Tag

luontopolku

Browsing

Ympäristöahdistusta luontopolulla? – Nuuksion pieni luontopyhiinvaellus käsittelee mieltä vaivaavia asioita

Pääkaupunkiseudulla on erityinen luontopolku, jonka aikana irtaudutaan meille itsestään selvistä tavoista elää ja noustaan (kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti) arjen yläpuolelle. Nuuksion pieni luontopyhiinvaellus on matka ympäristöahdistukseen ja sen käsittelyyn. Parin kilometrin mittaisella polulla ehtii tutkailemaan maailmanaikaa, suomalaista metsäsuhdetta, omaa suhdetta ympäristöasioihin sekä omaa ympäristöjalan- ja -kädenjälkeä. Reitti on lyhyt, mutta sen käsittelemät teemat ovat ikuisia.

 

On helteinen kesäpäivä, kun saavumme Nuuksioon. Aurinko tuntuu porautuvan läpi ihon ja silmät sulavat aurinkolasien takana. Kaikkialla on kuumaa ja nihkeää.

Ajatus liikkuu hitaasti. Siitäkin huolimatta tietoisuuteni perukoilla häilyy häiritsevä sana. Sana, joka on löytänyt tiensä kahvipöytäkeskusteluihin ja vallitsevaksi todellisuudeksi ihmisten alitajuntaan. Sieltä se kurottelee esiin yllättäen, tilanteesta ja ajankohdasta piittaamatta, kaapaten mielen hetkeksi omaan pyöritykseensä.

Ilmastonmuutos.

En voi olla ajattelematta kuumuutta ja ilmastonmuutosta. Kuluneen kesän aikana on mitattu lämpöennätyksiä ympäri Eurooppaa. Suomessakin kesä on ollut varsin lämmin ja ennen kaikkea kuiva. Kuivuus näkyy jo katukuvassa keltaisina nurmikkoina ja lehdettöminä puina.

Ympäristön (ja sivilisaation) tulevaisuus on ollut viimeisen vuoden ajan median puheenaiheena – aina siitä lähtien, kun IPCC julkaisi erikoisraporttinsa. Myös säännöllisesti otsikoihin pääsevä ympäristöahdistus on herättänyt paljon ajatuksia.

Ympäristön nykytila ahdistaa ja tulevaisuus pelottaa. Tätä kautta ympäristöahdistus vaikuttaa suuresti ainakin omaan hyvinvointiini. Joten kun kuulin Nuuksion kansallispuistossa olevasta aihetta käsittelevästä luontopolusta, sehän oli pakko päästä kiertämään!

Nuuksion pieni luontopyhiinvaellus alkaa luontokeskus Haltian pihasta. Vaelluksen reitti ja tehtäväpisteiden tekstit löytyvät Citynomadi-sovelluksen kautta.

Espoosta Nuuksion kansallispuiston kupeesta löytyy Nuuksion pieni luontopyhiinvaellus, joka käsittelee luontosuhdetta ja ympäristöahdistusta. Polun on suunnitellut ympäristöahdistuksesta paljon kirjoittanut Panu Pihkala, joka työskentelee Helsingin yliopistossa ympäristö- ja ekoteologian tutkijatohtorina.

Ympäristöahdistuksesta ilmiönä hän kiinnostui ympäristökasvatuksen kautta. Ympäristöasioita käsitellessä kävi selväksi, että ihmisillä on ympäristöongelmiin liittyviä vaikeita tuntemuksia, jotka usein heijastelevat koko muuhun elämään. Idean aiheeseen liittyvästä luontopolusta hän sai eräällä retkellä – missäs muualla kuin Nuuksiossa!

Polku on toteutettu yhteistyössä Espoon seurakuntayhtymänMetsähallituksen ja luontokeskus Haltian kanssa. Polun nimi on “luontopyhiinvaellus”, koska metsässä kulkevan polun tausta-ajatus on kristillinen. “2000-luvulla pitkien pyhiinvaellusreittien suosio on ollut nousussa ja mikä oikeastaan on tavallisen vaelluksen ja pyhiinvaelluksen välinen raja?”, Pihkala miettii. Hän toteaa, että parinkin kilometrin matkalla voi tulla samansuuntaisia henkisiä kokemuksia kuin pitkällä pyhiinvaelluksella. Tärkeintä on asenne.

Polun kohderyhmiä ovat kaikki pyhiinvaeltamisesta ja luonnossa henkistymisestä kiinnostuneet henkilöt. Pihkalan mukaan tavoitteena on mahdollistaa syvempi hiljentyminen luonnossa ja ympäristötunteiden kohtaaminen turvallisessa ympäristössä, missä tunteiden käsittelyä kehystetään pohdintatehtävin. “Pohdintatehtävissä esitellyillä asioilla ja esimerkeillä on myös aito yhteys ympäröivään maastoon”, Pihkala kertoo.

Uskontojen suhdetta ympäristöasioihin tutkinut Pihkala kertoo, että polun keskeisimpänä sanomana on ihmisen yhteenkuuluvuus luonnon kanssa. “Ihminen kuuluu olennaisesti yhteen muun luonnon kanssa ja tämän yhteyden tiedostaminen on tärkeää muun muassa hyvinvoinnin kannalta.”

Polku avattiin virallisesti Suomen luonnon päivänä 2018. Pihkala paljastaa, että nyt suunnitteilla on myös pidempi luontopyhiinvaellus Haltialta Velskolan kurssikeskukseen, jonka avajaiset ovat tämän vuoden Suomen luonnon päivänä.

Arastelen hieman uskonnollissävytteistä luontopolkua, mutta Pihkalan mukaan on parempi, että erilaisille maailmankatsomuksille raivataan tilaa kuin että ne kaikki visusti piilotettaisiin. Lopulta kristillisyys on kuitenkin selkeästi eroteltu polun infopisteiden teksteissä, jolloin uskonnolliset lainaukset pystyy tahtoessaan ohittamaan. Näin polun uskonnollinen tausta ei pistä liikaa silmään ja kokemuspisteet ja pohdintatehtävät antavat paljon myös uskontokuntiin kuulumattomalle.

Tuska tulevaisuudesta on universaali.

Pohdintapisteet on merkitty maastoon numerolla ja näkinkengällä. Pisteiden tekstit voi lukea esimerkiksi kännykällä.

Reitti on 2,13 km pitkä ja lähtee luontokeskus Haltian pihasta noudatellen läheistä Maahisenkierrosta. Reitti on suurimmaksi osaksi esteetön, paitsi aivan alussa, jossa polku on kapeampi ja kivisempi ja nousut ovat jyrkempiä.

Reitin varrella on kaikkiaan viisi infopistettä ja pohdintatehtävää. Niitä ei kuitenkaan löydy maastosta vaan ne saa mukaansa paperisena luontokeskus Haltiasta tai luettua kännykällä Citynomadi -sovelluksesta. Tekstit löytyvät myös ruotsiksi ja englanniksi.

Olen ladannut sovelluksen kännykkääni ja seuraan samalla reittiä kartalta. Tulemme ensimmäiselle varsinaiselle tehtävärastille, joka sijaitsee muinaisrannan kupeessa.

Tehtävänä on ajatella maailmanajassa. Suomessa jääkausi loppui noin 10 000 vuotta sitten. Verrattuna siihen yhden ihmiselämän aika ei ole mitään.

“Tuo kivikasa on ollut tuossa kauan ja niin se tulee todennäköisesti myös olemaan”, toteaa retkikumppanini. Ajatus pysyvyydestä maailmassa, jossa muutos on alati läsnä, on ihanan rauhoittava.

Jatkamme eteenpäin pysähdellen aina välillä lukemaan pohdintatehtävät puhelimen näytöltä. Oikean paikan maastossa osoittaa näkinkengällä kuvioitu keppi. Kunkin tehtävän sijainnin näkee myös Citynomadin kartasta.

Kolmas rasti käyttää jyrkkää mäkeä vertauskuvana elämän haasteista: “Aivan kuten nyt jaksoin lähteä ja nousta, samalla tavalla jaksan selviytyä elämäni haasteista.”

Reitti noudattelee pääosin esteetöntä Maahisenkierrosta, paitsi alussa, missä polku on mäkisempää ja kivisempää.

Maahisenkierroksen leveällä tiellä kulkiessani mieleeni tulee retkeilyn ja luontoelämyksen erilaisuus pääkaupunkiseudulla ja muualla harvaan asutussa Suomessa. Täällä vastaamme talsii ihmisiä parin minuutin välein. Muualla Suomessa saattaisin kokea sen häiritsevänä. Luontoelämys on minulle yksityinen. On aina ollut. Täällä kuitenkin hyväksyn muiden ihmisten läsnäolon ja yritän löytää yhteyden sisimpääni.

Tulemme aistipisteelle. Kaikista aisteista voimakkaimmin aivojani herättelee hajuaisti. Metsän tuoksut muuttuvat kasvuston myötä kuivasta ja paahteisen tuoksuisesta mäntykankaasta kosteaan ja multaiseen kuusimetsään.

Tämän vuoden kansainvälisillä metsäterapiapäivillä Evolla kuulimme eteläkorealaista professori Bum-Jin Parkia, joka on tutkinut metsän tuoksujen vaikutusta ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen. Päivillä saimme kuulla hyvinvointivaikutuksen liittyvän muun muassa tuoksujen herättämiin muistoihin.

Muistatko vielä, miltä ensimmäisellä metsäretkelläsi tuoksui? Muistatko, millaisia tuntemuksia sinulla oli sillä retkellä? Entä muistatko, miltä esimerkiksi mummolassa on tuoksunut? Mitä tuoksumuisto herättää sinussa?

Hajuaistilla on suora yhteys aivojen muistikeskukseen. Erityisesti muistoihin, joihin liittyy voimakas tunnekokemus, usein liittyy myös hajukokemus. Ja toisin päin. Hajut herättävät meissä tunteita.

Metsän tuoksut tuovat mukavat muistot pintaan ja tulemme iloisemmiksi ja rennommiksi. Tällä puolestaan on positiivinen vaikutus henkiseen hyvinvointiimme. Hajuaistimuksella on tajuttoman voimakas, ei-tahdonalainen vaikutus (ethän voi päättää olla haistamatta jotain, ellet pidä sormilla nenästäsi kiinni).

Reitin varrella olevat tehtäväpisteet ohjaavat muun muassa aistimaan luontoa ympärillä. Kuva: Riku Malminiemi

Entä jos ihmisellä ei ole hyviä muistoja metsästä? Tai ei muistoja ollenkaan.

Jään miettimään lapsuuden murrosta ja sisällä sähkölaitteiden kanssa leikkiviä lapsia. Osa luonnon hyvinvointivaikutuksista perustuu siihen, että ihmisellä on ollut hyviä kokemuksia luonnosta aikaisemmin, esimerkiksi lapsuudessa. Ja kaikki vaikutukset perustuvat siihen, että ihminen menee metsään!

Tämänkin vuoksi ympäristökasvatus on niin tärkeää. Lapsemme hyötyvät lapsuudessaan saamistaan positiivisista luontokokemuksista aikuisena.

Polun varrelta löytyy myös kiipeilypuisto, jossa käymme kiikkumassa. Kuva: Riku Malminiemi

Tuoksut huumaavat meidät niin täysin, että kävelemme vahingossa yhdestä rastista ohi. Päätämme etsiä sen paluumatkalla.

Pienen luontopyhiinvaelluksen reitti kääntyy näköalapaikalla ympäri. Näköalapaikka on rakennettu puutasanne korkealla kalliolla. Näkymät ovat odottamattoman huikeat pitkälle yli Pitkäjärven ja kauas horisonttiin asti.

Kalliot tasanteen ympärillä ovat täysin paljaat. Kasvillisuus, kuten sammalet, jäkälät ja kanervat ovat kuluneet pois. Kävijöiden on epäilemättä pitänyt päästä kauemmas, ehkä kurkkaamaan reunalta alas, ehkä ottamaan hieno kuva kaiteiden ulkopuolelta…

Vai liekö kallio ollut paljaaksi kulunut jo ennen näköalatasanteen rakentamista?

Pieni luontopyhiinvaellus päättyy näköalatasanteelle, jossa on viimeisen pohdintatehtävän aika.

Tutkiessani kansallispuistojen polkusuunnittelua graduani varten törmäsin usein reittirakentamisen tasapaino-ongelmaan.

Reittirakenteilla (esimerkiksi pitkoksilla, sorastamisella ja näköalapaikoille rakennetuilla tasanteilla) pyritään ehkäisemään polkujen ja alueen maapohjan liiallista kulumista. Tämän lisäksi rakenteet mahdollistavat yhä monimuotoisemman liikkumisen reiteillä tehden luontokohteesta saavutettavamman.

Jos reittejä ei rakenneta, alueen luonto ennen pitkää kuluu – mahdollisesti hyvin törkeän näköiseksi. Polkujen leveneminen ja syveneminen riippuu kävijämääristä, kasvupaikkatyypistä, maapohjasta ja maanpinnan kaltevuudesta.

Jos taas retkeilyalueen poluille rakennetaan liikaa, alueen luonnollisuus retkeilijöiden silmissä kärsii. Lisäksi esimerkiksi puurakentaminen (joka on kaikista luonnonmukaisin materiaali niin valmistustapansa kuin ulkonäkönsäkin puolesta) lisää helposti huoltokustannuksia eikä ole edes halvimmasta päästä.

Ovatko Maahisenkierroksen näköalapaikalla maisemia kuvanneet nähneet puukaiteet kuvan luonnollisuuden pilaajina ja kiivenneet parempaan paikkaan? Toisaalta myös luontopyhiinvaelluksen tehtävärasti ohjeistaa menemään kalliolle, mikäli näköalatasanne on täynnä.

Paljaaksi kulunut kalliopinta todennäköisesti myös jää paljaaksi. Jäkälällä kestää pitkään uusiutua eikä se käytännössä pysty siihen, jos käynti kasvupaikalla on aktiivista.

Ajattelen sitä kävijäpainetta, jota Nuuksion kansallispuisto kohtaa. Rakenteet ovat täällä aivan välttämättömiä. Vaikka ne sitten romuttaisivat paikan erämaisuuden. Vaikka nekään eivät onnistuisi suojaamaan kaikkea.

Sorastettu polku suojaa maastoa kulumiselta polun ympärillä. Esteetöntä polkua pitkin voi kulkea vaikka lastenrattaiden kanssa.

Viimeinen rasti näköalapaikalla pureutuu juurikin ihmisen ympäristövaikutuksiin ja ympäristöahdistuksen kokemukseen. Kaukana horisontissa kohoaa Ämmässuon kaatopaikka, joka symboloi ympäristöongelmiin liittyviä vaikeita tunteita.

Rasti ohjeistaa kädestä pitäen kohtaamaan ja työstämään omaa asennetta ympäristötuhoja kohtaan. Huomaan, että itselläni maailman ympäristötuhoihin liittyvät tuntemukset ja ajatukset ovat yhtä muodotonta mössöä. En osaa nimetä niihin liittyviä tunteitani.

Koska median kautta ongelmista kuulee vain päällisin puolin – ja yleensä sen katastrofaalisen puolen – on luonnollista lukittautua siihen kauhun kokemukseen, että koko maailma on menossa päin prinkkalaa.

Vähäisen informaation herättämiä ensiajatuksia ja vaikeita tunteita yrittää tietoisesti olla ajattelematta ja tuntematta. Ne sysää mieluummin aivojensa perukoille ja lukittautuu “ei koske minua” -asenteeseen.

Ei koske minua ennen kuin merenpinta omalla etupihallani nousee tai kuumuus vie oman satoni.

Tämän ansiosta pystymme toimimaan päivästä toiseen kuten ennenkin ja ilmastonmuutoskin on vain se vaikea ajatus mielen taustalla. Toruva ja panikoiva omatunto alitajunnan kuorella.

Haluan toimia ympäristön puolesta ja tietoakin meillä on jo saatavilla. Suurin tarpeeni onkin opetella käsittelemään näitä tuntemuksia, jotta ne eivät lamauttaisi minua.

Näkymiä näköalatasanteelta yli Pitkäjärven

Tehtävärasti muistuttaa, miten vaikeaa on nähdä, että myös hyvää tapahtuu koko ajan. Pihkala on kirjoittanut kirjassaan Päin helvettiä? – Ympäristöahdistus ja toivo kahden tason näkökyvystä ja samaan viitataan myös pyhiinvaellusreitin viimeisellä tehtävärastilla.

Kahden tason näkökyky tarkoittaa käytännössä taitoa havaita yhtä aikaa sekä hyvät että pahat ympärillämme tapahtuvat asiat. Maailmassa ei tapahdu pelkästään pahaa. Eikä maailmassa tapahdu pelkästään hyvää.

Tämä on tärkeä taito myös muissa teemoissa kuin ympäristöahdistuksessa.

Nuuksion pieni luontopyhiinvaellus on ollut sukellus luontoyhteyteen ja vaikeisiin tuntemuksiin. Metsäympäristö lämpimänä kesäpäivänä on mielelle turvallinen paikka käydä läpi näitä epämiellyttäviä ajatuksia, mutta olen onnellinen, että matkassani on toinen, jolle voin puhua ääneen huolistani ja joka voi heijastella tehtäväpisteiden aiheuttamaa pohdintaa.

Palaamme takaisin samaa reittiä. Ilma on jo viilennyt kohti iltaa. Metsän siimeksessä päivän kuumuus ei ole missään kohtaa tuntunut liian tukahduttavalta. On aivan uskomatonta, miten hyvä paikka metsä on olla! Ympäristöongelmiin ja -katastrofeihin liittyvät huolet tuntuvat siellä kaukaisilta.

Vaikka juuri metsiämme suurin osa ympäristöongelmista koskettaakin.

Nuuksion latvusto huokaa hiljaa tuulessa.

Suomen kansallispuistot ovat suojelualueita, joiden yhtenä tehtävänä on säilyttää suomalaisen luonnon monimuotoisuutta.

Pihtiputaan luontoreittien uusi, entistä selkeämpi suunta

Esiselvityshanke lähenee loppuaan ja on aika katsoa taakse menneeseen ja koota yhteen, mitä on saatu aikaan.

Harjuntakasesta maailmankartalle – Sydän-Suomen luontoreittien kehittäminen -esiselvityshankkeen tavoitteina oli selvittää neljän luontoreitin kunto ja kehittämistarpeet, kerätä reitteihin liittyvää materiaalia, kuten tarinoita ja erikoisuuksia sekä luoda pohjaa reittien kestävälle ylläpidolle.

Hankkeeseen kuuluvat reitit olivat siis: Rapeikon luontopolku, Heinäjoen luontoreitti, Kivimäen kierros ja Suurijärven retkeilyreitistö. Näistä kolme ensimmäistä ovat lyhyempiä luontopolkuja ja Suurijärven reitistö yli 30 km pitkä retkeilyreitti.

Hankkeen aikana tehtävät selvitykset tähtäävät kehittämissuunnitelmaan, jota voidaan käyttää pohjana tulevaisuuden investoinneissa. Kuten aiemmassa postauksessani kerroin, suurin kysymys hankkeen aikana on ollut, keitä varten reittejä kehitetään. Käyttäjien tarpeita selvittääkseni hankkeen aikana järjestettiin yksi suunnittelutyöpaja, kerättiin toiveita luontoreittien käyttäjäkyselyllä sekä kuunneltiin paikallisten toimijoiden sekä asiantuntijoiden näkemyksiä.

Näiden kautta kerätty tieto reittien käyttäjistä ja heidän tarpeistaan toimii pohjana kehittämissuunnitelmille. Lisäksi suunnitelmia laatiessani olen ottanut huomioon alueen sijainnin, mikä vaikuttaa saavutettavuutensa puolesta erityisesti käyttäjäryhmiin, reittien pituuden, maaston haastavuuden sekä alueen ilmapiirin ja nähtävyydet.

Rapeikon luontopolku sijaitsee noin 2,5 km Pihtiputaan kirkonkylän eteläpuolella nelostien läheisyydessä ja voisi palvella mm. Niemenharjulla pysähtyviä.
Heinäjoen luontoreitti on lähes kokonaan pitkostettu 1,5 km pitkä reitti Heinäjoen varressa aivan kirkonkylän laidalla.
Kivimäen kierros on luontopoluista pisin ja sijaitsee Korppisen kylällä.

Luontoreittien kunto

Hankkeen olemassaolon perimmäinen syy on luontoreittien rapistunut kunto. Kyläläisten huoli ja toive reittien kunnostuksesta kirvoitti hankesuunnitelman kirjoittamisen ja tässä sitä ollaan…

Kun aloitin hankkeessa, reitit olivat kunnoltaan hyvin erilaisia – osa täysin kulkukelvottomia. Niinpä hankkeen aikana on ollut hyvin vaikea mainostaa reittejä yhtään kenellekään. “Joo, se on hieno paikka, mutta älä lähde sinne ilman opasta, karttaa, kompassia ja GPSsää…”

Reittimerkinnät ovat olleet huonoja tai niitä ei ole ollut ollenkaan. Paikoin polku on kasvanut umpeen ja risteysviitat kaatuneet ja lahonneet. Pitkoksia on löytynyt laajasti asteikolla uusi-vaarallinen. Ehkä kaikkein suurimmaksi puutteeksi on noussut kunnollisten karttojen puute. Pihtiputaan Rotaryklubin julkaisema Pihtiputaan palvelut -karttalehtiö on pelkästään suuntaa antava ja paikoin jopa virheellinen. Jos edes polun pohjaa ei löydy Maanmittauslaitoksen kartoista, nojaa kulkija pelkästään maastosta löytyviin reittimerkkeihin. Välillä kulkeminen onkin vaatinut varsinaisia meedion kykyjä, enkä nyt halua hehkuttaa, mutta onnistuinhan minäkin eksymään ensimmäisellä kerralla 1,5 kilometriä pitkällä luontopolulla…

On siis ollut mitä kehittää. Kesän aikana onkin tehty joitain parannustoimenpiteitä – vaihdettu pitkospuita ja merkitty polkuja – yksittäisten henkilöiden tai seurojen huoltamilla reiteillä. Esiselvityshankkeen luonteen vuoksi varsinaisia investointeja ei kuitenkaan ole voitu vielä tehdä, mistä syystä reitit jäävät vielä toistaiseksi huonoon kuntoon.

Pohja kehittämiselle

Kesäkuun Suurijärven reitistön kehittämiseen keskittyneessä suunnittelutyöpajassa kerättiin muun muassa alueesta nousseita mielikuvia, tarinoita ja kokemuksia, alueen erikoisuuksia ja nähtävyyksiä sekä paikallisten näkemyksiä potentiaalisista käyttäjäryhmistä ja aktiviteeteista. Työpajan aikana saadut kunnostusehdotukset ovat samoja, mitä olen tehnyt itsekin liikkuessani maastossa. Samoilla linjoilla on siis oltu ja työpajailtaan osallistuneet kyläläiset ovat olleet tietoisia reitistön nykyisestä kunnosta.

Luontoreittien käyttäjäkyselyyn taas pystyi vastaamaan niin paperitse kuin sähköisestikin heinäkuun ja elokuun aikana. Kyselyyn liittyen olen kohdannyt hieman ihmettelyä sen tarpeellisuudesta. Kyselyn perimmäisenä tavoitteena oli luoda tyypillisen Pihtiputaan alueella luontoliikkuvan henkilön retkeilyprofiili. Kuinka pitkiä retkiä tai vaelluksia hän tekee, kenen kanssa ja kuinka pitkiä matkoja liikkuu. Eli siis: kuinka pitkiä reittejä tulisi tehdä ja tulisiko niiden varrelta löytyä majoituspalveluita ja minkälaisella kapasiteetilla. Kyselyssä kerättiin dataa myös tulevaisuuden viestintää varten. Yhtenä kysymyksenä oli, mitä kautta henkilö haluaisi saada tietoa Pihtiputaan reiteistä.

Käyttäjäkyselyyn vastasi yhteensä 199 henkilöä ja vatausten pohjalta rakennetun retkeilijän tavat ja tarpeet olivat suht selvät. Ylivoimaisesti suurin osa vastaajista liikkuu luonnossa kävellen ja pienellä porukalla alle 10 kilometrin päiväretkiä tehden. Vastauksia tulkitessa tulee ottaa huomioon, mitä alueella on ylipäätään ollut mahdollista tehdä, mutta tässä tapauksessa sekä päiväretkille että pidemmille vaelluksille ja maastossa yöpymiselle on ollut infraa. Lisäksi on toki hyvä huomioida, että otanta selvityksessä on ollut varsin pieni.

Suurijärven retkeilyreitistön kehittämisen kärki

Kesän suunnittelutyöpajassa alueen potentiaalisimpana kohderyhmänä nähtiin paikalliset retkeilijät. Ulkomaalaiset luontomatkailijat mainittiin opastettujen ryhmien yhteydessä ja haaveet kansainväliseen luontoturismiin nousivat esiin myös matkailuyrittäjien kanssa keskustellessa.

Paikallisille reittejä on helppo tehdä, mutta hyvin erilaisista kulttuureista tulevat kansainväliset matkailijat vaativat aivan erilaista näkökulmaa alueen kehittämisessä. Sen lisäksi, että mietitään, mitä yksittäiselle reitille tulisi laittaa, tarvitsee kv-matkailun kohdalla laajentaa kartoitusta jo koko kuntaan ja osallistaa muitakin toimijoita. Millainen potentiaali Pihtiputaalla on toimia kansainvälisenä matkakohteena? Kehittämistarpeet tulisi siis kartoittaa muuallakin kuin reitistöillä.

Lisäksi Suurijärven reitistö on erottamaton osa Peuranpolun reitistöä. Olisi lyhytnäköistä kehittää ainoastaan puolta koko alueesta. Mikäli alueelle halutaan kansainvälistä matkailua, olisihan se toki hyvä, jos siihen voisi hyödyntää koko aluetta. Kv-matkailun suhteen tulisikin istua alas isommalla porukalla, selvittää yhtenäinen tahtotila ja tehdä selkeät tulevaisuuden suunnitelmat.

Suurijärven ja Peuranpolun reitistöjen muodostama kokonaisuus

Suunnittelutyöpajassa reitistön aluetta kuvailtiin karuksi ja erämaiseksi. Haluan kunnioittaa tätä erämaisuutta. Ei ole järkeä tehdä jotain, mitä löytyy kohtuullisen ajomatkan päästä. Kansallispuistoissa on keskimäärin erittäin kattava palveluverkosto ja rakennettu reitti-infra – paikoin ehkä liiankin rakennettu. Suurijärven retkeilyreitistöllä on mahdollisuus olla eteläisen Suomen erämaisin reitistö – siis aito vaihtoehto Lapin kulkijoille! Vastaavia reittejä löytyy vasta Itä-Suomesta. Sielläkin ne ovat valitettavan vähän käytettyjä.

Ihmiset hakeutuvat niin Itä-Suomessa kuin muuallakin kansallispuistoihin. Miksi kansallispuistot ovat niin suosittuja? Siksi, koska niistä löytyy tietoa.

Tämän takia luontoreittien käyttäjäkyselyssä kysyttiin, mistä ja mitä tietoa retkeilijät kaipaa. Vastaus ei liene yllätä.

Ehdottomasti suosituin kanava olivat nettisivut ja lähes kaikki ilmoittivat hakevansa tietoa ensisijaisesti kunnan nettisivuilta. Onkin ehkä ihan hyvä, että kunnan sivut ollaan uusimassa…

Silti alueen ei ole pakko olla kansallispuisto, jotta se vetäisi kävijöitä.

Pieksämäellä viime vuonna avattu VedenjakajaReitistö on saanut suuren suosion. Päätösseminaarissakin puhunut Antti Nousiainen kertoi, että huippupäivinä reitistöllä vierailee noin tuhat ihmistä. Se on jäätävä määrä jo monelle kansallispuistollekin.

VedenjakajaReitistö on profiloitunut monipuolisuudellaan ja ilmoittaa olevansa “2020-luvun kohde”. En kuitenkaan halua tehdä asioita samalla tavalla kuin Pieksämäellä. VedenjakajaReitistö on luonteeltaan ja sijainniltaan lopulta aivan erityyppinen kuin Suurijärven retkeilyreitistö. Se sijaitsee muutaman kilometrin päässä Pieksämäen keskustasta ja reitin varrella on jopa ravintoloita.

Suurijärven ja Harjuntakasen alueella on harrastettu eränkäyntiä niin pitkään kuin sen läheisyydessä on liikkunut ja asunut ihmisiä. Jo omaleimaisen kulttuurihistorian vuoksi säilyttäisin alueen aitona erämaana, josta löytyy erämainen, hyvin merkitty reitti perus retkeilypalveluineen.

Luontoreittien käyttäjäkyselyssä lyhyet päiväretket nousivat suosituimmaksi tavaksi retkeillä. Tämä on ollut tiedossa myös Metsähallituksen luontopalveluissa, joiden suunnalta on kuulunut viestiä nimenomaan päiväretkeilijöiden osuuden kasvamisesta kansallispuistoissa (muun muassa vähäisen käytön vuoksi Metsähallitus on halunnut luopua esim. pitkän vaellusreitti Peuranpolun ylläpidosta). Tätä varten olisi hyvä tarjota niitä kovin kysyttyjä rengasreittejä, joille pääsisi suoraan parkkipaikalta.

Toisaalta päätösseminaarissa kuultiin myös eriäviä näkemyksiä. Nousevista retkeilytrendeistä puhunut outdoor-asiantuntija Pirjo Räsänen kertoi useamman vuorokauden vaellusten nostavan jälleen suosiotaan Euroopassa. Oli miten oli, meillä on reittejä näihin kaikkiin tarpeisiin.

Puhumassa esiselvityshankkeen päätösseminaarissa, kuva: Heikki Sulander

Luontopolku vs. eräreitti

Esiselvityshankkeen kolme muuta reittiä eivät ole eräreittejä, ne ovat lyhyitä luontopolkuja, jotka ovat oivia vaikka päivittäiseen virkistymiseen luonnossa. Niille ominaisia piirteitä ovat sijainti lähellä asutusta sekä lyhyet ja yleisesti helppokulkuiset reitit. Reittien potentiaalisia käyttäjäryhmiä ovat paikalliset, erityisesti lapsiperheet, koululuokat sekä joissain tapauksissa Pihtiputaalla pysähtyvät matkailijat.

On selvää, että luontopolkuja lähdetään kehittämään eri kärjellä ja intensiteetillä kuin Suurijärven eräreittiä. Lähiluontopolut tehdään esisijaisesti paikallisille ja paikallisten käyttöön tuomaan virkistystä. Ne ovat oivia paikkoja nauttia esimerkiksi päivittäinen annos luonnon terveysvaikutuksia.

Olenkin nostanut Pihtiputaan lyhyiden luontoreittien kehittämisen kärjeksi helppouden, saavutettavuuden ja informatiivisuuden. Sen sijaan Suurijärven retkeilyreitistön kärki tulee olemaan erämaisuudessa, hiljaisuudessa ja luonnollisuudessa.

Syysvärejä Kivimäen kierroksella

Korppisen kylällä sijaitsee retkeilyreitti-hankkeen kolmas luontopolku. 4,5 km pitkä Kivimäen kierros kulkee ympyrälenkin Ison Kivimäen ja Pienen Kivimäen kallioisilla rinteillä. Polun varrelta löytyvät Syväjärvi ja Hoikkalampi, moninainen metsämaisema ja jääkauden jälkeiset kallioiset muinaisrannat. Muinaisrannan lohkarekentälle saapuessaan voi lähes kuulla aaltojen pauhun rantakivikkoon ja kuvitella, miten vesi on kuljettanut kaiken kevyemmän maa-aineksen vähittäin pois, jättäen jäljelle nämä paljaat kivikasat.

Puolessa välissä polkua, Ison Kivimäen laella sijaitsevat kyläseuran ylläpitämä laavu tulipaikkoineen sekä 12 metriä korkea näkötorni, josta on huikaisevat näkymät etelään ja länteen!

Kävimme fiilistelemässä syksyistä Kivimäkeä, jonka tunnelmia löytyy alla olevalta videolta.