Retkelle-messut ovat ohi ja yhteen viikonloppuun käytetty kuukausien valmistelu on jättänyt jälkeensä tyhjiön. Tunne on hyvin tuttu monista isoista projekteista, joihin on käyttänyt hurjasti aikaa ja energiaa. Hetken…
Ryhmä aikuisia istuu metsässä mättäillä hiljaa silmät kiinni. Kuuluu vain tuulen suhina puissa ja ajoittain pikkulinnun päättäväinen piipitys. Hetken päästä ryhmä nousee ja kukin alkaa tutkia lähellä olevaa…
Koko kevään olen odottanut oikeastaan vain yhtä asiaa. Ja se tapahtuu viikon päästä! Silloin nimittäin on luvassa messuhulinaa Jyväskylän Paviljongissa, kun samaan aikaan pidetään Wemmi-kevätmarkkinat, Metsämme-messut ja Retkelle-messut.…
Terveen henkilön on hyvin vaikea ymmärtää masentuneen olotilaa ja siksi läheisen masentuessa oma olo voi olla hyvin avuton. Alla annan muutamia vinkkejä, jotka toivottavasti auttavat ja rohkaisevat kohtaamaan…
Tällä viikolla Suomen Mielenterveysseura ilmoitti tuovansa vihreän tietoisuusnauhan eli Green Ribbonin Suomeen. Mielinauhan myynnillä kerätään varoja mielenterveystyöhön. En ollut edes tiennyt, että sellainen on olemassa kuin mielinauha. Tähän…
Tärkeintä elämässä on huolehtia itsestään. Jostain syystä itse onnistun siinä paremmin luonnonympäristössä kuin urbaanissa ympäristössä. Elämämme perusasioita ovat syöminen, juominen, liikkuminen, lepääminen, hengittäminen… Yksinkertaisesti sanottuna: elossa pysyminen. Näiden…