Esiselvityshanke lähenee loppuaan ja on aika katsoa taakse menneeseen ja koota yhteen, mitä on saatu aikaan.

Harjuntakasesta maailmankartalle – Sydän-Suomen luontoreittien kehittäminen -esiselvityshankkeen tavoitteina oli selvittää neljän luontoreitin kunto ja kehittämistarpeet, kerätä reitteihin liittyvää materiaalia, kuten tarinoita ja erikoisuuksia sekä luoda pohjaa reittien kestävälle ylläpidolle.

Hankkeeseen kuuluvat reitit olivat siis: Rapeikon luontopolku, Heinäjoen luontoreitti, Kivimäen kierros ja Suurijärven retkeilyreitistö. Näistä kolme ensimmäistä ovat lyhyempiä luontopolkuja ja Suurijärven reitistö yli 30 km pitkä retkeilyreitti.

Hankkeen aikana tehtävät selvitykset tähtäävät kehittämissuunnitelmaan, jota voidaan käyttää pohjana tulevaisuuden investoinneissa. Kuten aiemmassa postauksessani kerroin, suurin kysymys hankkeen aikana on ollut, keitä varten reittejä kehitetään. Käyttäjien tarpeita selvittääkseni hankkeen aikana järjestettiin yksi suunnittelutyöpaja, kerättiin toiveita luontoreittien käyttäjäkyselyllä sekä kuunneltiin paikallisten toimijoiden sekä asiantuntijoiden näkemyksiä.

Näiden kautta kerätty tieto reittien käyttäjistä ja heidän tarpeistaan toimii pohjana kehittämissuunnitelmille. Lisäksi suunnitelmia laatiessani olen ottanut huomioon alueen sijainnin, mikä vaikuttaa saavutettavuutensa puolesta erityisesti käyttäjäryhmiin, reittien pituuden, maaston haastavuuden sekä alueen ilmapiirin ja nähtävyydet.

Luontoreittien kunto

Hankkeen olemassaolon perimmäinen syy on luontoreittien rapistunut kunto. Kyläläisten huoli ja toive reittien kunnostuksesta kirvoitti hankesuunnitelman kirjoittamisen ja tässä sitä ollaan…

Kun aloitin hankkeessa, reitit olivat kunnoltaan hyvin erilaisia – osa täysin kulkukelvottomia. Niinpä hankkeen aikana on ollut hyvin vaikea mainostaa reittejä yhtään kenellekään. “Joo, se on hieno paikka, mutta älä lähde sinne ilman opasta, karttaa, kompassia ja GPSsää…”

Reittimerkinnät ovat olleet huonoja tai niitä ei ole ollut ollenkaan. Paikoin polku on kasvanut umpeen ja risteysviitat kaatuneet ja lahonneet. Pitkoksia on löytynyt laajasti asteikolla uusi-vaarallinen. Ehkä kaikkein suurimmaksi puutteeksi on noussut kunnollisten karttojen puute. Pihtiputaan Rotaryklubin julkaisema Pihtiputaan palvelut -karttalehtiö on pelkästään suuntaa antava ja paikoin jopa virheellinen. Jos edes polun pohjaa ei löydy Maanmittauslaitoksen kartoista, nojaa kulkija pelkästään maastosta löytyviin reittimerkkeihin. Välillä kulkeminen onkin vaatinut varsinaisia meedion kykyjä, enkä nyt halua hehkuttaa, mutta onnistuinhan minäkin eksymään ensimmäisellä kerralla 1,5 kilometriä pitkällä luontopolulla…

On siis ollut mitä kehittää. Kesän aikana onkin tehty joitain parannustoimenpiteitä – vaihdettu pitkospuita ja merkitty polkuja – yksittäisten henkilöiden tai seurojen huoltamilla reiteillä. Esiselvityshankkeen luonteen vuoksi varsinaisia investointeja ei kuitenkaan ole voitu vielä tehdä, mistä syystä reitit jäävät vielä toistaiseksi huonoon kuntoon.

Pohja kehittämiselle

Kesäkuun Suurijärven reitistön kehittämiseen keskittyneessä suunnittelutyöpajassa kerättiin muun muassa alueesta nousseita mielikuvia, tarinoita ja kokemuksia, alueen erikoisuuksia ja nähtävyyksiä sekä paikallisten näkemyksiä potentiaalisista käyttäjäryhmistä ja aktiviteeteista. Työpajan aikana saadut kunnostusehdotukset ovat samoja, mitä olen tehnyt itsekin liikkuessani maastossa. Samoilla linjoilla on siis oltu ja työpajailtaan osallistuneet kyläläiset ovat olleet tietoisia reitistön nykyisestä kunnosta.

Luontoreittien käyttäjäkyselyyn taas pystyi vastaamaan niin paperitse kuin sähköisestikin heinäkuun ja elokuun aikana. Kyselyyn liittyen olen kohdannyt hieman ihmettelyä sen tarpeellisuudesta. Kyselyn perimmäisenä tavoitteena oli luoda tyypillisen Pihtiputaan alueella luontoliikkuvan henkilön retkeilyprofiili. Kuinka pitkiä retkiä tai vaelluksia hän tekee, kenen kanssa ja kuinka pitkiä matkoja liikkuu. Eli siis: kuinka pitkiä reittejä tulisi tehdä ja tulisiko niiden varrelta löytyä majoituspalveluita ja minkälaisella kapasiteetilla. Kyselyssä kerättiin dataa myös tulevaisuuden viestintää varten. Yhtenä kysymyksenä oli, mitä kautta henkilö haluaisi saada tietoa Pihtiputaan reiteistä.

Käyttäjäkyselyyn vastasi yhteensä 199 henkilöä ja vatausten pohjalta rakennetun retkeilijän tavat ja tarpeet olivat suht selvät. Ylivoimaisesti suurin osa vastaajista liikkuu luonnossa kävellen ja pienellä porukalla alle 10 kilometrin päiväretkiä tehden. Vastauksia tulkitessa tulee ottaa huomioon, mitä alueella on ylipäätään ollut mahdollista tehdä, mutta tässä tapauksessa sekä päiväretkille että pidemmille vaelluksille ja maastossa yöpymiselle on ollut infraa. Lisäksi on toki hyvä huomioida, että otanta selvityksessä on ollut varsin pieni.

Suurijärven retkeilyreitistön kehittämisen kärki

Kesän suunnittelutyöpajassa alueen potentiaalisimpana kohderyhmänä nähtiin paikalliset retkeilijät. Ulkomaalaiset luontomatkailijat mainittiin opastettujen ryhmien yhteydessä ja haaveet kansainväliseen luontoturismiin nousivat esiin myös matkailuyrittäjien kanssa keskustellessa.

Paikallisille reittejä on helppo tehdä, mutta hyvin erilaisista kulttuureista tulevat kansainväliset matkailijat vaativat aivan erilaista näkökulmaa alueen kehittämisessä. Sen lisäksi, että mietitään, mitä yksittäiselle reitille tulisi laittaa, tarvitsee kv-matkailun kohdalla laajentaa kartoitusta jo koko kuntaan ja osallistaa muitakin toimijoita. Millainen potentiaali Pihtiputaalla on toimia kansainvälisenä matkakohteena? Kehittämistarpeet tulisi siis kartoittaa muuallakin kuin reitistöillä.

Lisäksi Suurijärven reitistö on erottamaton osa Peuranpolun reitistöä. Olisi lyhytnäköistä kehittää ainoastaan puolta koko alueesta. Mikäli alueelle halutaan kansainvälistä matkailua, olisihan se toki hyvä, jos siihen voisi hyödyntää koko aluetta. Kv-matkailun suhteen tulisikin istua alas isommalla porukalla, selvittää yhtenäinen tahtotila ja tehdä selkeät tulevaisuuden suunnitelmat.

Suunnittelutyöpajassa reitistön aluetta kuvailtiin karuksi ja erämaiseksi. Haluan kunnioittaa tätä erämaisuutta. Ei ole järkeä tehdä jotain, mitä löytyy kohtuullisen ajomatkan päästä. Kansallispuistoissa on keskimäärin erittäin kattava palveluverkosto ja rakennettu reitti-infra – paikoin ehkä liiankin rakennettu. Suurijärven retkeilyreitistöllä on mahdollisuus olla eteläisen Suomen erämaisin reitistö – siis aito vaihtoehto Lapin kulkijoille! Vastaavia reittejä löytyy vasta Itä-Suomesta. Sielläkin ne ovat valitettavan vähän käytettyjä.

Ihmiset hakeutuvat niin Itä-Suomessa kuin muuallakin kansallispuistoihin. Miksi kansallispuistot ovat niin suosittuja? Siksi, koska niistä löytyy tietoa.

Tämän takia luontoreittien käyttäjäkyselyssä kysyttiin, mistä ja mitä tietoa retkeilijät kaipaa. Vastaus ei liene yllätä.

Ehdottomasti suosituin kanava olivat nettisivut ja lähes kaikki ilmoittivat hakevansa tietoa ensisijaisesti kunnan nettisivuilta. Onkin ehkä ihan hyvä, että kunnan sivut ollaan uusimassa…

Silti alueen ei ole pakko olla kansallispuisto, jotta se vetäisi kävijöitä.

Pieksämäellä viime vuonna avattu VedenjakajaReitistö on saanut suuren suosion. Päätösseminaarissakin puhunut Antti Nousiainen kertoi, että huippupäivinä reitistöllä vierailee noin tuhat ihmistä. Se on jäätävä määrä jo monelle kansallispuistollekin.

VedenjakajaReitistö on profiloitunut monipuolisuudellaan ja ilmoittaa olevansa “2020-luvun kohde”. En kuitenkaan halua tehdä asioita samalla tavalla kuin Pieksämäellä. VedenjakajaReitistö on luonteeltaan ja sijainniltaan lopulta aivan erityyppinen kuin Suurijärven retkeilyreitistö. Se sijaitsee muutaman kilometrin päässä Pieksämäen keskustasta ja reitin varrella on jopa ravintoloita.

Suurijärven ja Harjuntakasen alueella on harrastettu eränkäyntiä niin pitkään kuin sen läheisyydessä on liikkunut ja asunut ihmisiä. Jo omaleimaisen kulttuurihistorian vuoksi säilyttäisin alueen aitona erämaana, josta löytyy erämainen, hyvin merkitty reitti perus retkeilypalveluineen.

Luontoreittien käyttäjäkyselyssä lyhyet päiväretket nousivat suosituimmaksi tavaksi retkeillä. Tämä on ollut tiedossa myös Metsähallituksen luontopalveluissa, joiden suunnalta on kuulunut viestiä nimenomaan päiväretkeilijöiden osuuden kasvamisesta kansallispuistoissa (muun muassa vähäisen käytön vuoksi Metsähallitus on halunnut luopua esim. pitkän vaellusreitti Peuranpolun ylläpidosta). Tätä varten olisi hyvä tarjota niitä kovin kysyttyjä rengasreittejä, joille pääsisi suoraan parkkipaikalta.

Toisaalta päätösseminaarissa kuultiin myös eriäviä näkemyksiä. Nousevista retkeilytrendeistä puhunut outdoor-asiantuntija Pirjo Räsänen kertoi useamman vuorokauden vaellusten nostavan jälleen suosiotaan Euroopassa. Oli miten oli, meillä on reittejä näihin kaikkiin tarpeisiin.

Luontopolku vs. eräreitti

Esiselvityshankkeen kolme muuta reittiä eivät ole eräreittejä, ne ovat lyhyitä luontopolkuja, jotka ovat oivia vaikka päivittäiseen virkistymiseen luonnossa. Niille ominaisia piirteitä ovat sijainti lähellä asutusta sekä lyhyet ja yleisesti helppokulkuiset reitit. Reittien potentiaalisia käyttäjäryhmiä ovat paikalliset, erityisesti lapsiperheet, koululuokat sekä joissain tapauksissa Pihtiputaalla pysähtyvät matkailijat.

On selvää, että luontopolkuja lähdetään kehittämään eri kärjellä ja intensiteetillä kuin Suurijärven eräreittiä. Lähiluontopolut tehdään esisijaisesti paikallisille ja paikallisten käyttöön tuomaan virkistystä. Ne ovat oivia paikkoja nauttia esimerkiksi päivittäinen annos luonnon terveysvaikutuksia.

Olenkin nostanut Pihtiputaan lyhyiden luontoreittien kehittämisen kärjeksi helppouden, saavutettavuuden ja informatiivisuuden. Sen sijaan Suurijärven retkeilyreitistön kärki tulee olemaan erämaisuudessa, hiljaisuudessa ja luonnollisuudessa.