Tag

stressinhallinta

Browsing

Mikrobeja ja tehdasasetuksia – Menemällä säännöllisesti metsään luonnon hyvinvointivaikutusten kokijana voi kehittyä paremmaksi!

Stressaako arki? Ahdistaako elämä? Kaipaatko jo takaisin kesään ja kenties kesämökille? Silloin kannattaa lähteä ulkoilemaan. Jopa lähiluonnolla on nimittäin havaittu olevan elvyttäviä ja terapeuttisia vaikutuksia.

Viime viikonloppuna kosketin sammalta varpaillani, maistoin metsämaan makuja, seurasin valon liikettä ryppyisissä mäntyvanhuksissa ja painoin korvani haavan kylkeen ja salakuuntelin tuulen ja lehtien keskustelua. Tunsin järviveden kainaloissani, annoin sateen pisaroida hiukseni märiksi, laskin melani 30-senttiseen aallokkoon ja vedin kajakkiani eteenpäin. Yhä uudestaan ja uudestaan.

Mukanani oli kummallakin kerralla kymmenisen henkeä. Retket olivat kuin yö ja päivä. Ympäristö, olosuhteet, aktiviteetit ja liikkumisnopeus olivat täysin erilaisia. Silti kumpaakin reissua yhdisti yksi asia: retkeltä palasi onnellisempia ihmisiä.

Luonto elvyttää ja parantaa elämänlaatua. Viherympäristöjen hyvinvointivaikutuksista saadaan jatkuvasti lisää tietoa. Mitä kautta vaikutukset kanavoituvat elämäämme ja millaisissa ympäristöissä niitä pystyy erityisesti kokemaan sekä mikä on yksilön oman kokemuksen, tiedon ja suhtautumisen merkitys.

Se tiedetään, että luonnonympäristössä oleskelu vaikuttaa meihin monella eri tavalla.

Tutkimusten mukaan ulkona tulemme hoitaneeksi kuntoamme tehokkaammin kuin sisätiloissa. Liikumme huomaamattamme rivakammin ja pidempiä matkoja. Lisäksi sama liikunta ulkona ei tunnu yhtä rasittavalta kuin sisätiloissa. Ei ihmekään, että nyt on alettu rakentaa ulkokuntosaleja lenkkipolkujen varteen.

Ulkona ilma on raikkaampaa ja happipitoisempaa. Viherympäristö vaimentaa kaupungin äänet ja suodattaa ilmasta teiden pölyt. Metsän katveessa on viileämpää kesäkuumalla ja lämpimämpää vihlovilla pakkastuulilla.

Metsässä aistimme välittävät aivoillemme tuttua informaatiota. Tuulen suhina puissa on ikiaikainen ääni, jonka aivomme tunnistavat. Metsässä muutkin äänet ovat pehmeitä ja aaltoilevia, aivan erilaisia kuin kaupungin jatkuva humina.

Asutuksen keskeltä metsään astuminen on usein kuin astuisi täydestä kouluruokalasta lehtienlukusaliin. Äänimaiseman voimakkuus putoaa huomattavasti. Ulkoisen huminan vähetessä myös aivojen sisäinen humina lakkaa ja mieli selkiytyy.

Luonnossa huomiomme kiinnittyy ympärillämme tapahtuviin asioihin palauttaen meidät ajatuksistamme tähän paikkaan. Havainnoimme ja ihmettelemme lempeästi, pehmeästi. Pohdinta-aivomme saavat levätä ja murheet ovat poissa edes yhden hetken. Luonnossa liikkuminen on täydellinen irtiotto ja aikalisä. Paluu olemuksemme tehdasasetuksiin.

Ja ne todella ovat olemuksemme tehdasasetukset! Sillä luonnossa liikkuessa voi kokea sen, millaista elämän tulisi olla, millaista sen pitäisi olla. Ja samalla nähdä, millaista se tällä hetkellä on. Luonnossa pystymme reflektoimaan omaa elämäämme avoimemmin ja objektiivisemmin.

Viherympäristöillä sanotaan olevan restoratiivisia eli palauttavia vaikutuksia. Sen lisäksi niillä on myös instoratiivisia vaikutuksia. Saamme luontovisiitiltämme paljon enemmän kuin stressinlievitystä.

Metsä vapauttaa mielikuvituksemme ja tekee meistä luovia. Ratkaisemme haasteita ja ongelmia paremmin tunnin happihyppelyn jälkeen.

Lisäksi metsä tekee meistä avoimempia. Viherympäristössä (tai sinisessä ympäristössä) olemme sosiaalisempia ja koemme vähemmän yksinäisyyttä.

Luonnonympäristöllä on myös mitattavia vaikutuksia kehoomme. Viherympäristössä liikkuessamme kehomme levossa toimiva ja ruuansulatuksesta vastaava hermosto, parasympaattinen hermosto, aktivoituu ja pakene tai taistele -reaktiosta vastaava sympaattinen hermosto hiljenee. Tästä kertovat stressihormonien, sykkeen, verenpaineen ja ihon sähkönjohtokyvyn lasku sekä sydämen sykevälivaihtelun kasvu.

Luonnossa olemme myös likaisemmassa paikassa kuin sisätiloissa. Tämä ei kuitenkaan olekaan huono asia!

Vai mitä luulit?

Suomen todennäköisesti kuuluisimman, jo edesmenneen ekologin Ilkka Hanskin tutkimusryhmän tekemien tutkimusten mukaan kehomme mikrobisto heijastelee elinympäristömme mikrobistoa. Eli jos vietät aikaa vain sisätiloissa ja asut hygieenisesti myrkyttäen kaikki pöpöt ympäriltäsi, myös ihollasi elävä mikrobilajisto on todennäköisesti yksipuolista.

Puhutaan biodiversiteettihypoteesista, jonka mukaan allergioiden, astman ja muiden autoimmuunisairauksien yleistyminen johtuu elinympäristömme monimuotoisuuden vähenemisestä. Siitä, ettemme ole enää kosketuksissa luonnon mikrobeihin, noihin pikku ystäviimme, jotka ovat aikojen saatossa kehittyneet vuorovaikutuksessa kehomme kanssa ja lopulta saaneet tärkeän säätelijän roolin.

Vastikään tutkijat nimittäin löysivät erään mikrobin, Mycobacterium vaccae -bakteerin, vaikutusmekanismin. Bakteerin on aikaisemmin huomattu auttavan allergisen astman oireisiin, toimivan koe-eläimillä samoin kuin masennuslääkkeen, vähentävän tulehdustilaa aivoissa ja estävän jopa traumaperäistä stressihäiriötä.

Päätyessään elimistöömme ja joutuessaan tekemisiin kehomme oman rajatarkastajan ja poliisin, valkosolun, kanssa, bakteeri vapauttaa lipidin eli rasvan, joka sopii tiettyyn reseptoriin valkosolun sisällä. Toimien näin kuin avain lukossa, rasva pysäyttää ketjureaktion, joka muutoin johtaisi elimistön tulehdustilaan.

Mikään ei siis ole niin tehokas stressin katkaisija kuin pitkä kävelyretki luontopolulle tai auringonlaskun ihastelu järvenselällä.

Jo pelkkä metsään meneminen auttaa. Jos vaikutusta haluaa kuitenkin tehostaa, voi itsensä ohjata lempeästi aistimusten äärelle ja pysähtymään hetkessä. Koskettelemaan ja katselemaan.

Terveelliset ja elvyttävät hämmästyksen, ihastuksen ja positiivisuuden tunteet syntyvät ympäristön tarkkailusta, mutta tarkkailua varten meidän täytyy ensin pysähtyä ja avautua ympäristön viesteille.

Opastamissani ryhmissä monet ovat sanoneet, että pystyvät paremmin keskittymään ja olemaan läsnä, kun metsäkävely ja sen aikaiset harjoitukset ovat ohjattuja. Ymmärrän kokemuksen paremmin kuin hyvin. Oma stressaantunut mieli on kuin vauhkoontunut villihevonen, joka taltuttamattomana laukkailee mihin sattuu.

Mikä on ollut ihanaa huomata, on, että läsnäolon taidoissa voi kehittyä! Aloitin tietoisuusharjoitteiden tekemisen puolisäännöllisesti noin reilu vuosi sitten. Ajan kuluessa välissä on ollut tyhjiä hetkiä, jolloin en ole muistanut tai jaksanut panostaa asiaan tai olen yksinkertaisesti ollut liian stressaantunut.

Olen kuitenkin huomannut, että luontoliikunta tukee tätä harjoittelua ja mitä useammin käyn metsässä, sitä nopeammin metsä minuun joka kerta vaikuttaa. On mahtavaa herätä huomaamaan oma kehityksensä ja se kannustaa lähtemään metsään entistä enemmän!

Olen huomannut myös, että mitä enemmän ulkoilen, sitä hyvinvoivempi ja aikaansaavampi olen ja sitä vähemmän minua koukuttavat sisälle jumittavat asiat, kuten TV tai Netflix.

Kuva: Riku Malminiemi

Retkilläni jotkut ovat todenneet, etteivät pysty keskittymään tarpeeksi pitkiä aikoja tai edes ollenkaan. Alkuun minullakin saattoi mennä useita kertoja ennen kuin mielestäni “onnistuin” jossakin harjoitteessa ja sittenkin useita minuutteja ennen kuin saavutin tyyneyden tilan.

Nykyään astuessani latvuston katveeseen tutussa lähimetsässäni tiedän välittömästi olevani turvallisessa paikassa. Olen saman tien luonnon antaman hyvän olon tilassa ja rentoudun ja antaudun ympäristön aistimiselle. Kun istun kajakkiin, huoleni ovat hetkessä poissa. On kuin laittaisin ne melontahetkeksi hyllylle odottamaan, jotta voin olla edes hetken ajattelematta niitä.

On myös havaittu, että tieto luonnon hyvinvointivaikutuksista tehostaa kokemusta ja voimistaa itse vaikutuksia. Säännöllinen luontoliikunta ja mikrobikylpyily voisi olla merkittävä vastalääke maailmamme stressitasojen nousuun.

Kuva: Riku Malminiemi

Mutta minne mennä ja mitä siellä tehdä?

Mikä tahansa itselle saavutettavissa oleva tai itselle merkittävä viheralue tai ranta kelpaa, mutta on olemassa myös polkuja, joiden varrella kulkijat ohjataan kokemaan luonnonympäristö erilaisin harjoituksin.

Suomeen on perustettu kymmenisen erityisesti luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksiin keskittyvää ja niitä esittelevää ja hyödyntävää luontopolkua. Usein polut kiertävät elvyttävässä maastossa, ovat pituudeltaan lyhyempiä kuin tavalliset luontopolut tai retkeilyreitit ja esittelevät alan tutkimusta tai tarjoavat harjoitteita infotauluissa polun varrella.

Suuri osa niistä sijaitsee pääkaupunkiseudulla, mutta uusia kehitellään jatkuvasti ympäri maata. Olen ottanut haasteekseni kiertää ne kaikki ja kirjoittaa polkujen esittelyt blogiini. Ensimmäinen esittely onkin jo valmiina ja julkaistaan vielä tämän viikon sisään!

Sitten eikun vaan polulle tai vesille ja luonnon vaikutuksia kokemaan!

 

Lähteitä:

Arvonen, S. 2014. Metsämieli – Luonnollinen menetelmä mielentaitoihin. Metsäkustannus. (ISBN: 978-952-6612-40-9)

Arvonen, S. 2015. Metsämieli – Kehon ja mielen kuntosali. Metsäkustannus. (ISBN: 978-952-6612-55-3)

Dwyer J. F., McPherson E. G., Schroeder H. W. & Rowntree R. A. 1992. Assessing the benefits and costs of the urban forestJournal of Arboriculture 18(5), s: 227-234.

Hanski I.von Hertzen L.Fyhrquist N.Koskinen K.Torppa K.Laatikainen T.Karisola P.Auvinen P.Paulin L., Mäkelä, M. J., Vartiainen E.Kosunen T. U.Alenius H. & Haahtela T. 2012. Environmental biodiversity, human microbiota, and allergy are interrelated

Lehtimäki J., Sinkko H., Hielm-Björkman A., Salmela E., Tiira K., Laatikainen T., Mäkeläinen S., Kaukonen M., Uusitalo L., Hanski I., Lohi H. & Ruokolainen L. 2018. Skin microbiota and allergic symptoms associate with exposure to environmental microbes

Leppänen, M. & Pajunen, A. 2019. Suomalainen metsäkylpy. Gummerus. (ISBN: 978-951-20-9901-6)

van den Bosch, M. & Bird, W. 2018. Oxford Textbook of Nature and Public Health. Oxford University Press. (ISBN: 978-0-19-872591-6)

Williams, F. 2017. Metsän parantava voima. Minerva. (ISBN: 978-952-312-422-6)

Kuinka hukkasin mustat silmänaluset yhdessä viikonlopussa – Luonnon lumosta apua stressinhallintaan

Viime viikonloppu todisti jälleen luonnon elvyttävän voiman, kun vaelsin pohjoisen Keski-Suomen metsissä. Kolmen päivän jälkeen olin kuin uudestisyntynyt.

Retkeä edelsi monen viikon kärvistely ja lopulta pysähtyminen havainnoimaan omia stressitasojani. Pitkät päivät ja epävarman mielen luomat paineet ja kauhukuvat olivat piirtäneet synkät aluset kuluneen ihmisrievun silmien alle. Olin jälleen, pitkän ja tuloksekkaan toipumisen jälkeen, uupunut uudessa työpaikassani.

Niinpä näiden kolmen lähes erämaisessa luonnossa vietetyn päivän jälkeen järkytyin katsoessani peiliin. Näytin nuorentuneen ainakin viisi vuotta. Mitä oli tapahtunut?

Kuva: Pixabay

Sydän jyskyttää ja verenpaine on selkeästi koholla. Jos oikein keskityn havainnoimaan, tunnen paineen pääkopassa, heti ohimojen takana. Kuin siitä kohtaa pään ympäri olisi kiertynyt pieni vanne ja se puristuisi koko ajan kasaan. Hengitys on pinnallista ja nopeaa. Kun yritän tarkoituksella hengittää syvään, saan taistella sen eteen, koska pallean kohdalla on kipeä ja kova este.

Muun muassa tältä tuntuu stressi. Näihin tunnelmiin myös heräsin vaellusta edeltävällä viikolla. Mitä jos tämä tunne ei koskaan menisi pois?

Toisinaan mietin, puhuisinko mieluummin stressinhallinnan vai kokonaan stressittömän maailman puolesta.

On ihmisiä, jotka ovat pyöräyttäneet koko elämäntapansa ympäri ja paenneet stressiä downshiftaamiseen tai luonnonläheisempään elämään.

Pitäisikö tässä sitten muuttaa kauaksi asutuskeskuksista harjoittamaan omavaraisuutta? Ajatus on käynyt mielessäni, koska kuvaamani kaltainen elämä ei voi olla terveellistä pidemmän päälle!

Mutta aionko tehdä niin? Todennäköisesti en ainakaan lähitulevaisuudessa. Omat taidotkaan eivät vielä mahdollistaisi sellaista nykäisyä irti totutusta.

Kuva: Pixabay

Lisäksi olen sitä mieltä, että stressi ja ajoittaiset paineet kuuluvat elämään. Itselläni ne vain ovat menneet kerta kaikkiaan liiallisuuksiin. Stressaan jo tavan vuoksi.

Kun olen töissä, stressaan tekemättömiä työtehtäviä. Kun töitä ei ole, stressaan sitä. Tilanne alkaa olla absurdi ja jatkuvan, pitkäkestoisen stressitilan seurauksena voidaan puhua kroonistuneesta stressistä.

Aina stressille ei ole löydettävissä yhtä selkeää syytä. Epäilenkin, että stressaamisesta on vain tullut minulle tapa reagoida.

Niin kuin on varmasti monelle muullekin…

Kuva: Pixabay

Välillä tuntuu, että elämäntyylimme ja koko maailma vain ajautuu hurjaa vauhtia kauemmas sellaisesta elämästä ja ympäristöstä, joka olisi meille hyväksi. Samoin tuntuu, etten pysty vaikuttamaan kehitykseen mitenkään.

Jos nyt hyppään pois stressin ja suorittamisen oravanpyörästä, jään aika yksin sillä kukaan muu tuntemani ihminen ei ole sellaista uskonloikkaa tekemässä. Pääsisin siis leppoistelemaan ja kohtuullistamaan elämääni ihan yksikseni. Se ei ihan toimisi niin.

Laumakäyttäytyminen ajaa meidät yhteen ja toteuttamaan samoja asioita kuin lauman muut jäsenet. Välillä tuntuu, että olen loukussa oravanpyörää ihannoivassa suoritusyhteiskunnassa ja, mikäli päätän hypätä oravanpyörästä, yhteisöni hylkää minut kuin jostain uskonlahkosta.

Ainoa jäljelle jäävä ja varteenotettava vaihtoehto onkin vain yrittää selviytyä elinpaineidensa kanssa. Mutta millä keinoin?

Olen huomannut, että ajattelutavan ja tekemisen lisäksi myös ympäristöllä on vaikutusta siihen, kuinka stressaantunut ja ahdistunut olen. On olemassa ympäristöjä, joissa stressaaminen on lähes mahdotonta.

Itselleni näitä ovat luonnontilaiset metsät ja järvet.

Tälläkään vaelluksella en osannut stressata. En, vaikka retki liittyi osaltaan työhöni. Olen kokenut vastaavanlaisen elämyksen aikaisemminkin. Olin tilanteessa, jolla olisi ollut potentiaalia olla erittäin stressaava.

Ohjasin vilkasta yläkoululuokkaa kaupunkimetsässä. Sää oli viileä ja nuoret osin tämän vuoksi vastahakoisia, minkä lisäksi nahinaa syntyi eri luokkalaisten välille.

Olin itse hyvin väsynyt jo valmiiksi, mutta siirryttyämme kaikuvista kivihuoneista puiden keskelle, oloni rentoutui kuin itsestään. Ohjasin viisi tuntia kestäneen koulupäivän kokonaan metsässä – enkä tiedä, olisinko pystynyt samaan koulussa.

Ohjaaminen saattoi olla metsässä vaativampaa, mutta siellä minulla oli myös enemmän voimia.

Kuva: Riku Malminiemi

Ulkona touhutessa mieli käsittelee aivan muita asioita kuin huolia ja stressinaiheita. Liikkeellä on tärkeä osansa stressaavan mielen rauhoittelussa, mutta myös pysähdyksissä on helpompaa keskittyä johonkin muuhun.

Luonnossa aistimuksemme suuntautuvat kuin itsestään ulospäin, huomio saattaa kiinnittyä johonkin tiettyyn yksityiskohtaan tai tapahtumaan ja ajantaju (ja ajan merkitys) katoaa hetkellisesti. Tämä johtaa yhdenlaiseen flow-tilaan ja tutkijat kutsuvat tätä ilmiötä lumoutumiseksi.

Ympäristön terveysvaikutuksia tutkineet Kaplan ja Korpela toteavat tutkimuksissaan, että lumoutuminen on tärkeä osa ympäristön elvyttävyyttä.

Juuri sitä elvyttävyyttä, jonka avulla kykenen hallitsemaan stressitilaani.

Itselleni lumoutuminen tarkoittaa ihmetyksen, hämmästyksen ja onnellisuuden tunnecocktailia, jonka aikana lempeys, hyväksyväisyys ja avoimuus lisääntyvät, oloni on kevyt ja rento ja ajatukset ovat lähtökohtaisesti positiivisia.

En tiedä tarkalleen, mitä aivoissa tapahtuu lumoutumisen hetkellä, mutta sillä on vahva kontrasti stressitilaan. Siinä missä stressaantuneena olen varma, ettei mistään tule mitään, lumoutuneena koen, että kaikki on mahdollista.

En muista saaneeni lumoutumisen kokemusta missään muualla kuin luonnossa.

Kun kaikki tarkemmat ajan mittarit poistetaan, poistuu hämmentävästi kaikki hoppukin. Metsässä luonnon oma aika ottaa vallan ja vaikka kuinka omilla ajatuksilla olisi kiire, jalat rullaavat neulasten verhoamalla polulla omaa tahtiaan. Sitä tahtia, mikä siihen ympäristöön sopii.

Kehon mukautuessa ympäristön rytmiin ensin, taipuu siihen lopulta pääkin. Tämän jälkeen liikettään pystyy hidastamaan tietoisesti vaikka pysähdyksiin asti.

Lumoutumisen kokemusta voi yrittää hakea tietoisesti, mutta parhaimmillaan se iskee yllättäen. Usein hetkeen liittyy kauneuden ja esteettisyyden kokemus.

Juuri tällä hetkellä keväisessä luonnossa voi jäädä ihastelemaan esimerkiksi kangasperhosen (Callophrys rubi) auringossa ihmeellisesti hohtavia siipiä, rupikonnien kevätriehaa lammen tai järven rannassa tai koivunlehtien herkullista vaaleanvihreää sävyä.

Callophrys rubi paistattelemassa päivää männynoksalla.

Toisinaan myös ilmiön vaikuttavuus tai yllätyksellisyys saavat aikaan lumoutumisen kokemuksen. Esimerkiksi silloin, kun on jäänyt tarkkailemaan sammakoita ja yhtäkkiä näkeekin vedenalaista liikettä silmäkulmastaan:

Vesiperhosen toukan kasaamassa koteloa itselleen kaikesta ulottuvilla olevasta pienestä aineksesta tai komean hevosjuotikkaan liukuvan kiven pintaa pitkin syvyyksiin. Kuinka paljon niin pienellä alalla kuin omassa näkökentässä voikaan olla elämää!

Yhtäkkiä veden alta onkin paljastunut paljon monimuotoisempi ympäristö sekä asioita, joita ei ole aikaisemmin huomannut tai nähnyt.

Näitä asioita on tuttukin luonto pullollaan.

Rupikonna (Bufo bufo) järven pohjassa

Lähteitä:

Kaplan, S. 1995. The restorative benefits of nature: Toward an integrative framework. Journal of Environmental Psychology.

Korpela, K. 2008. Ympäristö ja positiiviset tunteet. Teoksessa Mieli ja Terveys: Ilon ja muutoksen psykologiaa. Juvenes Print.