Category

Tunturihullu

Category

Töitä, perhettä ja parempi uusi vuosi? – Katsaus menneeseen vuoteen

Minä kellun. Silmäkulmani piirtävät horisontin ovaalit muodot. Tyhjyys yllä, tyhjyys alla. Näiden välissä ohut kerros, jossa minä olen kiinni. Ainoa kiinni konkretiassa pitävä. Hädin tuskin.

Vuosi 2020 on ollut merkittävä vuosi lähihistoriassa ja osa suurempaa historiallisen murroksen tapahtumaketjua. Vuosi oli käänteentekevä myös itselleni ja perheelleni. Muutimme ulkomaille ja minusta tuli pienen ihmispennun emo.

Kuten kaikissa vuosissa, tässäkin on ollut niin hyvää kuin huonoa, mutta tänä vuonna hyvä on ollut jotenkin parempaa ja huono huonompaa. Ääripäät ovat korostuneet.

Kuva: Heikki Sulander (https://sulanderphoto.com/)

Vuoden hyviin puoliin luen lähentymisen omien rakkaiden kanssa, ihanan synnytyskokemuksen ja mielen hyvinvoinnin. Huonoihin stressin, ystävien kaukaisuuden, hengästymiseen asti uupumuksen tunteet, ennennäkemättömän univajeen, tulevaisuuden epävarmuuden ja kamalan kesän.

Kamalan kesän?

Viime kesä Sveitsissä oli kuuma. En tiedä, oliko se poikkeuksellisen kuuma tai kuiva, mutta meille se oli joka tapauksessa liikaa. Lämpötila ei asunnossamme laskenut missään kohtaa vuorokautta alle 26:n asteen. Jopa öisin makuuhuoneen ilma saattoi hipoa 30 astetta. Seisova ilma oli kuin tropiikissa eikä ulos aurinkoon päivisin halunnut mennä. Kotona emme käyttäneet lainkaan vaatteita ja ulkona tulleet rusketusraidat ovat minulla edelleen näkyvissä.

Kotitalomme Sveitsissä. Kuva: Juha Pulliainen

Talo, jossa asumme, on paksuseinäinen ja tiivis nollaenergiatalo, joka varaa itseensä päivän aikana kertyneen lämmön eikä jäähdy yölläkään. Hyvä puoli on, että talvisin ei tarvitse laittaa lämmitystä päälle, mutta kesäisin tulee ikävä ilmalämpöpumppuja ja muita jäähdytyshärveleitä. Kuten niin monessa uudessa rakennuksessa, koneellinen ilmanvaihto on liian heikko vaihtamaan huoneilmaa riittävän tehokkaasti. Toisaalta vilkkaan tien, naapureiden runsaan tupakoinnin ja hyttysten takia tuulettamisesta on tullut ihan mahdotonta. Etsimmekin tällä hetkellä uutta asuntoa ensi kesäksi.

Seitinohut pinta. Siitä ei saa kiinni, siitä ei saa otetta, sitä ei voi hallita, mutta luottaessamme siihen, se kantaa.

En ole aiemmin ollut kesän vihaaja. Suomessa kesä toi paljon kaivattua valoa ja lämpöä, mutta menneen kesän jälkeen olen alkanut vain pelätä tulevia kesiä, jotka alkavat huhtikuussa ja päättyvät syyskuussa. Mitä jos puolen vuoden tukala kuumuus on tulevaisuuden normaali?

Välillä vuorillakaan ei päässyt pakoon hellettä.

Viime kesänä omat ennen takuuvarmat tutut turvapaikatkin pettivät minut. Metsät, avoimet pelto- ja niittypolut, 24/7 täpötäydet uimarannat ja lähivuorten huiputkin olivat liian tukalia paikkoja oleskella. Ainoa paikka, jossa kykeni rentoutumaan ja hengähtämään edes hetken, oli vesi.

Heilautan kättäni. Liike on kevyt, vaivaton. Vapaa. Tässä elämäni kerroksessa olen vapaa tekemään, mitä tahdon. Silti ympäröivän todellisuuden sitoma.

Muitakin ahdistavia asioita vuoteen on sisältynyt ja kuumuus on pahentanut niitä entisestään. Huono sisäilma, talon epäonnistunut äänieristys, vieraan maan byrokratia ja paine löytää töitä.

Mutta mitä ihmettä, ajattelee suomalainen. Eikö vauvavuonna voi olla vaan kotona?

Kuva: Susanne Nagel (https://www.susannenagelphotography.com/)

Täällä ei nautita ruhtinaallisista vanhempainvapaista. Sveitsissä lakisääteinen äitiysloma on 14 viikkoa. Tämän jälkeen tuoreet äidit palaavat töihin ja vauvat laitetaan hoitoon joko kunnalliseen hoitopaikkaan, Tagesmutterille perhepäivähoitoon tai lapsen omille isovanhemmille. Moni tekee vauvavuoden alennettua työaikaa ja työajalla saattaa olla mahdollista pumpata seuraavan päivän maidot vauvalle – mikäli vauva ruokitaan äidinmaidolla.

Minulta ollaankin kyselty, koska aion mennä töihin ja jättää lapsen päivähoitoon. Ulkopuolelta tullut painostus löytää töitä on ollut yllättävää. En saa äitiystukia kummastakaan maasta, mutta Sveitsin lapsilisä on huomattavasti parempi kuin Suomen. Ei ole tarvetta kuluttaa paljon, joten tulemme toimeen ja ainoa, mikä kärsii, on suomalainen pankkitilini, jolla ei tällä hetkellä ole paljon käyttöä.

Lähinnä ulkopuolelta tulevan painostuksen vuoksi olen kuitenkin hakeutunut osa-aikatöihin ja työpäivinä stressi on lähes ylivoimaista. Kun perheen kumpikin vanhempi on yhtäaikaa etätöissä, mutta lapsi on edelleen kotona ja vanhempiensa vastuulla, tulee  päivästä hektinen pingpong-peli, jossa vauvaa pallotellaan etäkokousten välillä vanhemmalta toiselle, vauvan nukkuessa juostaan pyykit ja ruuanlaitto ja töiden jälkeen hoidetaan kaupassa käynnit.

Tämän härdellin keskellä on ollut vaikea pysähtyä nauttimaan elämästä tai vauva-ajasta – on sitäkin kuitenkin yritetty.

Kuva: Riku Malminiemi

Minä kellun ihanassa viileydessä, elämän nesteen vapaassa syleilyssä. Olen vapaa nousemaan, vapaa uppoamaan. Olen vapaa, olen sidottu.

Muutimme ulkomaille toisaalta työn perässä, toisaalta löytääksemme meille sopivan tavan elää ja muodostaaksemme terveellisen tavan suhtautua työhön. Suomessa työ ei ollut pelkästään tapa tienata elantoa. Se oli osa ihmisen arvoa ja oikeutta olla olemassa. Työn piti olla elämäntehtävä ja oli semi noloa tulla toimeen ilman töitä.

Näin näkyville kirjoitettuna kuulostaa ihan tyhmältä. Ei kai kukaan oikeasti näin ajattele? Täällä suomalainen työnpalvonnan mentaliteetti on toistaiseksi kuitenkin ajanut meidät umpikujaan vauva-arjessa.

Mutta kaikki eivät ajattele töistä samoin.

Sveitsissä hyvin moni äideistä jää kotiin pysyvästi huolehtimaan lapsista ja kodista eikä se ole mikään heikkouden tai huonouden osoitus. Toki taloudellisen tasa-arvon kannalta tilanne on ongelmallinen. Yhtään vähempiä ihmisiä tai yhteiskunnallisia vaikuttajia se ei kuitenkaan naisista tee.

Syksyisiä maisemia

Myös Suomesta löytyy toisinajattelijoita.

Samaistun voimakkaasti erään tuttuni somepostauksiin, joissa hän kertoo tuntemuksistaan yhteiskuntaa ja sen tulevaisuutta kohtaan. Hän jakaa työt kestämätöntä yhteiskuntaa ylläpitäviin, tulevaisuutta tuhoaviin ja toisaalta kestävää tulevaisuutta edistäviin työpaikkoihin. Postauksissaan hän on pohtinut, että panostaisi mieluiten kestävää tulevaisuutta edistäviin työsuhteisiin ja valitsisi mieluummin työttömyyden kuin ympäristöä ja tulevaisuutta tuhoavan ammatin.

Mikä järki onkaan ylläpitää ja tukea yhteiskuntaa, jolla ei ole tulevaisuutta?

Olemme toki kuluttajina kaikki osa tätä tuhoavaa ja luonnonvaroja ylikäyttävää mekanismia. Mutta asioilla, joista voimme itse päättää, voimme kukin tahoillamme vaikuttaa.

Koska, kuten kaikki tiedämme, vaikkemme uskaltaisi sanoa sitä ääneen, korona oli vasta alkusoittoa.

Minulla on nyt vastuu oman tulevaisuuteni lisäksi myös lapseni tulevaisuudesta. Näinpä omat pohdintani tasapainon löytämiseksi elämässä työn ja kodin välillä jatkuvat varmasti ensi vuonnakin, kun seuraamme, millaiseksi maailma muuttuu.

Kuva: Juha Pulliainen

Kun nyt katsoo taaksepäin, ihan pyörryttää nähdä, millaisesta myllystä meidän perhe on mennyt läpi. Raskaana vieraaseen maahan muuttaminen, kahden ihmisen koko elämän pakkaaminen muuttolaatikoihin, yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteet, syrjinnän pelko, kielimuuri, epävarmuus, vieras lainsäädäntö, raskaudenseuranta ja lopulta synnytys vieraassa maassa, tukala kesä, koronarajoitukset ja töihin hakeutuminen.

Tuosta kaikesta selvittiin hienosti ja on aika taputtaa itseään olalle, onnitella elossa ja järjissään pysymisestä, kohottaa malja… ja luvata itselleen helpompi tuleva vuosi.

Suljen silmät, avaan silmät, päätän selviytyä vielä seuraavaan päivään.