masennus Archives - Page 2 of 2 - Tunturihullun päiväkirjat

Tunturihullu January 6, 2018

Elämäntapamuutos ja luontosuhteen hoitaminen – luonnollinen apu masennukseen?

Masennuksesta puhutaan sairautena, jonka oireita voivat olla muun muassa unettomuus, ruokahaluttomuus, apea mieliala tai heikentynyt omanarvontunto. Mutta mitä jos masennus ei olekaan sairaus vaan oire?

Masennus on kuin ansa, joka kahlitsee mielen ja halvaannuttaa elämän. Monille mielenterveysongelmien syövereissä pyöriskeleville ainoa toivon pilkahdus on lupaus siitä, että tilanteeseen voi tulla muutos. Mutta mitä jos sairaus onkin oireilua nykyisestä elämäntavastamme? Mikäli tätä ei oivalleta, löydämme itsemme pian uudestaan lääkärin vastaanotolta.

Terveysselvitysten mukaan raaka totuus on, että noin puolet masennuspotilaista sairastuu masennukseen toistamiseen. Maailman terveysjärjestö WHO:n arvion mukaan masennuksesta tulee toiseksi pahin terveyshaitta koko maailmassa kahden vuoden sisällä.

Yhteisöissämme kytee mielenterveyspommi. Onko meillä resursseja vastata siihen ja mitä siitä seuraa? Kliinisen psykologian professori Mark Williams ja toimittaja Danny Penman ovat esittäneet uudessa kirjassaan huolensa jopa masennuksen normalisoitumisesta.

Jos masennus on seurausta epäterveellisestä tai vääränlaisesta elämäntavasta, mikä siinä mättää?

Aiemmassa päivityksessäni kirjoitin, kuinka opimme suorittamaan pienestä pitäen. Aikuisinakin pidämme yllä tätä kulttuuria, vaikka sisimmässämme tiedämme, että alati kiihtyvän ja tavoitteellisen elämän tuottama stressi ennen pitkää sairastuttaa meidät. Kirjassaan Mielimatka Katja Liuksiala ja Anssi Orrenmaa esittävät lisäksi, että esimerkiksi luontodeprivaatiolla on yhteys masennusherkkyyteen.

Stressiä ja kiirettä pakoilemme väliaikaisiin ratkaisuihin tai hoidamme oiretta muuttamatta elämässämme oikeastaan yhtään mitään. Luonnollisesti saatavan liikunnan puuttuessa taas kehittelemme keinotekoisia, mahdollisimman tehokkaita ja optimoituja tapoja pitää kehomme kunnossa. Lisäksi kaikki tämä voi tapahtua neljän seinän sisällä – kaukana ihmisen luonnollisesta liikuntaympäristöstä.

Ihmiset liikkuvat luonnossa ja ovat kontaktissa luonnonympäristöön yhä vähemmän. Puhutaan luontosuhteen katoamisesta. Se ei kuitenkaan ole mikään väliaikainen suhde, jonka pystyy hukkaamaan, sillä luontosuhde on paljon muutakin kuin marjanpoimintaa tai puiden halailua.

Se on kumpaankin suuntaan kulkeva vuorovaikutus. Ihminen on osa luontoa siinä missä muutkin elolliset olennot ja täysin riippuvainen sen antimista. Ihminen vaikuttaa olemassaolollaan ja teoillaan luonnon kiertokulkuun, mutta myös luonto vaikuttaa ihmiseen.

Sanotaan, että ihmiset ovat etääntymässä luonnosta ja se voikin olla totta. Kuitenkin, niin kauan kuin ei selviä hengissä ilman ravintoa, vettä ja happea, omaa luontosuhdettaan ei pysty katkaisemaan.

Veden päällä liikkuminen tarjoaa uudenlaista näkökulmaa maalla retkeilevälle. Melontakuva Isojärven kansallispuistosta 2012.

Luontoa on myös meissä itsessämme: suolistossamme ja ihollamme asuu tutkimaton, rikas mikrobikasvusto, jota ilman emme tule toimeen. Luontosuhde on siis erottamaton ja pysyvä osa meitä. Tämän ymmärtäminen on avain tietoisen, kestävän luontosuhteen rakentamiseen.

Sillä, millaiseksi kokee oman luontosuhteensa tai miten sitä hoitaa, voi olla vaikutusta omaan hyvinvointiin. Jo pelkän luonnossa oleskelun on nimittäin useissa tutkimuksissa todettu vaikuttavan terveyteen positiivisesti.

Omaa luontosuhdettaan on siis hyvä hoitaa, helliä ja pitää hengissä. Voisiko luontoharrastamisen avulla taistella jopa masennusta vastaan?

Ennakkotapauksia löytyy jo. Yhtenä Tero Pylkkänen, joka käveli Suomen ympäri ja toipui samalla vakavasta masennuksesta.

Ajatus luonnosta lääkkeenä on kiehtova ja sen mahdollisuuksia on tutkittu ympäri maailmaa, mm. Japanissa, missä on jo sertifioituja terveysmetsiä ja “metsäkylpy”-hoidoille on oma termi: shinrin-yoku.

Euroopassa luonnonympäristöjen tervehdyttäviä vaikutuksia hyödyntää mm. Green Care -suuntaus, joka on rantautunut Suomeenkin. Sipoossa on viime vuosina kokeiltu metsäterapian vaikutusta stressiin, masennukseen ja 2-tyypin diabetekseen.

Tutkimusten mukaan luonnonympäristön terveysvaikutukset ovat sitä voimakkaammat, mitä pitempään luonnossa viettää aikaa. Kuitenkin jo ihan normaali säännöllinen ulkoilu luonnonympäristöissä riittää ylläpitämään terveyttä. Miten tämän saisi osaksi omaa elämäänsä?

Aloitin itse vaellusharrastuksen vuonna 2007, jolloin osallistuin yliopiston kautta vaelluskurssille. Elämys oli nuorelle fuksille jotain aivan uutta, joka vei nopeasti mennessään ja kahden vuoden päästä olinkin jo opiskelemassa eräoppaaksi.

Mikä vaeltamisessa iskee?

Kysyin kerran eräältä ystävältäni, miksi hän harrastaa vaeltamista. Hän vastasi, että se on yksinkertaisesti tehokkain tapa nollata aivot arjesta. Palautua kiireestä ja stressistä.

Maastoelämä on täysin eri maailma, jossa huolehdittavana on täysin erilaiset asiat. Siellä vallitsevat erilaiset rutiinit, aikataulut ja säännöt. Luonnossa olemme perusasioiden äärellä: mistä saan ruokaa, suojaa ja vettä? Miten pitkälle kehoni jaksaa vielä kävellä?

Ihanaa, yksinkertaista elämää, jossa on onnistunut silloin, kun itsellä on hyvä olo. Mitään muuta ei tarvita. Pinnallinen suorittaminen ja oman elämänsä arvottaminen ulkoisin perustein jäävät pois.

Kenellekään ei tarvitse todistaa tai näyttää mitään, ketään muuta ei tarvitse yrittää miellyttää. Luonnossa saan olla juuri se, kuka olen eikä kukaan tuomitse minua siellä.

Vaeltaminen ja luontoelämä voikin olla monelle lähempänä sitä oikeaa elämää kuin 8-16-työ viitenä päivänä viikossa. Itse ajattelen, että luonnossa liikkuminen palauttaa ihmisen tehdasasetuksiinsa. Ihminen palaa omille juurilleen ja saattaa saada yhteyden pohjimmaiseen itseensä. Tällöin kaikki ylimääräinen esittäminen jää pois.

Luonto tarjoaa yksinkertaisen keskittymisympäristön, jolloin levoton ja harhaileva mieli on helppo palauttaa käsillä olevaan tekemiseen ja olemiseen. Luonnonympäristössä toimiminen tarjoaa haasteita ja taas toisaalta onnistumisen elämyksiä, joiden perässä saattaisi arjessa joutua juoksemaan pitemmän aikaa.

Vaellukset tarjoavat isoja ja pieniä haasteita, joiden voittaminen tarjoaa ainutlaatuisia onnistumisen elämyksiä. Kuvassa ylittämässä Ivalojokea elokuussa 2015. Kuva: Riku Pulliainen.

Olen huomannut, että usein yritän järkeillen, asettamalla tavoitteita ja suorittamalla niitä tehdä itsestäni jotenkin merkityksellisen. Maastossa ymmärrän, etten lopulta ole merkityksellinen eikä minun tarvitsekaan olla. Se on huojentava tunne!

Olemassaolollani ei ole kosmista tarkoitusta eikä tarvitsekaan olla. En ole syntynyt tähän maailmaan jotain yksittäistä asiaa varten; en ole syntynyt nimenomaan tahkoamaan rahaa, tulemaan kuuluisaksi, tuottamaan jälkeläisiä tai maksamaan eläkkeitä. Minä vain olen. Yhdessä kaiken muun ympäröivän kanssa.

Kaikki valinnat oman elämäni merkityksistä tai merkityksettömyyksistä olen tehnyt itse. Se, jos mikä, on vapauttavaa.

Jyrävä Pienellä Karhunkierroksella 2011. Kuva: Riku Pulliainen

Elämme maassa, jossa henkilökohtaisen luontosuhteen ylläpitäminen on helppoa. Luonnon virkistyskäyttötutkimuksen mukaan suomalaisilla on omaan lähimetsään matkaa keskimäärin 700 metriä.

Suomen ainutlaatuinen luonto sekä jokamiehenoikeudet mahdollistavat liikkumisen tuntureilla, metsissä, soilla, rannoilla ja vesillä ja tarjoavat monia upeita retkikohteita, joiden virkistysarvo on mittaamaton. Samatkin kohteet näyttäytyvät eri puvussa eri vuodenaikoina tarjoten monipuolisuutta esimerkiksi lähiretkeilyyn.

Luonnon potentiaali kansanterveyden hoidossa ja ylläpitämisessä on oivallettu jo kauan sitten. Me tarvitsemme luontokontaktia pysyäksemme terveinä. Vaan kuinka saisimme ihmiset ja erityisesti päättäjät ymmärtämään tämän?

Luonnossa vaeltamisen ja retkeilyn lisäksi omaa luontosuhdettaan voi hoitaa ja syventää tarkkailemalla lähiympäristön eläimiä ja kasveja, valokuvaamalla luontoa, hoitamalla puutarhaa tai huonekasveja, palsta- ja parvekeviljelyllä, marjastamalla, sienestämällä, kalastamalla… Mahdollisuuksia on lukuisia eikä heti tarvitse sukeltaa syvään päätyyn.

Lisäksi luontoharrastus on joustava: se joustaa harrastajan taitojen, kunnon ja rahakukkaron mukaan. Vaan aika, se meidän täytyy sille itse varata.

Lähteitä:

Arvonen, S. 2017. Metsämieli – Mielen ja kehon taskukirja. Metsäkustannus. (ISBN: 978-952-338-022-6)

Cantell, H. (toim.) 2004. Ympäristökasvatuksen käsikirja. PS-kustannus. (ISBN: 952-451-089-8)

Liuksiala, K. & Orrenmaa, A. 2017. Mielimatka – Täsmäoloa poluilla, laduilla ja laineilla. Viisas elämä. (ISBN: 978-952-260-622-8)

Williams, M. & Penman, D. 2017. Tietoinen läsnäolo – Löydä rauha kiireen keskellä. Viisas elämä. (ISBN: 978-952-260-068-4)

Tunturihullu October 30, 2017

Nuo pienet äänet pääsi sisällä

Meillä kaikilla on niitä. Ne kuiskivat korviimme jatkuvasti ja usein niiden viesti on negatiivinen. “Et ole tässä hyvä”, “Olet tuottanut pettymyksen”, “Mitä sinä oikein ajattelit?”, “Olet nolo”, “Ei sinusta ole mihinkään”. Tervehdys, oma mieleni se siellä vain huutelee. Olemme itsemme parhaimpia asiantuntijoita ja usein pahimpia kriitikoita. Voimme antaa itsellemme myös positiivista palautetta, mutta osaammeko ja kuuntelemmeko sitä? Välillä tuntuu siltä, että ihmismieli pyörii ikävien asioiden märehtimisellä. Mielen varoitusten tarkoituksena on auttaa meitä oppimaan koetusta ja välttämään vahingollisia valintoja. Joskus mielen laulu on kuitenkin niin mollivoittoista, että iloisia ja hyviä asioita on vaikea löytää. Pian alamme epäillä, onko niitä edes olemassa.

Välillä tuntuu kuin olkapäälläni istuisi ilkeä pikku-ukko ilkkumassa tekemisiäni, huonon omantunnon Samu-sirkka. Hyväksymis- ja omistautumisterapiassa (HOT) hyödynnetään metaforia, joista yhdessä pään sisässä surisevia ääniä kuvataan linja-automatkustajiksi. Sinä olet linja-auton kuljettaja. Matkustajat yrittävät jatkuvasti saada kuljettajaa muuttamaan bussin ajosuuntaa, kuka minnekin päin. Kuunteleeko bussikuski matkustajia ja muuttaa bussin aiottua reittiä?

Tunteet synnyttävät ajatuksia ja ajatukset synnyttävät tunteita. Tästä syntyy ajatusten ja tunteiden dominoreaktio, joka etenee villisti ja vapaasti ellemme rajoita sitä. Missä kohti negatiiviset ajatukset syntyvät ensimmäisen kerran? Olen huomannut, että huono olo synnyttää huonoja ajatuksia, mikä synnyttää lisää, ehkä erilaista, huonoa oloa. Mieli voi huonosti, jos keho voi huonosti, kun on nälkä, kylmä, väsyttää tai jokin muu perustarve on täyttämättä. Jos siis huomaa olevansa mieleltään alavireinen, kannattaa käydä tämä tarkistuslista läpi, se yleensä auttaa. Masentuneella ihmisellä mielen viestintä on pysyvästi painottunut miinuksen puolelle eikä edes tarkistuslistan täyttäminen välttämättä poista pään sisällä polttavia syytöksiä. Itseen ei jaksa enää uskoa ja muiden silmissä pieni epäonnistuminen on taas vain yksi osoitus lisää omasta huonoudesta.

Mille mielen maailma ja vaatimukset sitten perustuvat? Ne perustuvat elämän aikana saatuun kasvatukseen, muilta saatuihin palautteisiin, erilaisiin vaikutteisiin, yhteisön odotuksiin, normeihin ja käsityksiin. Se rakentuu persoonan ja kasvun myötä saaden mausteensa kokemuksista. Jokaisella mieli tuottaa joskus itseä mollaavia väitteitä. Olennaisin kysymys on, uskommeko niitä. Mielessämme saatamme vaatia kuuta taivaalta ja nostaa riman absurdin korkealle. Pitäisi pystyä heti nyt kaikkeen ja olla täydellinen. Mutta kun en ole. Enkä tule koskaan täydellisyyteen pääsemäänkään. Olisi pitänyt tehdä parempaa jälkeä, hymyillä enemmän, käyttäytyä paremmin jne. jne. Jotta itsensä kanssa tulisi toimeen ja pysyisi jokseenkin järjissään, on pakko käsitellä näitä mielen tuottamia väittämiä.

Ensimmäisenä varmasti tekisi mieli torjua ja jättää ne huomiotta. Sivuuttaa röyhkeästi kaikki kritiikki, mitä mielesi sinulle välittää ja keskittyä kuuntelemisen ja ajattelemisen sijaan esimerkiksi käsillä olevaan konkreettiseen tehtävään. Tämä voi olla helpoin tapa unohtaa itsekritiikki, mutta ei varsinaisesti tue terveen, realistisen itsetunnon rakentumista.

Torjumisen sijaan äänien kanssa voi väitellä. Voit kyseenalaistaa mielesi esittämät väitteet ja ajatukset. Vaadi niistä todisteita. Jos joku tuttusi toimisi samoin kuin sinä, ajattelisitko hänestä samoin kuin itsestäsi? Mikset? Yksi perätön väite kerrallaan mieli alkaa paljastua epäluotettavaksi kertojaksi.

Toisilla mielen kritiikki saattaa painottua menneeseen, toisilla se painottuu selkeästi tulevaan: “Pitäisi tiskata, siivota, lukea, viedä kissa ulos, hakea töitä, mennä töihin, tehdä ruokaa, olla parempi ihminen.” Pitää, täytyy, on pakko. Menneeseen keskittyvät äänet on helppo kuitata sillä, että mikä on tapahtunut, on nyt tapahtunut ja ensi kerralla paremmin. Mutta mitä sanomme sille pakottajalle päässämme? Jos pysähdymme jälleen miettimään, mitä vaadimme muilta, saatamme huomata arvottavamme itseämme eri kriteerein ja vaativamme itseltämme eri asioita. Joskus mielen vaatimukset ovat vieläpä hyvin epämääräisiä, laatua: “Minun pitäisi olla parempi ihminen.”

Terve itsetunto kattaa realistisen näkemyksen itsestä. Silloin tunnistaa, kun jokin meni mönkään ja muistaa myös kehua itseään, kun mielestään onnistui. On tärkeää opetella ajattelemaan itsestään myönteisesti, kannustamaan itseään ja antamaan positiivista palautetta itselleen. Itsetuntoa voi kehittää erilaisin harjoituksin ja harrastamalla tinkimätöntä lempeyttä itseään kohtaan.

Tunturihullu October 10, 2017

Elämässä uupunut

Olen Sini ja olen loppuun palanut.

Jokin aika sitten sain opinnot päätökseen. Kova urakka oli takana ja uusi luku elämässä alkamassa. Kaiken piti olla hyvin. Olin varsin optimistinen tulevaisuudesta, mutta jokin kaihersi taustalla nykyisyydessä. Tunsin itseni tavallista väsyneemmäksi ja rasittuneemmaksi ja lopulta hakeuduin lääkärille. Pian sen jälkeen minulla diagnosoitiin masennus.

Miten tähän oikein päädyttiin?

Ensin pitää tehdä pieni tunnustus: olen aina ollut aikamoinen suorittaja. Olen jo peruskoulusta lähtien opiskellut tunnollisesti ja tavoitteenikin ovat olleet kunnianhimoisia. Osittain painostus tähän on tullut ulkopuolelta. Työelämäkentällä alkoi jo silloin olla ahdasta ja siitä varoiteltiin. Paremmilla arvosanoilla pääsisi helpommin jatko-opiskelemaan ja paremmalla koulutuksella helpommin töihin. Yliopistossa imeydyin suoraan ainejärjestöjen hallituspesteihin ja olin aktiivinen harrastuspiireissä. Tähänkin kannustettiin, koska tätä kautta sai solmittua arvokkaita verkostoja. Sosiaalinen elämä kukoisti, mutta kursseistakin piti selvitä. Ja selvittiinhän niistä. Opiskelin ihanneaikataulussa, kunnes toisen vuoden jälkeen päätin pitää välivuoden yliopisto-opinnoista. Tämän välivuoden päätteeksi olin opiskellut itselleni ammatin.

Loputon innostuminen ja uteliaisuus, elämänahneus sekä laajat kiinnostuksen kohteet ovat antaneet minulle paljon iloa ja kokemusta, korkeakoulututkinnon, kaksi ammattia ja kasallisen pätevyyksiä – ja olen lopen uupunut.

Valmistumisen jälkeen päätin pysähtyä hetkeksi ja pitää taukoa. Lääkärit sanoivat, että uupumus poistuisi kahden kuukauden sisällä. Näin ei käynyt. Kun sain diagnoosin keskivaikeasta masennuksesta, säikähdin. Oliko tilanteeni todellakin niin paha? Moninaisten kysymysten piinaamina aloin selvittää eriasteisten uupumustilojen taustoja ja päädyin lukemaan artikkeleita niin burn outista, työuupumuksesta kuin masennuksestakin ja huomasin, etten ollut yksin. Hälyttävän moni muukin on selittämättömästi uupunut.

Maailma tuntuu pyörivän yhä nopeampaa. Tehtävää ei välttämättä ole enemmän kuin aiemmin, mutta tunnit vuorokaudessa eivät vain tunnu riittävän. Ikään kuin olisit itse hidastunut. Jo muiden touhottamisen sivusta katseleminen hengästyttää ja yritys pysyä samassa tahdissa näyttää mahdottomalta. Kuin itse uisit vastavirtaan ja muut kroolailisivat sinusta ohi. Oma hidastelu ja aikaansaamattomuus turhauttaa. Pitää yrittää kovemmin, olla vielä enemmän, jaksaa entistä pidemmälle. Taustalla häilyy jatkuva väsymyksen tunne, joka ei lähde nukkumalla. Parempinakin päivinä tuntuu siltä kuin olisit jollakin tapaa tyhjempi. Ikään kuin sinusta puuttuisi jotakin. Elämän henki olisi hauraampi.

Kuulostaako tutulta?

Niille, jotka eivät ole jatkuvasti uupuneita, tilaa on vaikea kuvailla. Mielestäni osuvin vertaus löytyy J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjasta, jossa Bilbo Reppuli kuvaa oloaan Gandalfille näin: “I feel thin, sort of stretched, like butter scraped over too much bread.” Olo on kuin liian pitkälle venytetyllä. Lyhyesti sanottuna, aivan kuin tietäisin, miltä tuntuu elää yli satavuotiaaksi (tokikaan kaikki edes niin vanhat ihmiset eivät välttämättä ole yhtä väsyneitä).

Vastaavaan tilanteeseen ei päädytä kuin flunssavuoteeseen – uupumus ei ala yllättäen vaan kehittyy pitkänkin ajan kuluessa. Itse olin venyttänyt jaksamistani useamman vuoden ajan. Niin pitkään, että uupumus oli hiipinyt huomaamatta luokseni enkä siksi edes tunnistanut sitä aluksi. Minulla oli monta tilaisuutta huomata lähestyvä uupumus, mutten kiinnittänyt siihen huomiota. Minulla ei ollut aikaa kiinnittää siihen huomiota. Kasvamme lapsista saakka suoritusyhteiskuntaan ja pidämme kiirettä ja suorittamista normaalina, välillä suorastaan tavoiteltavina asioina! Koemme itsemme yhteisölle hyödyllisiksi ja tärkeiksi henkilöiksi, jos meillä on paljon tekemistä. Tähän tärkeyden tunteeseen jää koukkuun.

Pitää yrittää kovemmin, olla vielä enemmän, jaksaa entistä pidemmälle.

Totumme myös suorittamaan. Siksi kohtuullista puuhaamista ja pakonomaista suorittamista voi olla vaikea erottaa toisistaan. Toiset ovat alttiimpia epäterveelliselle suorittamiselle kuin toiset. Koskaan en myöskään asettanut itselleni rajoja, mikä on tarpeeksi. Enkä tunnistanut tai osannut arvioida tekemääni työmäärää. Tämän vuoksi koin olostani pitkään huonoa omaatuntoa: enhän ole tehnyt mitään uupuakseni! Kyllä pitää jaksaa, niin kuin kaikki muutkin. Miksi en sitten jaksa?

Uupuminen on noussut viime aikoina yhä useammin otsikoihin ja siitä on tullut uusi trendisana. Sen tiedetään altistavan myös muille ongelmille, kuten masennukselle. Näinkö minullekin on käynyt? Burn out ei itsessään ole sairaus, vaan päästäkseen sairaslomalle tai esimerkiksi Kelan tukemaan kuntouttavaan psykoterapiaan, lääkärin diagnoosin pitää olla jotain muuta. Uupuminen saattaa tuoda ensimmäisenä mieleen työuupumuksen, mutta loppuun palaminen ei kuitenkaan ole työllistettyjen etuoikeus, vaan myös työttömät ja opiskelijat voivat uupua. Siinä, missä joka neljäs työntekijä on kokenut työuupumusta, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön mukaan joka kolmannella korkeakouluopiskelijalla on psyykkisiä ongelmia ja masennus- ja ahdistuneisuushäiriödiagnoosit ovat lisääntyneet 2000-luvulla. Kuinka suuri osuus johtuu uupumisesta ja tämän seurauksena opinnoissa jälkeen jäämisestä? Syitä opiskelijoiden uupumiseen on varmasti monia: opintoaikojen rajauksista syntynyt kiire, tiukka toimeentulo, paineet elämässä onnistumisesta ja pelko tulevaisuudesta noin muutamia mainitakseni. Uuvuttaa voi itsensä myös pelkästään stressaamalla.

Meistä jokainen on altis uupumiselle. Nykyään se on vieläpä yhä helpompaa: tarjolla on paljon ulkopuolisia oletuksia ja odotuksia, tavoitteita, aikatauluja, vaihtoehtoja, valintoja ja vertailukohtia. Yhteisön kovat arvot ja tehokkuusajattelu ajavat helposti ylisuorittamaan oman terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella. Koska jokaisen taustat ovat omanlaisensa, myös syyt uupua vaihtelevat. Hoito on kuitenkin kaikille sama: uupumisen iskiessä ei auta muu kuin lepo. Lepo niin tekemisestä kuin murehtimisesta. Lääkärien määräämät masennus- ja mielialalääkkeet voivat auttaa pahaan oloon ja jaksamaan, mutteivät lopulta poista ongelmaa, joka on saattanut kasautua jo pidemmän aikaa. Itselläni kesti varsin pitkään ennen kuin maltoin hyväksyä, että lepo on nyt se, mitä tarvitsen. Tunnolliselle ihmiselle se saattaa olla aluksi kauhea uutinen, mutta et voi huolehtia muista ennen kuin olet huolehtinut itsestäsi. Elämäänsä suorittavat ihmiset saattavat ajatella myös toipumista suorituksena. Sitä kannattaa vältellä, sillä se ei välttämättä palvele paranemista. Kukaan meistä ei ole robotti, kukaan meistä ei jaksa loputtomiin. Pitää antaa itselleen lupa olla väsynyt ja lupa levätä. Luottaa siihen, että lopulta vain itse tietää oman vointinsa parhaiten. Eikä siihen tarvitse kenenkään muun hyväksyntää.

Entäpä toipumisen jälkeen? Varmasti houkuttaisi palata samanlaiseen elämänrytmiin, mutta entä jos se oli syy, joka ajoi uupumuksen partaalle? Ehkä elämässä pitää silloin ottaa uudenlainen ote. Itselleni pysähtyminen tarjoaa tilan arvojen tarkastelulle: mitä haluan elämältäni ja ohjaako valintojani oma motivaationi vai muiden mielipiteet. Voisi sanoa, että olen aloittanut elämää mullistavan matkan kohti itseäni.