Category

Tunturihullu

Category

Mitä jos luonto ahdistaa luontoihmistä? (Niin… ja hyvää joulua!)

Eletään vuoden pimeintä aikaa. Vaikkakin täällä keskisessä Euroopassa se ei tunnu niin pahalta. Suomessa kärsin oikeastaan tietämättäni vuosittain kaamosmasennuksesta ja vasta täällä olen huomannut sen vaikutuksen.

Olo on nimittäin aivan erilainen. Olemme asuneet jo kaksi vuotta Sveitsissä ja viettäneet kaksi talvea täällä enkä ole kokenut samanlaista synkkyyttä talven taitteessa kuin pohjoisessa.

Ainoa, mikä hieman masentaa, on lumen puute. Näille leveysasteille tälle korkeudelle, missä elämme, ei kai normaalistikaan kuuluisi sataa lunta, mutta lumeton joulu muistuttaa muutoksesta, joka tapahtui vuonna 2008. Olin aloittanut yliopisto-opinnot ja muuttanut omilleni Jyväskylään. Joulu vietettiin kuitenkin vielä joka vuosi sukulaisten luona Tampereella.

Vuosi 2008 on jäänyt ikuisesti mieleeni, sillä sinä vuonna oli elämäni ensimmäinen musta joulu. Muutos ei varmaan säätieteilijöiden ja lumenmittaajien näkökulmasta tapahtunut yhtäkkiä, mutta meidän muiden mielissä vaihdos valkeasta joulusta lauhkean kosteaan tiskirättisäähän tapahtui kuin napista painamalla.

Sen jälkeen lumettomasta joulusta tulikin enemmän sääntö kuin poikkeus ja pulkkailusäät hivuttautuivat kokonaan joulukuulta helmikuulle ja lakkasivat sitten olemasta.

Lumettomuus pahensi kaamoksen synkkyyttä. Vaikka rakastan marraskuun pimeitä ja sateisia iltoja kynttilänvalossa, joulukuun valkeus toi aina toivotun muutoksen, ihan toisen vuodenajan.

Minusta olisi ihan kamalaa, jos talvet katoaisivat kokonaan. Lumeton joulu voikin nostaa esiin ympäristöepätoivon aivan uudella tavalla. Täällä ei oikeastaan edes tee mieli mennä ulos, koska maisema ei muistuta lainkaan haaveitteni joulukuuta – saati talvea lainkaan. Lunta on toki vuorilla, mutta noin puoli kilometriä korkeammalla.

Talvea myöten oma luontoiluni on siis selkeästi vähentynyt. Luontosuhteeni kuitenkin kärsii, jos en vietä aikaani luonnossa.

Mitä tehdä, jos luontoon meneminen ahdistaa luonnon itsensä takia?

Tämä tuli mieleeni jo silloin, kun asuin Suomessa. Kaksi vuotta sitten haastattelin ihmissuhdekouluttaja Jevgeni Särkeä Helsingissä. Hassusti, nyt asumme molemmat ulkomailla.

Jevgeni Särki on psykologian opiskelija ja pitää Rohkeuskoulua sosiaalisesta itsevarmuudesta.

Äänitetty haastattelu löytyy alempaa, mutta olen poiminut tähän joitakin keskustelussa esille nousseita keinoja ympäristöahdistuksen käsittelyyn ja siitä selviämiseen silloin, kun ahdistuksen kohteet löytyvätkin ympäristöstä itsestään:

  • Uhkakuvien ja pelkojen nimeäminen ja niistä nousevien tunteiden nimeäminen.
  • Tulevaisuussuuntautuneisuus ja oman luontosuhteen sopeuttaminen ympärillä tapahtuviin muutoksiin (turvasuunnitelma).
  • Ikäviä tosiasioita ei pidä kieltää, mutta niihin ei pidä myöskään tuudittautua. Jokainen voi tehdä ympäristötekoja ja teoilla itsellään voi olla merkitystä vaikka maailma ei juuri niistä pelastuisikaan!
  • Hahmota oma positiosi toimintakentällä ja tule tietoiseksi omista vaikutusmahdollisuuksistasi ja ympäristöteoistasi.
  • Toiminta ympäristön puolesta sen kaikissa muodoissaan ja kaikilla tasoilla.

Valkoista joulua kaikille!

– Sini