Tag

ruska

Browsing

Meloen autiotuville! – Vuosjärven iki-ihanat taukopaikat mahdollistavat vesillä liikkumisen kaikkina vuodenaikoina

Tein lokakuun loppupuolella kolmipäiväisen melontavaelluksen Kannonkosken Vuosjärvelle. Retki tarjosi vaihtelevaa säätä, viimeiset maistiaiset ruskasta ja mielenkiintoisia paikkoja. Ennen kaikkea taukopaikat jäivät mieleen, sillä saaret tarjoilivat Etelä-Suomen melojalle harvinaista herkkua: autiotupia.

Vuosjärvi on kaunis, mutta haastava järvi. Veneellä liikkujan on joko tunnettava seudut tai oltava silmät auki, sillä järvestä puskee pintakiveä milloin mistäkin kohtaa ja jopa keskellä selkää.

Meloen on vapaa liikkumaan sielläkin, minne isommalla veneellä ei pääse. Pintaliitävä kajakki onkin sopiva valinta tälle(kin) järvelle. Menopelinsä voi laskea vesille esimerkiksi Uittosalmen vesillelaskupaikassa. Paikalta löytyy paljon tilaa autoille, katos, ulkohuussi ja tulipaikka.

Ensimmäisenä päivänä keli ei olisi voinut olla parempi. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja ruska loisti upeasti vielä monissa puissa. Koukkasin aluksi uteliaisuuttani Hilmonkosken suulle ja jatkoin sitten lounaalle Pyssysaareen.

Vuosjärven Pyssysaaressa on vanha Metsähallituksen laavu. Nykyisin laavua huoltaa paikallinen kalastusosakaskunta.

Pyssysaari on Metsähallituksen omistama saari, jossa sijaitsee paikallisen kalastusosakaskunnan ylläpitämä laavu tulipaikkoineen. Laavu ja tulipaikka sijaitsevat saaren itäkärjessä, jossa täytyy pitää kieli keskellä suuta rantautuessa. Vähemmän kivinen ranta löytyy saaren pohjoispuolelta. Ulkohuussia en saaresta löytänyt.

Saari on ilmeisesti ollut väliaikaishautapaikka ja sieltä löytyy myös niitä vanhempia asutuksen merkkejä. Epäillään, että paikalla olisi ollut saamelaisasutusta.

Itsehän en näitä asioita osaa katsoa ja sekoittaisin vanhat hautapainaumat iloisesti kivisessä maisemassa normaaleihin maastonvaihteluihin.

Kivisen ja möykkyisen olemuksensa vuoksi Pyssysaaresta löytää vaikeasti telttapaikkaa. Sen sijaan hyviä riippumattopuita löytyy paljon! Onneksi myös laavussa on tilaa yöpyjälle, jonka selkä ei kestä notkollaan olemista. Heti, kun siivoaa vanhat linnunpesät pois.

Ruskan värit ja metsän muodot saivat inspiraation liikkeelle.

Lounaalta lähdin takaisin pohjoiseen ja Uittosalmen läpi kohti Varasta. Varasen pohjoispäässä sijaitsee pato ja voimalaitos, joka estää pääsyn Kivijärven puolelle. Aivan pohjoispäätyyn laskee Kämärinkoski, joka oli matalan veden seurauksena painunut maan alle ja lorisi kivien onkaloissa. Periaatteessa tässä olisi vesiväylä Kivijärven puolelta Vuosjärveen. Jos se olisi kuljettavissa.

Toinen vaihtoehto on meloa Kannonkosken keskustan eteläpuolelta Potmonjärven, Syväjärven ja Pudasjärven kautta. Sillä reitillä tiellä ovat Potmonkosken pato ja matalavetinen Hilmonjoki.

Kivijärveltä Vuosjärvelle pääseminen avaisi loputtomia mahdollisuuksia melojille. Parhaimmillaan melottavaa saisi useammaksi viikoksi, kun Kinnulasta pääsisi Kivijärven ja Kannonkosken kautta Viitasaarelle ja siitä edelleen useampaa reittiä Jyväskylään asti.

Varasella sijaitsee kylmä taukotupa, ulkohuussi ja tulipaikka isommassa Majasaaressa. Kalastusosakaskunnan huoltama kaikille avoin taukotupa on vasta rakennettu ja siistissä kunnossa. Jälleen sekä rantautuminen että telttapaikan etsintä on haastavaa. Tupa tarjoaa kuitenkin suojaa ilmoilta.

Isommassa Majasaaressa Varasella sijaitsee lämmittämätön taukotupa. Pihapiirissä on ulkohuussi, tulirinki ja puukatos.

Reissun toisena päivänä jatkoin pilvisessä säässä etelään ja Vuosjärven läpi kohti Lakojokea. Lakojoen suu on hyvin rehevöitynyt ja meni hetki ennen kuin spottasin väylän ruovikon läpi joelle. Veden virtausko lienee pitää väylän auki, muttei se ainakaan estä vastavirtaan etenemistä.

Joelle tullessani tunnelma vaihtui täysin ja olin yhtäkkiä sukeltanut johonkin aivan toiseen maailmaan. Olo oli kuin mangrovemetsän ympäröimällä suojoella. Metsät kummallakin puolella on rajusti ojitettu ja ojanpenkat tarjoavat tarvittaessa hyvän rantautumispaikan. Vaikka jokaiselle melojalle oman!

Jokea pitkin pääsee ylöspäin helposti parisen kilsaa, aina ensimmäiselle koskelle asti. Mutkittelevalla joella melominen on jännittävää, kun ei tiedä, mitä yllätyksiä tai minkälaisia maisemia mutkan takaa paljastuu.

Lounastin joella ja jatkoin siitä pohjoiseen tehden kuitenkin vielä pienen kiekan Vuorilahden kautta. Vuorilahti on kapea ja varsin syvä lahti, jonka rannat nousevat vedenrajasta – eivät kuitenkaan niin jyrkästi etteikö niille olisi voinut rakentaa. Karttaa katsellessa huomaa, että korkeuskäyrät ovat tiheämmässä pinnan alapuolella. Kuinkahan jylhät sukellusmaisemat lahti tarjoaisi?

Vuosjärvellä Riuttasaaressa sijaitsee laavu.orginkin tietämä takallinen autiotupa.

Riuttasaareen saapuessani tuuli teki nousuaan. Rantautuminen kiviselle saarelle oli reissun vaikein ja sain äheltää kajakkini kanssa hyvän tovin ennen kuin sain sen kuiville ja lepäämään pehmusteiden päälle. Sittenkin mieltäni painoi huoli vielä pitkälle yöhön, ettei kajakki vain valuisi takaisin veteen, karkaisi tuulen mukana tai hakkautuisi rannan kiviin aallokossa.

Saaren rannassa on laituri, mutta paikalla vieraillessani laiturin kunto oli todella huono, minkä lisäksi se on rakennettu veneillä liikkujille ja on kajakille liian korkealla.

Sen sijaan iloa tuotti laavu.orgissakin mainittu autiotupa. Riuttasaaressa on erittäin sympaattinen, maapohjainen ja kivistä muuratulla takalla varustettu autiotupa. Paikkaa huoltaa jälleen paikallinen kalastusosakaskunta. Pihapiiristä löytyy tulirinki, puukatos ja vähän kauempaa mäen takaa ulkohuussi.

Oli mahtavaa päästä kuivattelemaan tulen lämpöön tuulen suojaan. Saumoistaan hieman vuotavalla aukkopeitteellä olin saanut kasteltua useammat housut. Pyykkinarun virittely kattoon oli siis paikallaan.

Maalattiasta huolimatta Riuttasaaren tuvassa sai kuivatettua hyvin melonnassa kastuneet vaatteet.

Tulipesällinen tupa mahdollistaa helposti retkimelomisen myöhäissyksylläkin ja talvella se toimii oivallisena taukopaikkana ja vierailukohteena retkiluistelijoille.

Vielä ennen makuupussiin kömpimistä kävin sitomassa kajakin vyöllä (mukana ollut naru toimi pyykkinaruna) kiinni pajukkoon. Tämän rauhoittaessa mieltä oli hyvä nukahtaa tuulen ulvontaan.

Kolmantena päivänä tuuli oli odotetusti kääntynyt ja noussut navakkaan viiteen metriin sekunnissa. Vuosjärvi voi olla matala, mutta se on tarpeeksi suuri, jotta oikeasta suunnasta tuullessa aallot pääsevät kasvamaan mainingeiksi. Meloin myötätuulessa takaisin kohti Uittosalmea. Matkalla poikkesin vielä Hotakansaaren Vastaniemen vanhalla männyllä.

Lyhyt video reissusta: