Tag

melontareitti

Browsing

Meloen autiotuville! – Vuosjärven iki-ihanat taukopaikat mahdollistavat vesillä liikkumisen kaikkina vuodenaikoina

Tein lokakuun loppupuolella kolmipäiväisen melontavaelluksen Kannonkosken Vuosjärvelle. Retki tarjosi vaihtelevaa säätä, viimeiset maistiaiset ruskasta ja mielenkiintoisia paikkoja. Ennen kaikkea taukopaikat jäivät mieleen, sillä saaret tarjoilivat Etelä-Suomen melojalle harvinaista herkkua: autiotupia.

Vuosjärvi on kaunis, mutta haastava järvi. Veneellä liikkujan on joko tunnettava seudut tai oltava silmät auki, sillä järvestä puskee pintakiveä milloin mistäkin kohtaa ja jopa keskellä selkää.

Meloen on vapaa liikkumaan sielläkin, minne isommalla veneellä ei pääse. Pintaliitävä kajakki onkin sopiva valinta tälle(kin) järvelle. Menopelinsä voi laskea vesille esimerkiksi Uittosalmen vesillelaskupaikassa. Paikalta löytyy paljon tilaa autoille, katos, ulkohuussi ja tulipaikka.

Ensimmäisenä päivänä keli ei olisi voinut olla parempi. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja ruska loisti upeasti vielä monissa puissa. Koukkasin aluksi uteliaisuuttani Hilmonkosken suulle ja jatkoin sitten lounaalle Pyssysaareen.

Vuosjärven Pyssysaaressa on vanha Metsähallituksen laavu. Nykyisin laavua huoltaa paikallinen kalastusosakaskunta.

Pyssysaari on Metsähallituksen omistama saari, jossa sijaitsee paikallisen kalastusosakaskunnan ylläpitämä laavu tulipaikkoineen. Laavu ja tulipaikka sijaitsevat saaren itäkärjessä, jossa täytyy pitää kieli keskellä suuta rantautuessa. Vähemmän kivinen ranta löytyy saaren pohjoispuolelta. Ulkohuussia en saaresta löytänyt.

Saari on ilmeisesti ollut väliaikaishautapaikka ja sieltä löytyy myös niitä vanhempia asutuksen merkkejä. Epäillään, että paikalla olisi ollut saamelaisasutusta.

Itsehän en näitä asioita osaa katsoa ja sekoittaisin vanhat hautapainaumat iloisesti kivisessä maisemassa normaaleihin maastonvaihteluihin.

Kivisen ja möykkyisen olemuksensa vuoksi Pyssysaaresta löytää vaikeasti telttapaikkaa. Sen sijaan hyviä riippumattopuita löytyy paljon! Onneksi myös laavussa on tilaa yöpyjälle, jonka selkä ei kestä notkollaan olemista. Heti, kun siivoaa vanhat linnunpesät pois.

Ruskan värit ja metsän muodot saivat inspiraation liikkeelle.

Lounaalta lähdin takaisin pohjoiseen ja Uittosalmen läpi kohti Varasta. Varasen pohjoispäässä sijaitsee pato ja voimalaitos, joka estää pääsyn Kivijärven puolelle. Aivan pohjoispäätyyn laskee Kämärinkoski, joka oli matalan veden seurauksena painunut maan alle ja lorisi kivien onkaloissa. Periaatteessa tässä olisi vesiväylä Kivijärven puolelta Vuosjärveen. Jos se olisi kuljettavissa.

Toinen vaihtoehto on meloa Kannonkosken keskustan eteläpuolelta Potmonjärven, Syväjärven ja Pudasjärven kautta. Sillä reitillä tiellä ovat Potmonkosken pato ja matalavetinen Hilmonjoki.

Kivijärveltä Vuosjärvelle pääseminen avaisi loputtomia mahdollisuuksia melojille. Parhaimmillaan melottavaa saisi useammaksi viikoksi, kun Kinnulasta pääsisi Kivijärven ja Kannonkosken kautta Viitasaarelle ja siitä edelleen useampaa reittiä Jyväskylään asti.

Varasella sijaitsee kylmä taukotupa, ulkohuussi ja tulipaikka isommassa Majasaaressa. Kalastusosakaskunnan huoltama kaikille avoin taukotupa on vasta rakennettu ja siistissä kunnossa. Jälleen sekä rantautuminen että telttapaikan etsintä on haastavaa. Tupa tarjoaa kuitenkin suojaa ilmoilta.

Isommassa Majasaaressa Varasella sijaitsee lämmittämätön taukotupa. Pihapiirissä on ulkohuussi, tulirinki ja puukatos.

Reissun toisena päivänä jatkoin pilvisessä säässä etelään ja Vuosjärven läpi kohti Lakojokea. Lakojoen suu on hyvin rehevöitynyt ja meni hetki ennen kuin spottasin väylän ruovikon läpi joelle. Veden virtausko lienee pitää väylän auki, muttei se ainakaan estä vastavirtaan etenemistä.

Joelle tullessani tunnelma vaihtui täysin ja olin yhtäkkiä sukeltanut johonkin aivan toiseen maailmaan. Olo oli kuin mangrovemetsän ympäröimällä suojoella. Metsät kummallakin puolella on rajusti ojitettu ja ojanpenkat tarjoavat tarvittaessa hyvän rantautumispaikan. Vaikka jokaiselle melojalle oman!

Jokea pitkin pääsee ylöspäin helposti parisen kilsaa, aina ensimmäiselle koskelle asti. Mutkittelevalla joella melominen on jännittävää, kun ei tiedä, mitä yllätyksiä tai minkälaisia maisemia mutkan takaa paljastuu.

Lounastin joella ja jatkoin siitä pohjoiseen tehden kuitenkin vielä pienen kiekan Vuorilahden kautta. Vuorilahti on kapea ja varsin syvä lahti, jonka rannat nousevat vedenrajasta – eivät kuitenkaan niin jyrkästi etteikö niille olisi voinut rakentaa. Karttaa katsellessa huomaa, että korkeuskäyrät ovat tiheämmässä pinnan alapuolella. Kuinkahan jylhät sukellusmaisemat lahti tarjoaisi?

Vuosjärvellä Riuttasaaressa sijaitsee laavu.orginkin tietämä takallinen autiotupa.

Riuttasaareen saapuessani tuuli teki nousuaan. Rantautuminen kiviselle saarelle oli reissun vaikein ja sain äheltää kajakkini kanssa hyvän tovin ennen kuin sain sen kuiville ja lepäämään pehmusteiden päälle. Sittenkin mieltäni painoi huoli vielä pitkälle yöhön, ettei kajakki vain valuisi takaisin veteen, karkaisi tuulen mukana tai hakkautuisi rannan kiviin aallokossa.

Saaren rannassa on laituri, mutta paikalla vieraillessani laiturin kunto oli todella huono, minkä lisäksi se on rakennettu veneillä liikkujille ja on kajakille liian korkealla.

Sen sijaan iloa tuotti laavu.orgissakin mainittu autiotupa. Riuttasaaressa on erittäin sympaattinen, maapohjainen ja kivistä muuratulla takalla varustettu autiotupa. Paikkaa huoltaa jälleen paikallinen kalastusosakaskunta. Pihapiiristä löytyy tulirinki, puukatos ja vähän kauempaa mäen takaa ulkohuussi.

Oli mahtavaa päästä kuivattelemaan tulen lämpöön tuulen suojaan. Saumoistaan hieman vuotavalla aukkopeitteellä olin saanut kasteltua useammat housut. Pyykkinarun virittely kattoon oli siis paikallaan.

Maalattiasta huolimatta Riuttasaaren tuvassa sai kuivatettua hyvin melonnassa kastuneet vaatteet.

Tulipesällinen tupa mahdollistaa helposti retkimelomisen myöhäissyksylläkin ja talvella se toimii oivallisena taukopaikkana ja vierailukohteena retkiluistelijoille.

Vielä ennen makuupussiin kömpimistä kävin sitomassa kajakin vyöllä (mukana ollut naru toimi pyykkinaruna) kiinni pajukkoon. Tämän rauhoittaessa mieltä oli hyvä nukahtaa tuulen ulvontaan.

Kolmantena päivänä tuuli oli odotetusti kääntynyt ja noussut navakkaan viiteen metriin sekunnissa. Vuosjärvi voi olla matala, mutta se on tarpeeksi suuri, jotta oikeasta suunnasta tuullessa aallot pääsevät kasvamaan mainingeiksi. Meloin myötätuulessa takaisin kohti Uittosalmea. Matkalla poikkesin vielä Hotakansaaren Vastaniemen vanhalla männyllä.

Lyhyt video reissusta:

Merimelontaa Keski-Suomessa? – Eteläisen Kivijärven melontakohteet

Kannonkosken kunnan hallinnoimassa luontoreittihankkeessa kartoitetaan muun muassa alueen mahdollisia melontareittejä. Ja niillehän potentiaalia riittää! Kymijoen latvavesinä alueen vedet ovat laajoja, virtaavia tai somia ja rauhallisia pikku järviä ja jokia. Joka tapauksessa erittäin melottavia!

Hankkeen ensimmäisellä viikolla lähdinkin innoissani kartoittamaan eteläisen Kivijärven nähtävyyksiä ja koostin kolmipäiväisestä reissusta videon.

Aloitin retkeni Nuorisokeskus Piispalasta vain huomatakseni, että kaikki eväät olivat jääneet kotiin jääkaappiin! Voisipa todeta, että tapaus oli taas “yksi näistä reissuista”, sillä kerta ei ollut ensimmäinen. Viimeksi unohdin pois kaikki herkut ensimmäisellä yksinvaelluksellani Islannissa ja sitä edeltävänä kertana unohdimme melontareissulla Repovedellä retkiseuran kanssa varata ruokaa kaikille suunnitelluille reissupäiville…

Niinpä suunnitelmaa oli vain muutettava niin, että kiepautin ensin järven eteläpäätyyn ja Kannonkosken satamaan, josta lähimpään kauppaan on kymmenen minuutin kävelymatka.

Pienen ekstralenkin jälkeen päädyin lopulta Selkäluodon kautta Lintusaareen yöksi. Matkalla satamasta Selkäluodolle ripsaisi vettä ja pidin Selkäluodon laavulla hyvin ansaitun evästuokion.

Selkäluodon laavu ja tulipaikka

Yö Lintusaaressa oli erittäin rauhallinen, sillä sain koko saaren täysin itselleni. Ilma oli lämmin ja tuuleton ja taivas silti kirkas. Odottelin uteliaana, josko kaunis auringonlasku olisi vielä kruunattu revontulilla, mutta sain tyytyä tähtiin ja täysikuuhun – ei huono sekään!

Aamulla tutustuin Lintusaareen lähemmin. Lintusaari sijaitsee Kivijärvessä keskellä Lintuselkää, noin 5 km:n päässä Piispalasta. Koko saari on rantojensuojelualuetta ja reunustettu upeilla luonnollisilla hiekkarannoilla. Pienen saaren kumpuilevilta kankailta löytyy vanhoja, jo kilpikaarnaa kasvattaneita mäntyjä ja saaren länsirannalta Metsähallituksen ylläpitämä tulipaikka.

Lintusaaren nuotiopaikka löytyy saaren länsirannalta.

Lintusaaresta lähdin pieneen vastatuuleen kohti Kivijärven satamaa, jossa pidin lounas- ja kahvitauon. Kivijärveltä suuntasin itään, Lokakylän satamaan.

Etelä-pohjois-suunnassa pitkä Kivijärvi tarjoaa hyvinkin merimäiset olosuhteet, kun tuulensuunta on oikea. Niinpä sain nauttia kevyelläkin tuulella kunnon mainingeista eikä pitkä selän ylitys ollut tylsä!

Lokalahdessa pysähdyin jälleen pienelle evästauolle ja jatkoin perille Isohiekan leiripaikkaan mahtavassa auringonlaskussa!

Isohiekka on nimensä mukainen. Luoteeseen aukeava lahti tarjoaa yli 300 metriä matalaa hiekkarantaa. Kannonkosken nettisivut mainostavat rantaa pohjoisen Kannonkosken ehdottomana ykköskohteena. Isohiekalla sijaitsevat Metsähallituksen omistamat laavu, keittokatos, puuvaja ja kuivakäymälä. Sinne pääsee myös kävellen ja pyörällä metsäpolkuja ja metsäautoteitä pitkin ja siellä käy kääntymässä myös vanha maakuntaura.

Jälleen sain olla omissa oloissani ja päätin teltan sijaan yöpyä laavussa. Iltateetä tulilla juodessani mieleeni juolahti, etten ollut nähnyt koko reissun aikana juuri ketään. Ensimmäisenä päivänä olin nähnyt kaksi venettä, mutta muutoin niin järvi kuin rannatkin olivat huutaneet tyhjyyttään ja hiljaisuuttaan.

Totesin sen olevan oikeastaan sitä, mihin olen Suomen luonnossa tottunut. Tällä hetkellä, luontoliikuntainnon kasvaessakin, maastamme löytyy täysin ruuhkautuneita retkeilyreittejä ja sitten niitä, joilla vain harvat käyvät. Kuksaa nuotion ääressä kallistellessani olin varma, ettei Kivijärveä ole vain löydetty vielä.

Isohiekan laavu ja tulipaikka

Laavussa yöpyminen osoittautui lopulta virheeksi. Yö oli paljon kylmempi kuin edellinen ja käydessäni vielä laittamassa rannassa kajakkia yöpuulle, huomasin kajakin pinnan olevan jäässä. Olin kuitenkin jo tehnyt pedin laavuun ja päätin luottaa makuupussiini.

Laavu aukeaa järvelle, josta yöllä myös tuuli. Avonaisessa yöpaikassani tuli pian kylmä ja aamuun mennessä olin kasannut lähes kaikki kuivat vaatteeni jalkojeni lämmikkeeksi. Ensi kerralla telttaan nukkumaan!

Aamu valkeni harmaana. Rannalla minua vastaan vyöryivät sekä selän yli vaeltaneet aallot että aalloilla ratsastavat sumupilvet. Ilma tihkui seikkailua ja sytytin innoissani kajakin kansivalon sumua varten.

Isohiekan keittokatos

Isohiekalta jatkoin kohti Piispalaa, mutta sitä ennen kävin pyörähtämässä vielä Koiralahdessa ja Huhmarlahdessa.

Koiralahti sijaitsee aivan Isohiekan vieressä ja sinne johtaa kapea Surmasalmi. Salmi on saanut nimensä tarinasta, jonka mukaan eräs mies oli matkalla hevosreellä Kivijärveltä, kun, miehen ilmeisesti nukahdettua rekeen, hevonen eksyi salmen heikoille jäille. Kumpikin putosivat ja hukkuivat jäihin. Tästä tapauksesta salmi kantaa nimeä Surmasalmi.

Itse Koiralahti on suojaisa ja erämainen. Sen rannat ovat pitkälle lahden pohjukkaan asti kiviset ja lahdesta saakin parhaimman kuvan juuri vesiltä käsin. Pidin hetkisen lahdessa tuulensuojaa ja lilluin paikallani kiviröykkiöitä katsellen ja lahden ulkopuolella myrskyävää järveä kuunnellen.

Kivijärven rannat olivat tähän mennessä olleet joko uskomattoman kauniita hiekkarantoja tai järkähtämättömiä kivikasoja. Ja nämä piirteet vaihtelivat jyrkästi. Muutoinkin olin huomannut, että Kivijärvi on nimensä mukainen. Retkelläni vedet olivat poikkeuksellisen alhaalla, mutta korkeallakin vedellä saattaa vesillä liikkuja kohdata pintakiviä ihan missä tahansa. Jopa keskellä järvenselkää.

Kivijärven monet saaret ovat matalia luonnonhiekkarantoja.

Matka Piispalaan oli alkuun sivu- ja lopulta myötätuulta. Tuuli jälleen pohjoisesta, jolloin järven eteläpäässä selillä, joilla tuuli pääsi esteettä kulkemaan ja nostamaan maininkia, aallonkorkeus hipoi jo 40 senttiä.

Matalassa kajakissa istuvalle se on paljon ja sain jälleen nauttia vauhdikkaasta ylös-alas-keikutuksesta. Huomasin hihkuvani riemusta joka kerta, kun teräväreunaiset vaahtopäät murtuivat kajakin etukannelle. Tunsin olevani elossa!

Samalla ajattelin, etten kovin montaa kertaa ole päässyt yhtä helposti ja yhtä lähellä rantaa, suht turvallisissa olosuhteissa kokemaan niin merimäisiä olosuhteita sisämaassa. Aamuinen sumu oli jo hälvennyt ja tuulessa ainoastaan tuoksui järven kosteus.

Matkaa kertyi lopulta koko reissulle reilut 60 km tuulen ollessa pääasiassa vastainen ja keskivauhdin ollessa todennäköisesti jotain 5 km/h. Kivijärvi on mielenkiintoinen retkikohde ja oikeanlaisella varustuksella erittäin antoisa melontajärvi. Taukopaikkoja on tiheään (noin 10 km:n välein) koko järven pituudelta ja kajakin saa vesille monesta kohtaa.

Kohteet kartalla:

Kannonkosken satama

Selkäluodon laavu

Lintusaari

Kivijärven satama

Lokakylän satama

Isohiekka

Koiralahti