Archive

December 2018

Browsing

Varsinaista luomisen tuskaa ja todellista luonnon lumoa – Pajutöistä apua luontoyhteyden ylläpitämiseen pimeänä ja kylmänä vuodenaikana

Pajut! Nuo läpitunkemattomat pöheiköt, iänikuiset maanvaivat vai paluu lapsuuden pajupillien keväisiin säveliin? Mitä pajusta ensimmäisenä tulee mieleen, riippuu varmasti jokaisen omakohtaisista kokemuksista tämän monipuolisen kasvin kanssa. Itselleni mieleen tulvahtavat pajunkuoren tuoksuiset mökki-illat marraskuussa, kun päivän keruuoperaatio palkitaan kauniisti taipuvilla pajun varvuilla. Pimeänä ja lumettomanakin ajankohtana on yllättävän helppo ylläpitää omaa luontoyhteyttä – suoraan luonnonmateriaaleista monimuotoisimman kautta.

 

Käsitöiden tekeminen luonnonmateriaaleista on itselleni yksi tärkeä tapa ylläpitää luontoyhteyttä. Eikä yksistään siksi, että prosessiin kuuluu olennaisena osana ulos ja metsään meneminen materiaalien hankkimista varten. Materiaalien värimaailma on rauhoittava ja kerääminen triggeröi luolamiesaivojemme mielihyväkeskusta. Materiaalien keruureissulta palaan aina virkistyneempänä ja iloisempana kuin tavalliselta kävelylenkiltä.

Luonnonmateriaalien tekstuuri ja näppituntuma vaihtelevat monipuolisesti eikä ole olemassa kahta identtistä oksaa, marjaa tai kaarnan palaa. Käsityöt myös tuoksuvat – luonnollisesti – luonnolta. Niistä ei varmasti irtoa myrkyllisiä palonestoaineita tai ftalaatteja. Parasta luonnonmateriaaleista tehdyissä käsitöissä kuitenkin on, että lopulta ne maatuvat ja palautuvat turvallisesti osaksi luonnon kiertokulkua.

Luonnonkäsityöt pakottavat lähtemään ulos myös talvisaikaan. Ja erityisesti nyt jouluvalmistelujen aikana! Mutta mitä voi löytää talviunisesta luonnosta? Voisi kuvitella, ettei luminen vuodenaika olisi paras mahdollinen ajankohta, mutta talvi ei suinkaan ole este materiaalien hankinnalle. Itse asiassa, pajutöitä voikin tehdä ainoastaan vihreän ajan ulkopuolella!

Paju on monille tuttu keväisistä pajunkissoistaan ja suurimmalla osalla kokemukset pajun käsittelystä varmasti rajoittuvatkin virpomisoksien keruuseen ja koristeluun pääsiäisen aikaan. Pajussa on kuitenkin potentiaalia niin moneen muuhunkin asiaan!

Virpomisen juuret ovat todennäköisesti Suomen kristinuskoa vanhemmalta ajalta. (Relve 1997) Samaten pajutöiden käsityöperinne on ikiaikainen. Suomessa pajusta on tehty koreja, vateja ja kantoesineitä, mutta muinaisessa Assyyriassa pajua käytettiin jopa veneiden valmistuksessa.

Yhteyttä menneeseen ja omiin kulttuurisiin juuriini koenkin eniten juuri luonnonmateriaaleja käsitellessäni. Ehkä luontoyhteys onkin samalla myös yhteyden löytämistä esi-isiinsä. Historiallisen jatkumon löytämistä ja sen osaksi tulemista.

Pajusta punottu lankakori

Hendrik Relve kirjoittaa mainiossa Puiden juurilla -kirjassaan, kuinka ihmiset ovat perinteisesti suhtautuneet pajuun halveksivasti. Ovathan tehokkaasti kasvavat pajukot kuitenkin olleet maanraivaajien, viljelijöiden ja metsänkasvattajien riesana. Tästä asenteesta juontuvat monet sanonnat, kuten “syöttää pajunköyttä”.

Pajut, ja tarkemmin sanottuna juurikin pajunkissat, ovat kuitenkin korvaamattomia muulle luonnolle. Keväisin paju kukkii monesti ensimmäisenä kasvina tarjoten ravintoa talvihorteesta kömpiville hyönteisille. Paju taipuu moneksi koriksi, koristeeksi ja kalusteeksi (kuori jopa virsuiksi!), kun taitaa kikat. Kuka tahansa voi nämä kikat oppia ja tehdä pajutöitä eikä se välttämättä vaadi edes työkaluja – joskin oksasakset tai puukko helpottavat paljon. Taikavarvut, joilla etsitään maanalaisia lähteitä tai vesisuonia, on perinteisesti tehty pajusta. Pajun kuorella on myös värjätty lankoja ja kankaita, jolloin tulokseksi on saatu keltaista ja ruskeaa väriä.

Käyttöesineiden ja värin lisäksi pajusta saadaan lääkettä. Pajun kuori sisältää nimittäin salisiinia, joka hajoaa ihmisen elimistössä salisyylihapoksi. Kuulostaako tutulta? Aivan. Vastaavaa ainetta, asetyylisalisylaattia, on aspiriinissa. Salisiinin nimi johdannaisineen tuleekin alunperin pajun tieteellisestä sukunimestä Salix. Alunperin särkylääkkeen vaikuttavat aineet eristettiin suoraan kasveista, mutta sittemmin ainetta opittiin valmistamaan keinotekoisesti. Pajun kuoresta tuotettua särkylääkettä saattaa vielä löytää luontaistuotekaupoista ja pajunkuorirohdosta voi valmistaa itsekin.

Näiltä pohjin sanoisin, että ihmiset ovat perinteisesti pahasti aliarvioineet pajun mahdollisuudet.

Keruu

Pajun kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Pajua otettaessa tuleekin aina kysyä lupa maanomistajalta. Joissain tapauksissa myös kaupunki saattaa antaa luvan kerätä pajua mailtaan – esimerkiksi jos keruu suoritetaan käsin ja käyttö on vähäistä ja tulee omiin tarpeisiin.

Kuoripaju kerätään kasvukauden ulkopuolella, lehdettömänä aikana. Kesä ei siis pajun kannalta ole lainkaan oikea aika materiaalin keruuseen. Syy on siinä, että käsiteltäessä pajun kuori lähtee helposti irtoamaan lehtimisen aikana. Syksyllä ja talvella kuori on kiinni puussa.

Sopivaa pajua kannattaa etsiä esimerkiksi sähkölinjojen alta.

Paju valtaa nopeasti aukeat ja vetiset paikat, joten sitä kannattaa etsiä rannoilta, peltojen laidoilta, tienpientareilta ja hakkuuaukoilta. Myös isojen sähkölinjojen alta kannattaa katsoa. Linjojen alus pidetään avoimena, joten kasvustoa täytyy harventaa säännöllisesti muutaman vuoden välein. Oikeaan aikaan paikalle sattuessa kerääjää voikin odottaa valmiiksi pätkityt pajunoksat.

Punontatöihin pajusta käytetään uusin vuosikasvu. Vuosittain kasvi kasvattaa suoran oksahuiskan. Nämä haarattomat ja taipuisat piiskamaiset vitsat ovat parasta materiaalia. Niitä kannattaa kerätä reippaasti eri mittaisia ja eri paksuisia sillä pajutöiden eri vaiheissa tarvitaan erilaisia pajuja.

Katkaise oksa siististi tyvestä. Älä revi, taita tai kuori muuta kasvia, se ei tykkää siitä. Kerää pajuja laajalta alueelta, älä vain yhdestä pensaasta. Pajuja kasvaa Suomessa yli kolmekymmentä lajia ja oksat voivat olla eri värisiä. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä kuivuessaan ne muuttuvat samansävyisiksi. Luonnonmateriaalien sävyt tuppaavat lisäksi sointumaan keskenään loistavasti ja pieni kirjavuus vain piristää tekemällä lopputuloksesta yksilöllisen ja ainutlaatuisen näköisen.

Kansalaisopiston pajutyökurssilla tekemäni kori. Kori on tehty 100 % luonnonmateriaaleista eikä sitä ole värjätty mitenkään. Vihreä väri tulee eräästä pajulajista ja punainen korallikanukasta (Cornus alba ‘Sibirica’). Kuva on otettu juuri korin valmistumisen jälkeen ja vuosien saatossa värit ovat hiipuneet. Nykyisin kuvan vihreä on kauniin vaaleanruskea ja kuvan kirkkaan punainen on tumman viininpunainen.

Esikäsittely ja säilytys

Tuo pajut sisään vasta, kun aiot tehdä niistä jotain. Parhaina pajut säilyvät odottaessaan ulkona kostessa ilmassa. Mikäli pajut ovat kovin jäisiä, anna niiden sulaa ennen taivuttelun aloittamista.

Erottele pitkät ja lyhyet, ohuet ja paksut pajut omiin pinoihinsa. Aseta kaikki vitsat sankoon tyvet pohjaa kohti ja nosta latvuksista samanmittaiset yksilöt nippu kerrallaan pois sangosta. Siisti ja tasaa jokaisen nipun pajut leikkaamalla vitsat samanpituisiksi latvoista.

Pajunippu laitetaan saaviin tai ämpäriin tyvipää edellä erottelua varten.
Samanmittaiset pajunvitsat nostetaan nippu kerrallaan erilleen muista.
Eri pituisia pajunippuja

Sisälle tuotaessa talvihorteessa olevat, tyhjät oksat saattavat kohta olla täynnä pajunkissoja. Mitä tapahtui?! Ei hätää. Tämä tarkoittaa vain, että paju on yhä elossa ja herännyt horteesta. Valkeat pajunkissat ovat pajun kehittyviä kukintoja, joilla on ympärillään eristävä “turkis”. Ne talvehtivat valmiina silmusuomujen alla läpi kylmän vuodenajan. Huoneen lämpö houkuttelee ne puhkeamaan esiin.

Pidempi säilytys huoneilmassa kuivattaa pajun, minkä jälkeen oksat eivät enää taivu vaan katkeavat. Tästä huolimatta pajutyötä ei suinkaan tarvitse saada valmiiksi yhdeltä istumalta. Keskeneräisen pajutyön voi viedä parvekkeelle tai pihavarastoon, missä lämpötila ja ilmankosteus ovat samat kuin ulkona.

Yhdenkään kerätyn vitsan ei tarvitse mennä hukkaan. Ylijääneitä pajunvitsoja voi nimittäin myös säilöä. Pitkä säilytys kuivattaa oksat. Ne voi kuitenkin herätellä takaisin taipuisiksi liottamalla vedessä. Tähän liittyen on tosin annettava varoituksen sana: Oman kokemuksen perusteella totaalisesti kuivunutta oksaa ei saa enää heräämään, eli ylipitkää säilytystä tai nopeaa kuivatusta huoneen lämmössä ei kannata kokeilla.

Punonta

Työstä riippuen tarvitset erilaisia apuvälineitä, mutta perinteisesti oksasakset ja/tai puukko riittävät mainiosti. Lisäksi saatat tarvita:

  • piikin
  • pihdit
  • sisalia tai matonkudetta (pajunippujen sitomiseen)
  • rautalankaa (esim. kaaospallon tekoon)
  • vasaran ja nauloja ja esim. lastulevyä (korinpohjaa varten)
  • styrox-levyn (pajupystiä ja amppeleita varten)

Punomaan oppii monien kansalaisopistojen kursseilla, mutta punontaohjeita löytyy myös kirjoista ja netistä, esimerkiksi tämä amppeliohje.

Kaaospallossa on vähän sääntöjä. Ehkä siksi se ei varsinaisesti lukeudu lemppareihini! 😀

Alkuun punonta saattaa käydä näpeille ja jopa sattua. Varsinaista luomisen tuskaa! Kärsivällisyys auttaa ja apu löytyykin lopulta materiaalista itsestään. Pajun kuoren luonnolliset särkylääkkeet poistavat kivun ja jäljelle jää innostuksen ja inspiraation hehku koko kehossa. Todellista luonnon lumoa.

Tuoretta kuoripajua työstettäessä tulee muistaa, että valmis työ kutistuu kuivuessaan. Kannattaakin yrittää tehdä punoksista mahdollisimman tiiviitä ja sidoksista mahdollisimman tiukkoja. Pajua taivutellessa kannattaa myös olla varovainen, ettei murra ja katkaise vitsaa. Vitsan kiertäminen sormien välissä auttaa pajua taipumaan haastavissakin paikoissa ja ehkäisee murtumista.

Mikäli paju katkeaa, ei hätää, voit korvata sen joko osittain tai kokonaan uudella pajulla. Leikkaa tällöin sekä katkennut paju (siististä kohtaa murtumakohdan takaa) että uusi paju viistoon. Jatka punontaa uudella pajulla niin, että uusi ja vanha vitsa kulkevat hetken aikaa reippaasti päällekkäin (viistoon leikkaaminen auttaa siten, ettei liitoskohdasta tule liian paksua).

Aluksi punominen saattaa tuntua sormissa ikävältä. Sitä ei kuitenkaan tarvitse säikähtää. Kuuluu asiaan ja vaiva unohtuu punonnan edetessä.

Paju on mitä monipuolisin luonnonmateriaali mitä tulee erilaisiin käyttötapoihin tai käsitöihin. Pajun ihmeet ovat myös tavoitettavissa lähes missä tahansa ja suurimman aikaa vuodesta. Kannattaa siis tutustua tähän varsin vaatimattomaan puuhun ja antaa luonnonvoiman virrata omaan talveen!

Kirjallisuutta:

Mortensen, M. 2003. Pajunpunonta. Atena. (ISBN: 9789517962988)

Relve, H. 1997. Puiden juurilla – Puut ja pensaat luonnossa ja kansanperinteessä. Atena. (ISBN: 9517962746)

Rinne, T. 2005. Kauneimmat pajutyöt ja muita käsityöideoita metsän puista. Gummerus. (ISBN: 9789512067411)

Pajutyöt kannattaa aloittaa helpoilla ja yksinkertaisilla projekteilla, kuten kranssikoreilla, tarjoiluvadeilla tai kukka-amppelilla. Kuvassa ovat vasemmalta: amppeli, sangallinen kranssikori ja puinen linnunpesä.
Paju tuo esimerkiksi joulupöytään rustiikkista henkeä ja luonnonläheisyyttä.
Pajuista punottu lintujen ruokintapaikka
Kun kokemusta karttuu, voi siirtyä haastavampiin punontatöihin, kuten vaikkapa tähän kukkakoriin.
Pajupysti on varsin helppo ja nopea tehdä. Valitse loimipajuiksi noin sormen vahvuista pajua ja kudepajuiksi reilusti ohuempaa. Ennen ja jälkeen kuteen tehdään sitova kerros kahdella kudepajulla kutomalla joka toisen loimipajun takaa ja joka toisen edestä. Varsinaisen kudeosuuden voi tehdä vaikka ranskalaisella laitapunoksella, kuten esimerkiksi tässä blogissa on ohjeistettu.
Ja eikun heti käyttöön!
Kaksimetrinen pajukaari on suurin tekemäni pajutyö. Sitä työstettiin useampi päivä kesämökillä keväästä 2017. Olen nähnyt pajusta toteutettavan kokonaisia huonekaluja ja patsaita puutarhaan. Kuva: Riku Malminiemi
Valmis pajukaari
Pajukaari tuli häidemme vihkiseremonian paraatipaikalle. Kuva: Viivi Häkkinen
Kuva: Viivi Häkkinen