Tag

Metsämieli

Browsing

Voiko eri luontoyhteysmenetelmistä olla oikeasti apua? – Metsäterapiapäivien satoa, osa 2.

Osallistuin kansainvälisille metsäterapiapäiville (International Forest Therapy Days eli IFTD) elokuussa 2018 nähdäkseni, minkälaista hyötyä niin sanotusta metsäterapiasta voi olla ja minkälaisia menetelmiä on ylipäätään olemassa ja hyödyntääkö metsäterapia erityisesti jotain näistä.

Seminaaripäivä ja neljän päivän mittainen retriitti toivat uskomattoman muutoksen stressaantuneeseen ja rauhattomaan olooni, mutta ne tarjosivat myös tietoa ja maistiaiset useammasta eri menetelmästä. Uudet metsäterapiapäivät ovat jälleen tulossa tänä vuonna ja ilmoittautuminen mukaan on auennut!

Menetelmää moneen makuun

Jo ennen metsäterapiapäiviä olin kuullut monista eri nimisistä metsäterapia- tai luontoyhteysmenetelmistä. Pelkästään Suomessa on olemassa:

…Ja varmasti vielä muitakin, joista en ole kuullutkaan. Liittämieni linkkien takaa paljastuu vain osa kaikkiin menetelmiin liittyvästä tiedosta ja vain osa menetelmiä harjoittavista tahoista. Jos jokin tietty menetelmä kiinnostaa enemmän, kannattaa siitä etsiä itse aktiivisesti tietoa. Kaikista yllä mainituista ei ollut esimerkkejä viime vuoden metsäterapiapäivillä.

Olen huomannut, että osasta menetelmistä liikkuu kentällä paljon harjoittajia, jotka eivät perusta lähtökohtiaan tai harjoitteitaan tieteelliseen tietoon tai menetelmät perustuvat pseudotieteeseen. Tämä on hämmentänyt ja ärsyttänyt ja olen muutenkin ihmetellyt alan diversiteettiä.

Välillä tuntuu, että eri menetelmien harjoitusten välillä on selkeästi eri lähtökohdat ja selvä ero, ja välillä taas, että eroavaisuuksia on vain nimessä. Kaiken kukkuraksi pakkaa sekoittavat saman nimen alla tapahtuvat täysin eri filosofioihin pohjautuvat ohjaukset.

Kuva: Riku Malminiemi

Yhteistä kaikille menetelmille tuntuisi kuitenkin olevan päämäärä ihmisen hyvinvoinnin edistämiseksi ja elinvoimaisuuden kasvattamiseksi luontoyhteyden palauttamisen ja syventämisen kautta.

Saman on todennut metsäterapiapäivilläkin mukana ollut, Shinrin Yoku LA:n perustaja Ben Page Forest Bathing International -julkaisussa: “I believe it is a dream emerging all around the world. In practice, there are a diversity of ways the dream translates itself. This is not to say that one is better than any other, for they all come from one source: the desire to reconnect humanity with nature.”

Jos nämä menetelmät todellisuudessa ovat samaa… …sisältöä eri paketeissa, miksi eri menetelmiä on niin monta?

Onhan toki kauhean kiva, että voi käytännössä keksiä oman menetelmän, vetästä nimen hatusta (vinkki: kannattaa sisällyttää siihen sana “metsä” tai “luonto”) ja alkaa tuotteistamaan. Kun tutkimusnäyttöä luonnon terveysvaikutuksista tulee vielä laajemmin, kun luontohypetys lyö läpi lopullisesti ja kun metsähyppely, sammalpyllyily ja puunhalailu (kyllä, retroilu palaa muotiin) ovat kaikkien huulilla, voikin kivasti työllistää itsensä luontomatkailussa.

Mutta kuinka vakaa pohja eri menetelmillä tai niiden käyttämillä harjoitteilla on esimerkiksi hyvinvoinnin edistämisessä (sairauksista toipumisesta nyt puhumattakaan)? Länsimaisen terveystieteen järjestelmällisyyteen ja täsmäohjeisiin tottuneelle tämä kaikki kuulostaa perin sekavalta. Onko näille lukuisille luontoterapian muodoille olemassa yhtenäiset raamit? Eikö pitäisi olla?

Tiedän! Tiedän, että näitä mainitsemiani menetelmiä EI ole alunperin kehitetty terveydenhoitoon ja monien eri suuntauksien toimijat painottavatkin, etteivät tähtää sairauksien hoitoon (mikä on erittäin hyvä silloin, kun ei ole terveyden tai lääketieteen alan koulutusta!). Samat suuntaukset saattavat silti käyttää termiä “metsäterapia” (sana ‘terapia’ tulee muinaisen kreikan kielen sanasta, joka tarkoittaa parantamista), puhua “parantamisesta” ja “parantumisesta” tai markkinoida harjoitteitaan huojennuksena esimerkiksi stressiin tai uupumukseen.

Yksi terapia-sanaa käyttävistä suuntauksista on metsäterapiapäivillä viime elokuussa esitelty amerikkalainen Association of Nature and Forest Threapy (lyhyemmin ANFT), joka lähtee siitä asetelmasta, että metsä on terapeutti ja ryhmän opas käytännössä tämän “terapiaistunnon” mahdollistaja (“The forest is the therapist – The guide opens the doors”).

Japanilaisesta shinrin-yoku-perinteestä ammentava ANFT kouluttaa metsäterapiaoppaita ja järjestöllä on tarkat, standardisoidut menetelmät, joilla ihmisiä viedään luonnon äärelle. Filosofiana on, että luontoyhteyden saavuttaminen elvyttää ja auttaa näkemään metsien, vesien ja muiden olentojen itseisarvon sekä oivaltamaan, ettemme ole erillään muusta luonnosta.

Luontoyhteys itsessään on terapeuttinen kokemus.

Sinisiipi (Lycaenidae sp.) puolukan (Vaccinium vitis-idaea) lehdellä

Metsällä ja muilla viherympäristöillä tosiaan on hyvinvointia tukevia ja edistäviä vaikutuksia. Itse näkisin vieläpä todennäköisenä, että eri menetelmien harjoittajien kokemat hyödyt juontuvat alunperin samoista vaikutuksista. Metsäterapiapäivien seminaarissa esiintynyt tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen Luonnonvarakeskuksesta listasi tieteellisen tutkimuksen löydökset luonnon elvyttävästä vaikutuksesta.

Tutkimuksella on todennettu, että mitä lähempänä ihmisiä viheralueet ovat fyysisesti, sitä enemmän niitä käytetään. On myös todettu, että luonnon hyödyt lisääntyvät annoskoon kasvaessa. Siispä, mitä enemmän vietät aikaasi luonnossa, sitä voimakkaammin se sinuun vaikuttaa (suomalainen suositus on viettää vähintään viisi tuntia kuukaudessa luonnonympäristössä). Voimakkain positiivinen näyttö näyttäisi tällä hetkellä olevan luonnon ja mielenterveyden välillä.

Ei lääke, mutta lääkkeen kaltainen

Metsäterapian suuntaukset painottavat, ettei metsä ole lääke itsessään. Ei siis pidä heittää reseptiä nurkkaan ja jättää pillerimuotoista lääkitystä ottamatta.

Toisaalta toisille metsä voi toimia vähän kuin lääke. Lääkkeet saattavat auttaa pitämään oireet hallinnassa ja antaa energiaa hakeutua viikoittaisille psykoterapiaistunnoille, joissa tilanteen varsinainen purkaminen tapahtuu. (Tämä siis siinä tapauksessa, että potilaan kohdalla on päätetty yhdistää psykoterapia ja lääkkeet.) Samalla lailla metsässä kävely voi antaa voimaa kohdata vaikeat asiat ja luonnonympäristössä vietetyn ajan jälkeen saattaa olla valmiimpi terapiaistuntoon.

Myös perinteisiä psykoterapiamuotoja voi viedä metsään. Sen sijaan, että tapaisi potilaansa sisätiloissa, ekopsykologi Kirsi Salonen saattaa viedä heidät kävelylle ulos vihreään ympäristöön. Salonen on sanonut, että luontolähtöisessä terapiassa ihminen lähtee menemään nopeammin sitä kohti, mitä hän tarvitsee siinä hetkessä elämäänsä. (Suomen Luonto 7/18)

Luonnonympäristöillä on siis epäilemättä suurta potentiaalia, mutta esimerkiksi Salosen mukaan pelkkä oleskelu luonnossa ei vielä paranna vaan tarvitaan ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä tukevaa toimintaa. Tämän toiminnan ohjaus on terapeutin tai menetelmän vetäjän vastuulla. Tällä hetkellä Suomessa sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja virkistyspalveluissa tavoitteellisesti käytettyjä luontomenetelmiä ja niiden laatua valvoo muun muassa Green Care Finland ry.

Syvän kunnioituksen ja lumoutumisen tuntemukset ovat usein tärkeä osa luontokokemusta. Kuva Skotlannin vaellukselta 2015.

Tarpeita voi olla erilaisia ja eri ihmiset saattavat löytää luontoyhteyden eri teitse. Yksi jooga-asennossa puuta vasten, toinen tikkuja järjestelemällä, kolmas metsän pohjalla kellimällä. Metsäisessä terapiaistunnossa (tai -kävelyssä!) koulutettu psykoterapeutti voi hyödyntää lukuisista eri metsä- tai luontoterapiasuuntauksista parhaimpia harjoitteita asiakkaan tilanteen ja oman osaamisensa mukaan. Kuten ekopsykologi Irma Heiskanen toteaa: “Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa tämä etsii vesipuron lailla omat toteuttamisen uomansa.” (sit. Salonen 2010).

Ehkä siis onkin hyvä, että menetelmiä ja suuntauksia on erilaisia. Ala on myös vielä varsin nuori. ANFT-liikkeen perustaja Amos Clifford kirjoittaa asiasta näin: “Because this is a new practice, it’s too early to choose one way and say, ‘This is it!’.” (Forest Bathing International No. 1)

Kunhan menetelmät eivät vain jäisi toistensa jalkoihin.

Messujen jälkilämmöissä 1: Luonto-ohjaajan vastuu

Retkelle-messut ovat ohi ja yhteen viikonloppuun käytetty kuukausien valmistelu on jättänyt jälkeensä tyhjiön.

Tunne on hyvin tuttu monista isoista projekteista, joihin on käyttänyt hurjasti aikaa ja energiaa. Hetken aikaa se tilanne on päällä ja sitten kaikki on ohi. Veikkaan, että muutama muukin järjestäjä on saattanut potea alkuviikosta messukrapulaa!

Ajattelin kirjoitella omista tunnelmistani messuviikonlopulta. Lisäksi minulta pyydettiin messuilla pitämäni esityksen lähdeluetteloa, joka on listattuna tämän päivityksen lopussa.

Retkelle-messuilla pidin puolen tunnin mittaisen puheenvuoron luonnon tutkituista terveysvaikutuksista. Kuva: Heikki Sulander / Rinkkaputki.com

Kumpanakin messupäivänä pidin puheenvuoron otsikolla “Luonnon tutkitut terveysvaikutukset – Kuinka luonto voi parantaa”.

Teema on kiinnostanut minua jo ainakin neljän vuoden ajan – siitä lähtien, kun rajummat uupumuksen merkit hiipivät omaan elämääni. Messujen nuotiopiirissäkin taisin todeta biologin katsomiskannan silloin kääntyneen päälaelleen: kun aikaisemmin huomion alla oli se, miten ihminen vaikuttaa luontoon, nyt on se, miten luonto vaikuttaa ihmiseen.

Kuten esityksenkin aikana sanoin, en ole itse tutkinut luonnon elvyttäviä tai parantavia vaikutuksia kuin korkeintaan omakohtaisesti. En myöskään ole opiskellut alaa, vain lukenut käsiini saamiani teoksia ja tutkimusta aiheesta. Tämä tekeekin minusta lähinnä kokemusasiantuntijan.

Tilanne on kirvoittanut itsessäni kovaa pohdintaa. Kuinka paljon voin väittää tietäväni koko aiheesta?

Itse tiedän, etten läheskään kaikkea. Messuesityksessäni siteerasin uusimpia kirjallisia teoksia ja tutkimuksia sekä muutamaa ekopsykologia. Punaisena lankana toimi kuitenkin oma motivaationi opiskella asiaa.

Motivaationi, joka pohjaa perimmiltään arvoihini ja filosofiaani, jonka mukaan ihmisyhteisöt tarvitsevat monimuotoista, alkuperäistä elinympäristöään, ei pelkästään selviytyäkseen, vaan myös pysyäkseen terveinä.

Kun luonto voi hyvin, ihminen voi hyvin.

Yhteiskuntamme ongelmat ovat moninaisia eikä niitä tokikaan voi selittää yhdellä yksittäisellä syyllä. Sen sijaan niitä voisi ehkä kuvata isoksi verkoksi, jonka solmukohdat ovat elämää ja terveyttä kannattelevia teemoja. Tai pahoinvoinnin palapeliksi, jonka liikkuvat palaset ovat kaikki yhteydessä toisiinsa.

Ympäristöongelmat ovat kuitenkin tämän palapelin kokoamisalusta.

Ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.

Itselläni muutaman “lenkin” pettäminen aiheutti dominoefektin. Muun muassa haitallisen ajattelutavan myötä haalin itselleni aina vain lisää tekemistä. Tekemisen lisääntyessä kiire ja paineet kasvoivat. Kiireen ja paineiden kasvaessa stressi kasvoi. Stressin kasvaessa omasta hyvinvoinnista huolehtiminen jäi. Hyvinvoinnin jäädessä retuperälle kunto laski, paino nousi ja itsetunto aleni.

Silti koko pahoinvointini ajan elämäni näytti ulospäin eheältä ja hyvältä. Oli koti, parisuhde, kavereita ja omaisuutta – mitä näitä klassikkoja nyt on. Nämä muut lenkit olivatkin kunnossa… Vielä.

Kun pahoinvointi iskee, täytyy pureutua sen ytimeen ja selvittää, mistä se johtuu, jotta osataan hoitaa oikeaa syytä. Hoitovaiheessa luontoyhteyden hyödyntämisestä voi olla apua, sillä kyselytutkimuksissa ihmiset ovat kertoneet rentoutuvansa ja olevansa avoimempia luonnonympäristössä. (Salonen 2010)

Samaten luonnosta on löydettävissä paljon vertauskuvia ja metaforia, joita käytetään esimerkiksi hyväksymis- ja omistautumisterapiassa (HOT).

Luonto voi siis auttaa, mutta tietenkään joka kerta luonto (tai luonnon puute) ei ole sairauden syy eikä se siinä tapauksessa voi olla ainoa lääkekään.

Retkelle-messuilla ohjasin lisäksi ohjelmakodassa vartin mittaisia luontoteemaisia tietoisen hyväksyvän läsnäolon harjoituksia.

Harjoituksia varten olin kerännyt metsästä käpyjä ja keppejä ja muita luonnon elementtejä. “Metsämeditaation” aikana aistimme näitä elementtejä tietoisesti havainnoiden näkö-, tunto- ja hajuaistin kautta.

Totesin minua messuilla haastatelleelle Keskisuomalaisen toimittajalle tietoisen hyväksyvän läsnäolon todellakin tuoneen helpotusta omaan olooni. Mikä ehkä vielä tärkeämpää, se on opettanut havainnoimaan oman jaksamiseni rajoja.

Mutta, kuten Keskisuomalainenkin kirjoitti, on mahdotonta sanoa, mikä toipumisessani on ollut tietoisen läsnäolon harjoittamisen, mikä psykoterapian ja mikä yksinkertaisesti lepäämisen ansiota. (KSML 23.4.2018)

En voi ottaa vastuuta henkilöstä, joka ajattelisi vaikka korvaavansa lääkkeet ja psykoterapian luontomeditaatiolla. En myöskään kehota niin tekemään.

Kuva: Riku Malminiemi

Minkälaista vastuuta luontomeditaation ohjaaja sitten voi ottaa ja minkälaista vastuuta hänen tulee ottaa? Ohjaaja on aina vastuussa ryhmänsä välittömästä turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Lisäksi ohjaaja on vastuussa omasta ohjauksestaan.

Tietoisen läsnäolon harjoituksia vetävä ohjaaja voi ammentaa ideoita ja lähestymistapoja omasta kokemustaustastaan, mutta harjoituksissa on huomioitava osallistujat yksilöinä.

Esimerkiksi Metsämieli-menetelmän ohjenuorissa todetaan jokaisen olevan oman hyvinvointinsa paras asiantuntija. Täten en voi mennä sanomaan, että juuri tämä harjoitus on sinulle parhaaksi! Menetelmän tarkoitus onkin opettaa ihmisiä havainnoimaan omia tarpeitaan itse. Kehittää heidän asiantuntijuuttaan omassa voinnissaan.

En myöskään ole terapeutti, vaikka ohjaamani harjoitukset voisivatkin olla tuttuja terapiasta. En voi ottaa vastuuta esimerkiksi masentuneen ihmisen hoidosta.

Keskisuomalainen kirjoitti minun sanoneen myös: “Läsnäoloharjoitusten avulla itsetuntemukseni on kasvanut. Esimerkiksi, jos on paska olo, pystyn tiedostamaan, mikä ärsyke on sen aiheuttanut ja minkälaisten kaavojen mukaan ajattelu lähtee etenemään itseään vähättelevään suuntaan. Hyväksyn tunteet niitä arvottamatta ja tiedän, että siinä tilanteessa mieli alkaa syöttää itselle ajatuksia, jotka eivät ole totuus.” (KSML 23.4.2018)

Jos tietoisen hyväksyvän läsnäolon harjoituksia ohjaamalla pystyn antamaan ihmisille samankaltaisia oivalluksia, mikä sen parempaa!

 

Esitykseni kirjallisuusluettelo:

Arvonen, S. 2014. Metsämieli – Luonnollinen menetelmä mielentaitoihin. Metsäkustannus.
Arvonen, S. 2015. Metsämieli – Kehon ja mielen kuntosali. Metsäkustannus.
Cantell, H. (toim.) 2004. Ympäristökasvatuksen käsikirja. PS-kustannus.
Kellert, S.R. & Wilson, E.O. (toim.) 1993. The Biophilia Hypothesis. Island Press.
Leppänen, M. & Pajunen, A. 2017. Terveysmetsä – Tunnista ja koe elvyttävä luonto. Gummerus.
Salonen, K. 2010. Mielen luonto – Eko- ja ympäristöpsykologian näkökulma. Green Spot.
Tyrväinen, L., Silvennoinen, H., Korpela, K. & Ylen, M. 2007. Luonnon merkitys kaupunkilaisille ja vaikutus psyykkiseen hyvinvointiin. Teoksessa: Luontomatkailu, metsät ja hyvinvointi. Metlan työraportteja 52.
Ulrich, R.S. 1984. View through a window may influence recovery from surgery. Science 224:420-423.
Williams, F. 2017. Metsän parantava voima. Minerva.

Entä jos olisikin aivan uusi tapa nauttia metsästä? – Metsämieliharjoituksilla voi oppia tiedostamaan luonnon hyvinvointivaikutukset

Ryhmä aikuisia istuu metsässä mättäillä hiljaa silmät kiinni. Kuuluu vain tuulen suhina puissa ja ajoittain pikkulinnun päättäväinen piipitys. Hetken päästä ryhmä nousee ja kukin alkaa tutkia lähellä olevaa puuta tai oksaa. Tämä, ehkä jonkun mielestä omituinen näky, on arkipäivää Metsämieli-retkellä.

“Mikä ihmeen Metsämieli? Onko se jotain puunhalailua…”

Lyhyesti tiivistettynä: Metsämieli yhdistää luonnon itsestään latautuvat hyvinvointivaikutukset ammattilaisten käyttämiin mielenharjoituksiin.

Metsämieli-menetelmä pohjaa käsitykseemme siitä, että luonnonympäristö on meille ihmisille luontaisempi ja siten myös terveellisempi ympäristö. Lisäämällä yhtälöön mielentaitojen harjoittaminen saadaan yleistä hyvinvointia vahvistava menetelmä. Käytännössä se on lempeää laskeutumista omaan itseen ympäristön tukemana.

Oma Metsämielipolkuni alkoi tasan vuosi sitten, kun kävin Tampereella Metsämieli-ohjaajakurssin. En muista tarkalleen, mistä olin kuullut Metsämielestä ensimmäisen kerran, mutta aiheeseen tutustuttuani selvää oli, että kurssille oli päästävä!

Oli kevät, kun löysin tämän aivan uuden tavan nauttia metsästä. Sulan maan metsäilykausi oli juuri alkamassa. Ehkä siksikin nyt tippuvat räystäät, hupenevat hanget ja lämpöinen auringonvalo herättävät minussa kaipuun metsään. Luonnon omille mielen poluille.

“Eli siis onko kyse jostain meditoinnista luonnossa?”

Kyllä ja ei. Metsämieli on täysin kotimainen keksintö ja pohjaa tieteellisesti tutkittuun tietoon, vaikkakin siitä on löydettävissä samankaltaisia elementtejä kuin meditoinnista.

Metsämieli on Sirpa Arvosen joitakin vuosia sitten kehittämä menetelmä luonnon hyvinvointivaikutusten valjastamiseksi. Menetelmä pohjaa tutkimustietoon ympäristöpsykologian, positiivisen psykologian, kognitiivisen käyttäytymistieteen ja tietoisuustaitojen aloilta.

Harjoitukset ovat syntyneet käytännön tarpeeseen asiakas- ja ryhmänohjaustyössä. Niitä Arvonen on kehittänyt ja hionut työssään yli 15 vuotta. Kaikki juontaa kuitenkin paljon kauemmas menneisyyteen.

Arvonen kertoo viettäneensä luonnonläheisen lapsuuden ja nuoruuden. Myöhemmin, työssään luontoliikunnan järjestössä ja urheiluopistolla, hän huomasi, kuinka hyvin voimavarakurssit ja kuntoremontit toimivat luonnossa.

Mindfulness-trendin rantautuessa Suomeen Arvonen kertoo tajunneensa, että on harjoittanut tietoista läsnäoloa luonnonympäristössä kuin luonnostaan. Hän halusi kuitenkin selkiyttää ja yksinkertaistaa harjoitteita ja muokata niitä juuri “suomalaiseen mielenlaatuun” sopiviksi. Osin siksi mielentaitojen harjoittelualustaksi valikoituivat juuri metsät.

Aiheesta on syntynyt kaksi kirjaa, Metsämieli – Luonnollinen menetelmä mielentaitoihin (ilm. 2014) ja Metsämieli – Kehon ja mielen kuntosali (ilm. 2015). Lisäksi viime vuonna ilmestyi molemmat kirjat yhdistävä pokkariversio: Metsämieli – Mielen ja kehon taskukirja.

Kirjojen taustalla on halu muistuttaa kaikkia suomalaisia siitä, kuinka lähellä luonto edelleen on ja kuinka se voi pieninäkin annoksina auttaa ylläpitämään voimavaroja.

Arvonen kertoo kirjoissaan, että luonnonympäristössä liikkuva ihminen hyötyy luonnon terveysvaikutuksista harjoitti Metsämieli-menetelmää tai ei.

Miksi sitten tarvitaan erityisiä harjoitteita?

Ajelehdimme yhä poispäin luonnonläheisestä tavasta elää. Mitä vähemmän vietämme aikaamme metsissä, sitä etäisemmiltä ne tuntuvat. Arvosen viesti on, että harjoitukset auttavat tunnistamaan luonnosta automaattisesti saatavat terveyshyödyt ja saattavat näin motivoida paremmin säännölliseen luontoiluun. Eritoten silloin, jos luonto tuntuu itselle vieraalta.

Lisäksi me kaikki hyödymme mielentaitojen harjoittelusta. Hyvät mielentaidot lisäävät joustavuutta ja resilienssiä elämässä, mikä auttaa ennaltaehkäisemään monia huolia ja mielenterveysongelmia.

Metsämieli ei ole ensimmäinen menetelmä, joka yhdistää tunnetut luonnon hyvinvointivaikutukset ja mielenharjoitteet. Klassinen esimerkki on Japanissa kehitetty shinrin yoku – metsäkylpy.

Luontobuumin lyödessä läpi Suomessa on voinut ruveta ohjaamaan läsnäolon harjoituksia luonnossa monella eri nimellä. Metsämindfulness, metsämeditaatio, luontoyhteys, metsään uppoutuminen…

Metsämieli-menetelmässä isketään piirua syvemmälle. Arvonen on ottanut monilla terapeuteilla ja elämäntaitovalmentajilla käytössä olevat harjoitteet ja vienyt ne metsään.

Omassa käytössä Arvonen kehottaa harjoitusten suhteen lempeyteen ja joustavuuteen. “Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa, vaan jokainen päivä ja hetki voi olla harjoituksissa erilainen.” Hänen mukaansa kannattaa myös kysyä itseltään, mikä juuri tällä hetkellä voisi olla itselle hyväksi.

Metsämieli on tarkoitettu omien voimavarojen tunnistamiseen ja latautumiseen luonnossa. Nämä osaltaan ennaltaehkäisevät uupumista hektisessä elämässä. Voiko Metsämielestä kuitenkin olla apua myös jo uupuneille?

“Aistien avaaminen luonnolle ja luontoelementtien ihmettely virkistää ja auttaa viemään ajatuksia pois omasta ahdistuksesta tai huonosta olosta”, Arvonen sanoo. “Näin saa pienen hengähdyshetken omista ajatuksista, jonka jälkeen on helpompi taas punnita omia ajatuksia ja käsitellä tunteita.”

Lisäksi mukavan lempeät ja yksinkertaiset harjoitukset antavat syyn lähteä ulos ja metsään.

Metsämieliharjoituksissa pääsee kiinnittämään huomionsa muun muassa metsän yksityiskohtiin.

“Mutta kyllähän nyt suomalainen osaa mennä metsään ilman mitään harjoituksia!”

Mutta kun ei osaa.

Usein tuntuu, että tarvitsee jonkin erityisen syyn lähteä. Esimerkiksi Metsämieli voi olla se syy.

Ilman “pätevää veruketta” hyvin harvoin tulee lähdettyä kotipihaa tai lähipolkuja pidemmälle. Häpeilemättä myönnän tämän, koska tiedän, etten ole ainoa. Vieläkin harvemmin tulee käytyä oikeassa metsässä.

Siitäkin huolimatta, että tiedämme metsän olevan elintoiminnoillemme kaupunkia luonnollisempi ympäristö. Huolimatta kaikista niistä tutkimuksista, joissa on osoitettu luonnonympäristön kiistattomat edut stressin ja ahdistuksen hallinnassa. Huolimatta siitä, että näiden vaikutusten ilmenemiseen menisi vain muutama kymmenen minuuttia.

Uskon, että myös monelle himoliikkujalle sohvan imu on joskus ylitsepääsemätön.

Myös Arvonen tietää tämän. Siksi hänen kirjassaan on kokonainen osio motivoimisesta.

Metsämielen askeleet muistiinpanoissani

Vuodentakainen Metsämieli-ohjaajakurssi oli vajaan kuukauden mittainen, Metsämieli-menetelmän taustoihin ja käytäntöön perehdyttävä paketti. Ryhmämme tapasi kahdessa lähipäivässä Pyynikin metsissä harjoituksia ohjaten, minkä lisäksi meidän tuli lukea molemmat Metsämieli-kirjat ja tarkastella omaa ohjaajuuttamme “sparrausparin” kanssa. Välipäivät teimme harjoituksia itsenäisesti.

Kurssin jälkeen olen ohjannut Metsämieli-pohjaista luontomeditaatiota eri ryhmille kaikkina vuodenaikoina ja kaikenlaisessa säässä – sateessa ja paisteessa. Toisinaan olemme lähteneet meloen liikkeelle, joskus kahlanneet umpihangessa.

Oman kokemukseni mukaan menetelmät soveltuvat oikein ohjattuina kaiken ikäisille ryhmille ja haastavuusluokituksensa ansiosta muokkautuvat myös pidempään harrastaneiden tarpeisiin.

Metsämieli on tuonut omaan luonto-osaamiseeni uuden ulottuvuuden – luonnon psykologiset vaikutukset. Se on osaltaan auttanut hidastamaan ja antanut lisää sisältöä myös vaelluksille. Aina ei tarvitse edetä koko ajan vaan voi pysähtyä hetkeksi vaikka vaan tarkkailemaan pilviä tai halaamaan puuta.

Kuva: Riku Malminiemi

Loppujen lopuksi, todellisen ymmärryksen takaa vain omakohtainen kokemus luonnon terveysvaikutuksista.

Haluaisitko kokeilla Metsämieltä itse? Metsämieli-kirjoista löytyy yhteensä yli 100 itse toteutettavaa harjoitusta. Esimerkiksi tämä aistiharjoite:

  1. Pysähdy metsässä ja tarkastele ympäristöä.
  2. Keskitä näkö-, kuulo- ja hajuaistisi tarkkailemaan luontoa.
  3. Kiinnitä koko huomiosi yhteen sinua kiinnostavaan kohteeseen.
  4. Mitä näet, kuulet, haistat ja tunnet?
  5. Tarkenna havaintoa ja keskity yhteen aistiin. Jos vaikka katselet puuta, anna katseesi kiertää puu alhaalta ylös, kokonaisuudesta yksityiskohtiin ja yksityiskohdista kokonaisuuteen ja taustalla olevaan maisemaan.
  6. Pyri pitämään huomiosi pelkässä aistimuksessa.
  7. Kun tunnistat, että mielesi sanoittaa, selittää tai arvottaa aistimusta, palauta mielesi ystävällisesti takaisin tutkimaan aistimusta ilman sanoja.
  8. Jatka matkaa ja palauta mieleesi äskeiset aistimukset. Miltä keskittyminen tuntui? Mikä teki siitä helppoa tai vaikeaa? Miltä hetkessä oleminen tuntui?

Postauksen kansikuvana oleva Metsämieli-logo on graafikko Laura Noposen suunnittelema. ©Metsämieli

Mennään Retkelle! – Tai ainakin messuille!

Koko kevään olen odottanut oikeastaan vain yhtä asiaa. Ja se tapahtuu viikon päästä!

Silloin nimittäin on luvassa messuhulinaa Jyväskylän Paviljongissa, kun samaan aikaan pidetään Wemmi-kevätmarkkinat, Metsämme-messut ja Retkelle-messut. Minulla on ollut suuri kunnia tulla pyydetyksi mukaan jälkimmäiseen, joten esiinnyn Retkelle-messujen nuotiopiirissä kumpanakin messupäivänä.

Ja siitä onkin tulossa aikamoinen piiri… Mukana on jo paljon pidempään somemaailmassa ja retkeilyskenessä valtakunnallisella tasolla vaikuttaneita bloggaajia ja retkeilijöitä, kuten Minna “kuukausi yksin erämaassa” Jakosuo ja Jaska “fillaripäiväkirja” Halttunen!

Ohjelman Retkelle-messuille tuottaa Retkipaikka. Käytännössä siis kaikki esiintyjät, allekirjoittanut mukaan lukien, ovat Retkipaikan kirjoittajia. Kaikki esiintyjät ja messujen ohjelman löydät täältä.

Odotan messuja oikeastaan pelkästään innolla, mutta en kiellä, etteikö oma esiintyminen vähän jännittäisi. Ei niin, ettenkö olisi ennen esiintynyt isolle yleisölle – kuuluinhan aikanaan nuorten teatterikerhoon ja esiinnyin mm. Tampere-talon isolla lavalla täydelle salille!

Tällä(kin) kertaa kyse on uskottavuudesta. Tiedänkö tarpeeksi? Voinko sanoa olevani asiantuntija siinä asiassa, josta puhun?

Puhun messuilla luonnon tutkituista terveysvaikutuksista. Kerron mm. siitä, mitä tutkimuksissa on saatu selville, miten vaikutuksia on mitattu, miten tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi psykoterapiassa, toimiiko menetelmä itsehoitona sekä millaiseen ympäristöön kannattaisi hakeutua ja kuinka pitkäksi aikaa.

Messuesitykseni pohjaa vertaisarvioituun tieteelliseen tutkimustietoon. Lisäksi retkeilijöiden ja luonnossa liikkujien voisi sanoa olevan tässä asiassa kokemusasiantuntijoita. Itsekin voin allekirjoittaa kokemukset luonnon hyvinvointivaikutuksista.

Kuva: Riku Malminiemi

Miksi sitten minä? Miksei joku muu? Miksi juuri minun tulisi puhua luonnon terveysvaikutuksista?

Asiasta tuskaillessani kanssaretkipaikkalainen sanoi minulle: “Koska jonkun pitää.” Hän on totta kai oikeassa. Tarvitsemme aiheesta lisää tietoa! Tarvitsemme sitä niin pitkään, kunnes se vaikuttaa päätöksiimme ja muuttaa käyttäytymistämme!

Aihe on itselleni erityisen tärkeä arvomaailmani ja omakohtaisten kokemusteni vuoksi. Lisäksi näen, että heikentyneessä luontoyhteydessä kytee kansanterveydellinen pommi. Pelkään, että ellemme tee asialle mitään, erityisesti mielenterveyden ongelmat tulevat lisääntymään ennennäkemättömällä tavalla.

Kuva: Riku Malminiemi

Marko Leppänen ja Adela Pajunen kirjoittavat viime vuonna julkaistussa Terveysmetsä-kirjassaan luonnon monimuotoisuuden olevan vakavasti uhattuna maailmanlaajuisesti. Tätä ei tarvitse ekologille sen kummemmin kertoa.

Globaalien ongelmien lisäksi monimuotoisuuden väheneminen koskettaa myös lähiympäristöämme. Ehkä hälyttävintä omalla kohdallamme on se, että ympäristön monimuotoisuuden vähetessä laskee myös kehomme sisäinen monimuotoisuus aiheuttaen pitkäaikaisia sairauksia.

“Luonnon terveys on ihmisen terveyttä.” (Leppänen & Pajunen)

Emme pysty irrottamaan itseämme luonnosta. Näinpä vuorovaikutuskontakti lähiluontoon on ja pysyy jokaisella meistä.

Kunnes lähiluonto katoaa…

Mitä meille sitten tapahtuu? Se on mysteeri, johon tutkimukset ovat yrittäneet vastata.

Puuhun piiloutunut matkailija Azoreilla. Kuva: Riku Malminiemi

Sitä ja montaa muuta kysymystä tulemme epäilemättä pohtimaan myös messuilla. On varmaa, ettei kukaan meistä tiedä vielä tarpeeksi luonnon ja ihmisen välisistä monimutkaisista mekanismeista. Tässä kohtaa tärkeintä onkin tiedostaa ylipäätään niiden olemassaolo ja omat kokemukset luonnon vaikutuksista.

Kokemukset vaikuttavat tunteisiin, tunteet vaikuttavat toimintaan.

Mistä tietää, kärsiikö itse riittämättömästä luontokontaktista tai sen puutteesta? Miten asfalttiviidakossa voi ylläpitää luontokontaktia? Nämä kysymykset mielessäni lähden rakentamaan messupäivien esitystä.

Kuva: Riku Malminiemi

Puolen tunnin esityksen lisäksi ohjaan tapahtumakodassa kumpanakin päivänä noin vartin mittaisia metsämeditaatioharjoituksia. Harjoitukset soveltuvat kaiken ikäisille eivätkä vaadi aikaisempaa kokemusta tietoisen läsnäolon harjoituksista tai meditoinnista. Harjoitukset ovat helppoja toteuttaa eivätkä ne ole sidoksissa mihinkään elämänkatsomukseen. Pohjaan ne suomalaiseen Metsämieli-menetelmään.

Ai että mihin? No siitä kerron ensi viikolla!

 

Retkelle-messut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 21.-22.4.2018.

Tapahtuma on avoinna lauantaina klo 10-17 ja sunnuntaina klo 10-16.

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Retkelle-messujen Facebook-sivu.

Oma tapahtumasivuni.

Nähdään Retkelle-messuilla! Kuva: Riku Malminiemi