä.

Kommentoin uutista, että kun tavoitteena on ainoastaan itsensä ylittäminen ja henkilökohtainen urheilusuoritus luonnon ihmettelemisen ja kunnioittamisen sijaan, voi tosiaan käydä näin – missä tahansa.

Tällöin luonto ei selkeästikään ole vaeltajalle itseisarvo vaan väline jonkun muun tavoitteen saavuttamiseen. Se tavoite voi olla itsensä tai vaikeiden olosuhteiden voittaminen tai se kuva huipulta Instagramiin.

Luonnosta voi nauttia niin monella tavalla, myös kuntoilumielessä (kuten vaikka Jukolan viestissä) ja omia rajojaan ja kestokykyään etsiessä. Ja näidenkin tyyppien tulee mahtua poluille muiden luontoharrastajien joukkoon.

Mieleeni juolahtaa kuitenkin pelottava kysymys: Ovatko moderni retkeilyharrastus ja luonnon kunnioittaminen auttamattoman kaukana toisistaan?

Pohjois-Italian vuorilla. Ylös löytyy monta eritasoista polkua.

Retkeilyn luonne on selkeästi muuttunut. “Retkeily ei ole pelkästään ‘eräjormien’ hommaa”, aiemmin mainitussa Ylen jutussa kirjoitetaan.

Ei niin.

Sen sijaan siitä on tullut miljoonien liikevaihdon lähde, jonka sisällä pyörii ja linkoaa kulutustavarat ja merkkivaatteet siinä missä muussakin muotibisneksessä. Esimerkiksi Partioaitan liikevaihto oli vuoden 2016 lopussa 25,2 miljoonaa euroa liikevaihdon muutoksen ollessa edellisvuodesta 4,5 %. Varustelekalla liikevaihdon muutos vuodesta 2016 vuoteen 2017 oli jopa yli 30 %.

Tämä ei vielä kerro yritysten ekologisesta kestävyydestä tai kestämättömyydestä, mutta se kertoo siitä, että myös luontoliikunnan ympärillä pyörii kasvava kulutuskulttuuri.

Ajammeko luontomatkailuakin raha edellä? Tulee mieleen tuttuni, joka kertoi olleensa kiinnostunut Green Care -toiminnasta ja hakeneensa siksi alan koulutukseen. Hän kuitenkin lopetti koulutuksen kesken pettyneenä näkemykseen, jossa luonto nähtiin vain välineenä.

Ratsastusuria Islannin erämaassa. Islannissa on jo huolestuttu luontoturismin aiheuttamista ympäristöongelmista.

No entä sitten se mielikuvani retkeilevien ihmisten ympäristöystävällisyydestä?

Minkälainen ihminen edes ylipäätään hurahtaa retkeilyyn? Ovatko kinttupolkujen houkuttamat jo valmiiksi luontoihmisiä, joille vaeltaminen ja retkeily on vain uusi aluevaltaus, vai voiko retkeilyyn rakastua myös luontoarvoja ymmärtämätön?

Luonto puhuu puolestaan. Se ei tarvitse tulkkia. Jokainen meistä löytää luonnon kanssa yhteisen kielen. Kielen, joka on koodattu sisällemme – alkuperäisen äidinkielemme. Meille kaikille yhteisen.

Pelkän Instagram-kuvan vuoksi hyttysiä uhmaamaan lähtenyt saattaa kokea uudenlaisen elämyksen, jos vain malttaa ottaa sen vastaan. Paatuneinkin betoniviidakon Tarzan tuntee liikahduksen sisimmässään kohdatessaan polulla eläinlapsia tai nähdessään itselleen aivan uutta kauneutta.

Parhaimmassa tapauksessa tie luontoretkelle on myös tie ympäristöystävällisempään elämäntapaan. Automaattisesti se ei kuitenkaan sitä ole. Olen alkanut ymmärtää, että retkeilijät tarvitsevat opetusta ja opastusta, jotta yhteiset pelisäännöt löytyvät.

Se, että henkilöllä on muodikas Fjellun reppu, tai edes täydellinen vaellussetti, ei tee hänestä vielä ekologisesti kestävää retkeilijää.

Osaavakin retkeilijä saattaa yhä pestä ruuantähteensä vesistöön tai sulattaa palamattomat jätteensä nuotiossa. Tulia tehdään metsäpalovaroituksen aikaan ja joskus aivan omatekoisiin tulipaikkoihin eikä aluskasvillisuutta ole kuorittu edes kunttarullaksi. Ajatellaan, että poissa silmistä on poissa mielestä ja siten tarpeeksi ja hups! roska sujahti kivenkoloon. Joskus myös järveen.

Kehotuksia polulla pysymiseksi ei noudateta, mistä syntyy lisää polkuja maastoon. Kaikkein hitaimmin kasvavat jäkälät tallotaan ja potkitaan kallioilta, nuotion sytykkeet revitään osaamattomina elävistä puunrungoista ja lemmikkejä pidetään vapaana maastossa.

Lista olisi loputon.

Tässä tapahtumanjärjestäjillä, luonto-oppailla ja -yrityksillä on iso ja tärkeä työ. Ei voi enää olettaa, että jokamiehenoikeuksien noudattaminen tai ympäristöä kunnioittava käyttäytyminen juolahtaisi kaikilla mieleen tai tulisi kaikilta retkeilijöiltä luonnostaan.

Niin monessa asiassa (kuten kestävissä retkeilyvarustevalinnoissa) tarvitsemme tietoa (ja Jukolassa niitä roskiksia!). Ja mielellään suoraan eteen tarjoiltuna.

Kännykällä napsaistu kuva ennen Jukolan lähtöä.