Archive

January 2019

Browsing

Uskallatko vastaanottaa haasteen helmikuulle? – 10 vinkkiä luonnossa lumoutumiseen

Vuoden alkaessa aloitin uudenlaisen kuurin. Luontokuurin. Mukaan itseään haastamaan lähtivät myös muutamat Facebook-kaverini. Päätös on ollut ehdottomasti oikea. Se on tarjonnut uudenlaista näkökulmaa niin lähiympäristöön kuin itseenikin, innostanut ja kannustanut jatkamaan pidemmälle. Kerta kaikkiaan lumonnut. Siitä hullaantuneena heitän nyt haasteen teillekin! Miten sinä lumoudut keskellä kauneinta talvea?

 

Tammikuu on pian ohi ja sekä tipattomille että vegaanihaasteen vastaanottaneille että muille itsensä vuodenvaihteen jälkeen haastaneille koittaa armahdus. Itse olen kuitenkin päättänyt ottaa vastaan koko vuoden kestävän haasteen. Tein ehkä elämäni ensimmäisen uudenvuodenlupauksen, kun lupasin viettää tänä vuonna joka päivä vähintään 10 minuuttia ulkona metsässä, puistossa tai järvellä. Yhteensä tästä kertyisi kuukausittain noin 5 tuntia luontoilua. Miten uhkauksen on käynyt?

Ensimmäiset viikot olivat lupaavia ja pysyin säntillisesti päivittäisessä luontoannoksessani. Sittemmin – luonnollisesti – on ote alkanut lipsua. Tyypillistä! Enkö minä(kään) pysty pitämään edes yhtä lupausta yli kahta viikkoa?!

Luontoannosten vaikutus on ollut välitöntä. Minulla ei ole ollut mahdollisuutta mitata sykettäni tai verenpainettani luontokuurin aikana, mutta olen kokenut sen käytännössä.  Hieman unisesta ja pöhnäisestä ihmisestä tulee jäisessä metsässä aivan toisenlainen. Mieleni virkistyy, kehoni piristyy ja ajatteluni kirkastuu. Usein löydän jotain itseäni viehättävää tai ihmetyttävää, kuten kauniin yksityiskohdan tai teen havainnon metsän asukista. Erityisesti luovuuskriisissä olen todennut päivittäisestä metsäannoksesta olevan hyötyä. Inspiraatio iskee metsässä nimittäin lähes joka kerta.

Kyse ei siis ole siitä, etteikö kuuri olisi toiminut ja ettenkö olisi nauttinut jokapäiväisestä luontoannoksestani. Tielle ovat tulleet ehkä ne tyypillisimmät syyt: kiire, väsymys, laiskuus ja päivän kosahtanut aikataulu. Nykyään kun tuntuu, että meidät on viritetty äärimmilleen ja päivämme menot aikataulutettu minuutilleen…

Ihminen ei kuitenkaan ole kone eikä meitä myöskään ole ohjelmoitu pysymään automaattisesti moisessa kieputuksessa. Elämän perässä juokseminen vaatii voimavaroja. Juuri noita voimavaroja voisimme saada metsästä.

Mutta olen aivan poikki eikä minulla riitä voimat taas yhteen ekstra juttuun!

Näin sinä sanot, ja näin minäkin sanoin itselleni kahden viikon jälkeen, kun erilaiset projektit, työt ja opiskelut elämässäni ottivat tuulta alleen. Jokaisella uuden kokeilijalla tulee aika, jolloin kokeilu ja koko aihe alkaa epäilyttää. “Ehkä olikin typerä idea alkaa tipattomalle – eihän ekstremismi kuitenkaan ole kovin järkevää…” “Tämä vegaanihaaste on ollut ihan kiva, mutta kuinka paljon yhdellä kuukaudella lopulta on merkitystä…”

Juuri tällaisina hetkinä tulee pysähtyä ja kaivaa jälleen esiin se oma motivaatio ja kokeilun tavoitteet, jotka olivat uudenvuodenyönä mielessä yhtä kirkkaina kuin martini lasissa. Mitä kokeilu on minulle tähän mennessä antanut ja mitä toivoisin sen vielä antavan? Onko realistista jatkaa kokeilua ja miten saisin sen toimimaan paremmin arjessa…

Päivittäisestä luontoilusta pystyy tekemään itselleen tavan, joka toistuu automaattisesti ja lähes huomaamatta. Se tarvitsee vain tarpeeksi toistoja. Aivan kuten toistot urheillessa syöpyvät lihasmuistiin.

10 minuuttia ei ole paljon ja suurin kynnys onkin ollut itse lähteminen. Voisiko tavan upottaa niihin hetkiin, kun on jo valmiiksi menossa jonnekin? Töihin, kotiin, ulkoiluttamaan lemmikkiä, lounaalle, tapaamiseen, harrastukseen? Viime kesänä työskennellessäni toimistossa, soitin kaikki työpuhelut työpaikan pihasta. Kävelin usein saman puun luokse tai liikuin ympäriinsä koko puhelun ajan. Lounaalle ja kahvitauolle oikaisin aina ulkoa pihan poikki, en sisällä käytäviä pitkin.

On tärkeää hyödyntää juurikin oman elinalueen lähiluontokohteita. Kun luontoilet siellä, missä muutenkin liikkuisit, on päivittäinen 10 minuuttia helpompi saada mahtumaan aikatauluun kuin aikatauluun.

Lisäksi, lähimetsiä ja puistoja hyödyntämällä osoitamme niiden arvon ja turvaamme siten myös niiden olemassaoloa. Selvityksen mukaan puolet suomalaisista asuvat alle 200 metrin päässä metsästä eikä se toinenkaan puoli asu kovin kaukana. Silti erityisesti kasvavissa kaupungeissa viheralueet eivät ole itsestäänselvyys eikä niitä saa pitää sellaisina.

Pyöräilemällä tai kävelemällä lähimetsään päivittäisestä luontoilusta ei synny myöskään päästöjä.

Päästötöntä retkeilyä lähimetsässä

Voi olla, että päädyt menemään joka päivä samaan paikkaan. Onko tämä ongelmallista? Ei, ellet itse koe niin. Mielipaikkojen on osoitettu edistävän luonnossa elpymistä ja mikä olisikaan parempaa kuin mielipaikan löytyminen läheltä kotoa!

On tärkeää tehdä kymmenminuuttisesta sinun oma hetkesi. Jätä siis parhaimmillaan puhelin kokonaan pois ja keskity hetkeen juuri siinä paikassa. Nyt on nyt ja tässä on tässä. Tokihan voit säästää 10 minuuttia elämästäsi tähän?

Päivittäinen luontoilu on aikaa itselle, mutta myös aikaa lähiympäristölle. Pyöriessäni lähimetsässä, jonka piti olla minulle jo läpikotaisin tuttu, ihan nolostuin tajutessani, etten tunne siitä puoliakaan. Talvi hukuttaa kesäiset polut lumeen, mutta avaa samalla koko muun metsän kuljettavaksi. Parilla ensimmäisellä kävelyretkelläni löysin jo kolme uutta lähemmäs 200-vuotiasta puuvanhusta sekä piilopaikan polkujen välistä, jonne kesällä haluan ehdottomasti tulla retkelle lehvästöjen sekaan!

Florence Williams puhuu kirjassaan Metsän parantava voima (Minerva 2017) “maltillisesta lumoutumisesta” (soft fascination). Aivojemme ajattelusta ja päätöksenteosta vastaavat osat lepäävät parhaiten meitä kiinnostavissa luonnonympäristöissä ja lumoutuminen vahvistaa tätä vaikutusta.

Lumoutuminen on eräänlainen luonnossa saavutettu flow-tila, vau!-hetki. On vain tämä paikka ja tämä tekeminen, olen yhtä ympäristön kanssa ja sulaudun sen aikaan ja liikkeisiin. Olen aiemmin kirjoittanut lumoutumisen olevan itselleni “ihmetyksen, hämmästyksen ja onnellisuuden tunnecocktailia, jonka aikana lempeys, hyväksyväisyys ja avoimuus lisääntyvät, oloni on kevyt ja rento ja ajatukset ovat lähtökohtaisesti positiivisia.”

Juuri näitä kokemuksia olen saanut tähän mennessä päivittäisillä luontoretkilläni. Mielipaikkojen tavoin luonnossa lumoutuminen tukee elpymistä ja lumoutua voi lähes missä tahansa! Jopa sillä tutulla koirankusetuspolulla.

Uudenvuodenlupaukseni pitää. Aion yhä jatkaa päivittäistä luontohetkien etsimistä, oli se sitten kuinka taistelua tahansa. Lisäksi heitän nyt haasteen ihan kaikille:

Pian alkavan helmikuun kunniaksi kannustan jokaista etsimään arjestaan ja lähiympäristöstään lumoutumisen kokemuksia. Kerro niistä sosiaalisessa mediassa sanoin tai kuvin ja levitä lumoutumisen sanomaa aihetunnisteilla #helmikuuhaaste ja #februaryfascination.

Vielä lopuksi 10 vinkkiä, miten voit tehdä hetkestäsi lähiluonnossa kiinnostavamman:

Kaikki kuvat ovat omiani.

Voiko eri luontoyhteysmenetelmistä olla oikeasti apua? – Metsäterapiapäivien satoa, osa 2.

Osallistuin kansainvälisille metsäterapiapäiville (International Forest Therapy Days eli IFTD) elokuussa 2018 nähdäkseni, minkälaista hyötyä niin sanotusta metsäterapiasta voi olla ja minkälaisia menetelmiä on ylipäätään olemassa ja hyödyntääkö metsäterapia erityisesti jotain näistä.

Seminaaripäivä ja neljän päivän mittainen retriitti toivat uskomattoman muutoksen stressaantuneeseen ja rauhattomaan olooni, mutta ne tarjosivat myös tietoa ja maistiaiset useammasta eri menetelmästä. Uudet metsäterapiapäivät ovat jälleen tulossa tänä vuonna ja ilmoittautuminen mukaan on auennut!

Menetelmää moneen makuun

Jo ennen metsäterapiapäiviä olin kuullut monista eri nimisistä metsäterapia- tai luontoyhteysmenetelmistä. Pelkästään Suomessa on olemassa:

…Ja varmasti vielä muitakin, joista en ole kuullutkaan. Liittämieni linkkien takaa paljastuu vain osa kaikkiin menetelmiin liittyvästä tiedosta ja vain osa menetelmiä harjoittavista tahoista. Jos jokin tietty menetelmä kiinnostaa enemmän, kannattaa siitä etsiä itse aktiivisesti tietoa. Kaikista yllä mainituista ei ollut esimerkkejä viime vuoden metsäterapiapäivillä.

Olen huomannut, että osasta menetelmistä liikkuu kentällä paljon harjoittajia, jotka eivät perusta lähtökohtiaan tai harjoitteitaan tieteelliseen tietoon tai menetelmät perustuvat pseudotieteeseen. Tämä on hämmentänyt ja ärsyttänyt ja olen muutenkin ihmetellyt alan diversiteettiä.

Välillä tuntuu, että eri menetelmien harjoitusten välillä on selkeästi eri lähtökohdat ja selvä ero, ja välillä taas, että eroavaisuuksia on vain nimessä. Kaiken kukkuraksi pakkaa sekoittavat saman nimen alla tapahtuvat täysin eri filosofioihin pohjautuvat ohjaukset.

Kuva: Riku Malminiemi

Yhteistä kaikille menetelmille tuntuisi kuitenkin olevan päämäärä ihmisen hyvinvoinnin edistämiseksi ja elinvoimaisuuden kasvattamiseksi luontoyhteyden palauttamisen ja syventämisen kautta.

Saman on todennut metsäterapiapäivilläkin mukana ollut, Shinrin Yoku LA:n perustaja Ben Page Forest Bathing International -julkaisussa: “I believe it is a dream emerging all around the world. In practice, there are a diversity of ways the dream translates itself. This is not to say that one is better than any other, for they all come from one source: the desire to reconnect humanity with nature.”

Jos nämä menetelmät todellisuudessa ovat samaa… …sisältöä eri paketeissa, miksi eri menetelmiä on niin monta?

Onhan toki kauhean kiva, että voi käytännössä keksiä oman menetelmän, vetästä nimen hatusta (vinkki: kannattaa sisällyttää siihen sana “metsä” tai “luonto”) ja alkaa tuotteistamaan. Kun tutkimusnäyttöä luonnon terveysvaikutuksista tulee vielä laajemmin, kun luontohypetys lyö läpi lopullisesti ja kun metsähyppely, sammalpyllyily ja puunhalailu (kyllä, retroilu palaa muotiin) ovat kaikkien huulilla, voikin kivasti työllistää itsensä luontomatkailussa.

Mutta kuinka vakaa pohja eri menetelmillä tai niiden käyttämillä harjoitteilla on esimerkiksi hyvinvoinnin edistämisessä (sairauksista toipumisesta nyt puhumattakaan)? Länsimaisen terveystieteen järjestelmällisyyteen ja täsmäohjeisiin tottuneelle tämä kaikki kuulostaa perin sekavalta. Onko näille lukuisille luontoterapian muodoille olemassa yhtenäiset raamit? Eikö pitäisi olla?

Tiedän! Tiedän, että näitä mainitsemiani menetelmiä EI ole alunperin kehitetty terveydenhoitoon ja monien eri suuntauksien toimijat painottavatkin, etteivät tähtää sairauksien hoitoon (mikä on erittäin hyvä silloin, kun ei ole terveyden tai lääketieteen alan koulutusta!). Samat suuntaukset saattavat silti käyttää termiä “metsäterapia” (sana ‘terapia’ tulee muinaisen kreikan kielen sanasta, joka tarkoittaa parantamista), puhua “parantamisesta” ja “parantumisesta” tai markkinoida harjoitteitaan huojennuksena esimerkiksi stressiin tai uupumukseen.

Yksi terapia-sanaa käyttävistä suuntauksista on metsäterapiapäivillä viime elokuussa esitelty amerikkalainen Association of Nature and Forest Threapy (lyhyemmin ANFT), joka lähtee siitä asetelmasta, että metsä on terapeutti ja ryhmän opas käytännössä tämän “terapiaistunnon” mahdollistaja (“The forest is the therapist – The guide opens the doors”).

Japanilaisesta shinrin-yoku-perinteestä ammentava ANFT kouluttaa metsäterapiaoppaita ja järjestöllä on tarkat, standardisoidut menetelmät, joilla ihmisiä viedään luonnon äärelle. Filosofiana on, että luontoyhteyden saavuttaminen elvyttää ja auttaa näkemään metsien, vesien ja muiden olentojen itseisarvon sekä oivaltamaan, ettemme ole erillään muusta luonnosta.

Luontoyhteys itsessään on terapeuttinen kokemus.

Sinisiipi (Lycaenidae sp.) puolukan (Vaccinium vitis-idaea) lehdellä

Metsällä ja muilla viherympäristöillä tosiaan on hyvinvointia tukevia ja edistäviä vaikutuksia. Itse näkisin vieläpä todennäköisenä, että eri menetelmien harjoittajien kokemat hyödyt juontuvat alunperin samoista vaikutuksista. Metsäterapiapäivien seminaarissa esiintynyt tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen Luonnonvarakeskuksesta listasi tieteellisen tutkimuksen löydökset luonnon elvyttävästä vaikutuksesta.

Tutkimuksella on todennettu, että mitä lähempänä ihmisiä viheralueet ovat fyysisesti, sitä enemmän niitä käytetään. On myös todettu, että luonnon hyödyt lisääntyvät annoskoon kasvaessa. Siispä, mitä enemmän vietät aikaasi luonnossa, sitä voimakkaammin se sinuun vaikuttaa (suomalainen suositus on viettää vähintään viisi tuntia kuukaudessa luonnonympäristössä). Voimakkain positiivinen näyttö näyttäisi tällä hetkellä olevan luonnon ja mielenterveyden välillä.

Ei lääke, mutta lääkkeen kaltainen

Metsäterapian suuntaukset painottavat, ettei metsä ole lääke itsessään. Ei siis pidä heittää reseptiä nurkkaan ja jättää pillerimuotoista lääkitystä ottamatta.

Toisaalta toisille metsä voi toimia vähän kuin lääke. Lääkkeet saattavat auttaa pitämään oireet hallinnassa ja antaa energiaa hakeutua viikoittaisille psykoterapiaistunnoille, joissa tilanteen varsinainen purkaminen tapahtuu. (Tämä siis siinä tapauksessa, että potilaan kohdalla on päätetty yhdistää psykoterapia ja lääkkeet.) Samalla lailla metsässä kävely voi antaa voimaa kohdata vaikeat asiat ja luonnonympäristössä vietetyn ajan jälkeen saattaa olla valmiimpi terapiaistuntoon.

Myös perinteisiä psykoterapiamuotoja voi viedä metsään. Sen sijaan, että tapaisi potilaansa sisätiloissa, ekopsykologi Kirsi Salonen saattaa viedä heidät kävelylle ulos vihreään ympäristöön. Salonen on sanonut, että luontolähtöisessä terapiassa ihminen lähtee menemään nopeammin sitä kohti, mitä hän tarvitsee siinä hetkessä elämäänsä. (Suomen Luonto 7/18)

Luonnonympäristöillä on siis epäilemättä suurta potentiaalia, mutta esimerkiksi Salosen mukaan pelkkä oleskelu luonnossa ei vielä paranna vaan tarvitaan ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä tukevaa toimintaa. Tämän toiminnan ohjaus on terapeutin tai menetelmän vetäjän vastuulla. Tällä hetkellä Suomessa sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja virkistyspalveluissa tavoitteellisesti käytettyjä luontomenetelmiä ja niiden laatua valvoo muun muassa Green Care Finland ry.

Syvän kunnioituksen ja lumoutumisen tuntemukset ovat usein tärkeä osa luontokokemusta. Kuva Skotlannin vaellukselta 2015.

Tarpeita voi olla erilaisia ja eri ihmiset saattavat löytää luontoyhteyden eri teitse. Yksi jooga-asennossa puuta vasten, toinen tikkuja järjestelemällä, kolmas metsän pohjalla kellimällä. Metsäisessä terapiaistunnossa (tai -kävelyssä!) koulutettu psykoterapeutti voi hyödyntää lukuisista eri metsä- tai luontoterapiasuuntauksista parhaimpia harjoitteita asiakkaan tilanteen ja oman osaamisensa mukaan. Kuten ekopsykologi Irma Heiskanen toteaa: “Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa tämä etsii vesipuron lailla omat toteuttamisen uomansa.” (sit. Salonen 2010).

Ehkä siis onkin hyvä, että menetelmiä ja suuntauksia on erilaisia. Ala on myös vielä varsin nuori. ANFT-liikkeen perustaja Amos Clifford kirjoittaa asiasta näin: “Because this is a new practice, it’s too early to choose one way and say, ‘This is it!’.” (Forest Bathing International No. 1)

Kunhan menetelmät eivät vain jäisi toistensa jalkoihin.

5 tuntia kuukaudessa – Uudenvuodenlupaus, johon jopa minä voin lähteä

Teitkö lupauksia vuoden vaihtuessa? Itse en ole tehnyt niitä pitkään aikaan. Lähinnä siksi, koska olen pitänyt uudenvuodenlupauksia naiiveina kuvitelmina ja fantasioina. “Nytpäs koittaa se hetki, kun minä repäisen ja pistän koko elämäni uusiksi!” tai “tänä vuonna varmasti muistan ja jaksan laihduttaa, kuntoilla ja syödä oikein, että pääsen haluamaani rantakuntoon” tai “tänä vuonna lopetan ihan varmana tupakoimisen”. Uudenvuodenlupaukset perustuvat siihen, että uusi vuosi on aina uusi alku.

Mutta eihän se koskaan ole. Takana painaa menneen syksyn taakka, vuosien saatossa hioutuneet elämänrytmit, syömistottumukset, stressikilot (ja sitten vielä se joulusuklaa)… Aivan kuin vuoden vaihtuminen olisi jotenkin taianomaisesti muuttanut meitä ja omista riippuvuuksista olisi helpompi päästä eroon nyt kuin eilen.

Vuoden vaihtuminen antaa tilaisuuden haaveilla puhtaasta pöydästä, joka odottaa meitä rakettiyön jälkeisenä päivänä, että siltä voi sitten aloittaa uuden elämän kivasti. Monille se on raskaan syksyn ja talven henkireikä, tilaisuus jättää mennyt elämä taakse, ja yhtä moni pettyy samana päivänä siitä, kuinka ei saavuttanut kuluneen vuoden aikana edellisenä uutenavuotena asettamiaan tavoitteita. Vai unohtuivatko ne jo jossain matkan varrella?

Kuva: Pixabay

Haaveilu ja muutokseen uskominen ei missään nimessä ole väärin tai pahasta! Sanon vain, että kaikki, ketkä ovat joskus yrittäneet elämäntapamuutosta, tietävät, ettei se tapahdu yhdessä yössä. Vaikka säännöllisesti juova päättäisi lopettaa alkoholinkäytön (edes tammikuulta) ja onnistuisi helposti pysymään kuivilla ensimmäiset päivät, se ei tarkoita, etteivätkö mielihalut tai vanhat tavat jossain kohtaa palaisi.

Muutos on mahdollista, en väitä muuta. Mutta vaikeaa se on. Yhtä vaikeaa on ylläpitää saavutettu olotila. Annan esimerkin: Osallistuin kesällä 2014 Suomen Survival Killan järjestämälle Ulkoilun turvallisuuskurssille (lyhyemmin UT-kurssi). Uskokaa pois, nimi antaa kurssin sisällöstä erittäin erilaisen kuvan!

Kurssilla menimme metsään viikoksi. Mukaan sai ottaa vain ne vaatteet, jotka olivat päällä ja pieniä tarvikkeita, kuten puukon ja siimaa. Kamerakaan ei luonnollisesti kuulunut selviytymisvarusteisiini, joten minulla ei ole kuvia viikolta. Edes kantolaitetta ei saanut viedä mukanaan, se tehtiin paikan päällä puusta.

Söimme viikon ajan mitä metsästä löysimme, lähinnä marjoja, sieniä ja kasvien juuria, sekä ne muutamat järvikalat, jotka siimalla ylös saimme. Menetin tuon kurssin aikana 10 % painostani. Se on aivan älyttömästi ja reippaasti yli terveellisen laihtumisnopeuden (tokikin suuri osa siitä tuli nestevajauksesta). Yhtä kaikki, yhtäkkiä olin ihannepainossani ja olo oli kieltämättä kevyt.

Kuva: Pixabay

En kuitenkaan jatkanut elämistä osmankäämin juurikeitolla ja ahvenliemellä, joten arvata saattaa, ettei uusi, ketoosilla saavutettu painoni pysynyt samana (eikä se kyllä ollut kurssin alkuperäinen tarkoituskaan). Rajuilla keinoilla ja viikon pikaspurtilla ei saavutettu euforiaa, koska elämänmuutos ei ollut pysyvä.

Haaveiden saavuttamisen lisäksi moni varmasti haluaa myös säilyttää ne. Siksipä tulisikin olla itselleen armollinen ja sen sijaan, että suosisi äkkipysähdystä tai äärimmäisyyksiä, miettisi, mitä pieniä asioita voisi tehdä toisin ja antaa muutokselle aikaa.

Mitä pieniä ja arkipäiväisiä asioita voisit tehdä oman terveytesi ja hyvinvointisi sekä ympäristön hyvinvoinnin eteen?

Tätä pohdin itse välipäivinä ja päädyin seuraavaan:

Mitäpä jos yrittäisin lisätä elämässäni niitä asioita, joita tarvitsen, joista nautin, jotka ovat arvojeni mukaisia ja joista minulle tulee hyvä olo.

Liikkuminen luonnossa yhdistää näitä kaikkia.

Luonnossa ulkoilusta, “luontoilusta”, olisi hyvä tehdä päivittäinen, ympärivuotinen tapa. Vilkaharjun luontopolulla Sulkavalla. Kuva: Riku Malminiemi

Tutkimusten pohjalta tiedämme, että luonnonympäristössä:

  • 10 minuuttia laskee verenpainetta ja sydämen sykettä
  • 20 minuuttia riittää kohentamaan mielialaa
  • 45 minuuttia lisää koettua elinvoimaisuutta
  • 60 minuuttia kasvattaa tarkkaavaisuutta

ja useammalla tunnilla on vaikutusta koko elimistön puolustusmekanismeihin.

Nämä vaikutukset ovat tutkimusten mukaan mitattavissa jo lähiluonnossa. Niitä varten ei siis tarvitse lähteä kaukaisiin erämaihin tai autotta usein vaikeasti saavutettaviin kansallispuistoihin. Ihan se lähimetsä riittää. (Pahimmassa hätätapauksessa ilmeisesti myös kaupunkipuistot.)

Suomalaisen, tutkimuksiin perustuvan suosituksen mukaan luontoannosta tulisi saada vähintään viisi tuntia kuukaudessa. Suositus saattaa äkkiseltään kuulostaa samalta kuin liikuntapiirakka tai ruokailun lautasmalli, mutta toisaalta se on lempeämpi. Kokeilemalla voi ainoastaan saavuttaa hyvää oloa ja kokeilu ei varsinaisesti voi epäonnistua, sillä yli viiden tunnin kuukausittaiseen annokseen riittää reilu 10 minuuttia päivässä. Myös luonnonympäristöissä vietetyt kokonaiset viikonloput neljän viikon välein ajavat asian.

Tähän kokeiluun minäkin voisin lähteä.

Täten siis lupaan tänä vuonna pitää huolta omasta luontoannoksestani ja yrittää ulkoilla päivittäin lähimetsässä vähintään kymmenen minuutin ajan. Yhteensä 5 tuntia kuukaudessa.

Mitä siellä ulkosalla sitten voisi tehdä tai mihin ympäristöön olisi hyvä hakeutua? Myös näistä aiheista lupaan kirjoittaa tänä vuonna enemmän.

Moninaisten lupausten myötä toivotan kaikille hyvää alkanutta vuotta!