Archive

February 2018

Browsing

Metsänvihreää ja kullankeltaista – Luonnonväriterapiaa sipulilaarista

Lankojen ja tekstiilien värjääminen käsin on yksi kiehtovimmista kädentaidoista. Taito on ikivanha: vanhin merkintä vaatteiden värjäyksestä on yli 4,5 tuhatta vuotta vanha.

Sukkalankoja itse värjätessä harjoittaa siis muinaista käsityömenetelmää, jolla pääsee askeleen lähemmäs esi-isiemme elämäntapaa. Värjärin ilona ovat usein kotoisesti poksuva tuli hellassa, mystisesti porisevat “noidankattilat” ja monenkirjavat lopputulokset. Lankojen värjäys onkin varsinaista väriterapiaa!

Vielä kun värin lähteenä käyttää kotimaisia kasveja, saa kaupan päälle ulkoilua kasvien keruun merkeissä. Lopputulos on silloin myös luonnonmukainen ja luonnonkasvien värit ihanan maanläheisiä.

Keruuretken lisäksi itse kasvivärjäys on löytöretki, sillä koskaan et voi varmaksi tietää, minkälainen lanka padasta lopulta nousee. Luonnonvärien hyvä puoli on se, että ne toimivat lähes poikkeuksetta yhdessä, oli lopputulos mikä tahansa.

Luonnon omilla väriaineilla värjättyjä valmiita lankakeriä

Suurin osa kasvivärjäreistä värjää kesällä, kun aineksia on saatavilla, mutta tarvittaessa niitä löytää myös kaupan hevi-osastolta. Puna- ja keltasipulit ovat omia suosikkejani, koska niistä saa ihanan kirkkaita ja kestäviä värejä. Punasipuli antaa metsänvihreää ja keltasipuli lämpimän keltaista tai oranssia väriä. Ennen värjäyksiä käynkin tonkimassa markettien sipulilaarit tyhjiksi kuivista sipulinkuorista. Kuinkahan monta kertaa muut asiakkaat ovat luulleet minua kylähulluksi, kun olen siellä kykkinyt!

Värjäyksen vaatiman ajan vuoksi useimmat värjäävät isomman satsin kerralla. Tämä vaatii ison kattilan, esimerkiksi vanhan suurtalouskeittiön kattilan. Ehkä ihanteellisin ratkaisu suuren lankamäärän värjäämiseen on käytöstä poistettu saunan vesipata. Huomaa, että värjäysprojekti värjää myös kattilan.

Lankojen värjääminen itse on loppujen lopuksi hyvin simppeliä joskin aikaa vievää hommaa. Värjäystä varten kannattaa varata koko päivä. Palkinnoksi saa kauniin värisiä keriä ja käsitöitä! Alla annan yhdenlaiset ohjeet kotivärjärille.

Lankoja voi värjätä sisällä tai ulkona. Tässä noitapadat porisevat mökin puuhellalla.

Tarvikkeet, joita tarvitset

– värjättävää lankaa (valkoista tai vaalean harmaata)

– värikasveja

– puretusainetta (esim. alunaa)

– ison padan

– kauhan sekoitukseen

– keittiövaa’an

– mittakipon

– lämpömittarin

– ämpärin

– siivilän

– kepin (kepin pituus padan leveyden mukaan)

– lankaa pasma- ja haltialangoiksi (esim. kalastajanlankaa)

– mietoa saippuaa

– etikkaa

Tarvikkeita rivissä

Langan esikäsittely

Punnitse ja vyyhteä lanka kerältä käyttäen esim. tuolin selkänojaa, ympäri käännetyn jakkaran jalkoja tai apurin käsiä. Jos lanka on tullut suoraan tuottajalta ja se tuntuu rasvaiselta, se kannattaa aluksi pestä miedolla saippualla.

Sido lopuksi langanpäät yhteen ja sido vyyhti muutamasta kohtaa pasmalangoilla, jotta langat pysyvät selkeänä vyyhtinä eivätkä mene keskenään sekaisin. Keppiin vyyhti sidotaan roikkumaan haltialangalla.

Jos vyyhteät langan jakkaran jalkojen avulla, varo, ettei vyyhdistä tule liian tiukkaa.

Väriliemen valmistus

Punnitse ja tarvittaessa pilko ja murskaa värikasvi pienemmäksi. Kuivaa kasvinosaa tarvitsee noin 1:1 langan kuivapainosta. Laita kasvit pataan runsaaseen veteen ja keitä hiljaksiin 2-3 tuntia. Hämmennä keitosta välillä.

Keltasipulin kuoret kattilassa

Väriliemen voi keittää kaasu- tai sähköhellalla, mutta perinteisin (ja energiaa säästävin) tapa on keittää liemet tulella, joko ulkona avotulella tai sisällä puuhellalla. Jos keität värilientä tulella, muista pitää tulta yllä koko ajan!

Lankojen lisäys

Kun väriliemi on keittynyt tarpeeksi, ota se pois tulelta ja siivilöi kasvinosat pois. Kasvit voit laittaa biojätteeseen, kun taas liemi kaadetaan takaisin kattilaan. Anna väriliemen jäähtyä noin 30 asteeseen.

Väriliemen siivilöintiä

Tällä välin kastele langat läpikotaisin kädenlämpöisessä vedessä ämpärissä. Laske kepistä haltialangalla roikkuvat, märät langat väriliemeen niin, että ne jäävät kokonaan pinnan alle.

Siivilöinnistä jäljelle jääneet sipulinkuoret voi viedä biojätteeseen.

Aseta keppi poikittain padan päälle. Näin et hukkaa lankoja pataan.

Kaksi vyyhtiä roikkumassa haltialangoista väriliemessä

Puretusaineen lisääminen

Puretusaine avaa langan kuituja ja edistää värin sitoutumista lankaan. Ilman puretetta langat eivät välttämättä värjäydy tai väri ei ole kestävä. Punnitse puretusaine mittakipossa. Jos käytät alunaa puretteena, tarvitset sitä 10 % värjättävien lankojen kuivapainosta.

Aluna on myrkyllinen alumiinin ja kaliumin kaksoissuola, jota saa ostettua apteekista. Alunaa lisättäessä nosta väriliemen lämpötilaa 40 asteeseen ja sekoita purete liemeen.

Värjäysvaihe

Nosta lankaliemen lämpötilaa hitaasti 80 asteeseen ja anna muhia siinä noin tunnin ajan. Voit välillä varovasti huljutella lankoja kattilassa. On tärkeää, ettet anna lankojen kiehua, ettei langan villa vahingossa huovutu. Tarkkaile siis liemen lämpötilaa ja tulipesää. Lopuksi ota kattila tulelta ja anna lankojen jäähtyä väriliemessä vaikka yön yli.

Liemen lämpötila ei saisi värjäysvaiheessa ylittää 80:aa astetta.

Lopuksi

Huuhtele värjätyt langat etikalla, pese ne huolellisesti ja ripusta kuivumaan. Hävitä väriliemi kaatamalla viemäriin tai säilö uusia värjäyksiä varten.

Sipulivärjäyksen tulos: kirkkaita mohairlankakeriä vaikka huivia varten!

Vaeltajan psykologinen testi – Yksin retkeilevä joutuu kohtaamaan itsensä uudella tavalla

Mikään ei ole opettanut minulle itsestäni enempää vaeltajana kuin ensimmäinen yksinvaellukseni. Kun maastossa on liikkeellä yksin, omat taidot laitetaan armotta testiin. Soolovaelluksen suurin anti (ja tuska) kuitenkin on, ettet voi enää paeta itseäsi.

Ensimmäinen soolovaellukseni tapahtui haastavammissa oloissa kuin mikä ehkä olisi ollut järkevää. Vaelsin Islannissa. Vieraassa maassa ja vielä suht kylmänä vuodenaikana.

Vaelluskursseillani olen opettanut, että yksi tärkeimmistä (ja ainakin alkuun pakollisista) turvavarusteista on vaellustoveri. En siis voi ottaa vastuuta siitä, milloin joku muu on valmis vaeltamaan yksikseen.

Tässä blogitekstissä en myöskään aio eritellä, minkälaisia taitoja tai valmisteluja soolovaellukselle lähteminen vaatii. Siitä voi lukea esimerkiksi täältä. Sen sijaan haluan nostaa esille soolovaeltamisen psykologisen puolen. Sen pikkuseikan, josta sinua ei varoitettu.

Alkumatkasta kohtaamani islanninhevoset olivat erittäin kiinnostuneita yksinäisestä kulkijasta.

Pakotettu kohtaamaan päänsisäinen maailma

Kun puhutaan soolovaeltamisesta, puhe tuntuu pyörivän enimmäkseen turvallisuuskysymyksissä. Yhtä olennainen kysymys on: osaanko olla itseni kanssa?

Sen lisäksi, että vaellustoveri on korvaamaton turvavaruste, hän muuttaa vaelluksen psykologista luonnetta. Kun ei ole ketään, kelle jutella, on aikaa havainnoida omaa ajatuksenjuoksua. Ympäröivän maailman lisäksi vaeltajalle avautuu oman mielen maailma. Ensimmäisellä kerralla se saattaa olla jopa pelottava kokemus!

Matkakumppanin puuttuessa myös tunteiden huomioimiselle jää enemmän tilaa. Kulkija saattaa käydä läpi tuntemuksia, joita ei ole aikaisemmin huomannut tai kokenut ollenkaan. Omalla yksinvaelluksellani elin koko tunteiden kirjon pelosta ja epäröinnistä ihastukseen.

Geotermistä aluetta

Öisin nukuin korvatulpat korvissani, jotta en olisi säpsähdellyt vähäisimpiäkin ääniä. Toisaalta sitten löytäessäni täydellisen leiripaikan tai taitettuani pitkän päivämatkan suunnitellusti saatoin tuntea rajatonta riemua ja ylpeyttä itsestäni.

Eräs mieleenpainuvimmista kokemuksista oli henkeäsalpaavan maiseman paljastuminen mäennyppylän takaa. Jälkikäteen yritin etsiä sanaa kuvaamaan, mitä tunsin, mutten löytänyt sellaista. Tunne oli hyvin aito ja äkillinen ja lähes liian suuri yhden ihmisen käsiteltäväksi. Juuri silloin olisinkin toivonut voivani jakaa hetken jonkun kanssa. Kertoa, mitä koin.

Toisaalta tunsin myös aivan erityistä etuoikeutta, kun sain nähdä sen kaiken ylhäisessä yksinäisyydessä. Täällä minä koen jotain aivan ainutlaatuista, mitä muut eivät! Hetki oli minun omani ja tuona hetkenä oivalsin täsmälleen, mitä Nuuskamuikkunen tarkoittaa sanoessaan “minä omistan kaiken mitä näen ja mistä pidän” (Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti).

Näkymää laavakentälle

Vaelluskaveri tuo seuraa ja tekemistä. Yksinkin liikkeellä ollessa riittää paljon ulkopuolista ihmeteltävää, mutta tyhjyys iskee viimeistään leirissä. Vaelluspäivän päätteeksi huomasin, ettei teltan pystytyksen jälkeen oikeastaan ollut mitään puuhattavaa. Jos olisin ollut liikkeellä ystävän kanssa, olisimme todennäköisesti istuneet iltaa jutustellen päivän tapahtumista.

Huomionsa upottaa helposti mieluummin käsillä olevaan puuhaan kuin itsensä kuunteluun. Kun tilaa omille ajatuksille viimein olisi, uskallammeko kuunnella niitä? Yksinäisellä vaelluksellani ryömin iltaisin mahdollisimman nopeasti telttaan valmistautumaan unille. Tajusin, että jollei minulla ole koko ajan jotain tekemistä, mieleni alkaa kertoa minulle kummitustarinoita.

Klassinen neuvo olisi “ajatella jotain iloista”. Tällöin kuitenkin pakenemme oman mielemme tuotoksia. Miksi emme voisi kohdata niitä tuomitsematta? (Lisäksi ajatukset saattavat usein olla hyvin sitkeitä.)

Väsynyt vaeltaja iltapuuhissa

Olennaista näiden ajatusten kanssa on hahmottaa, mitkä niistä ovat realistisia tapahtumia. Pelottavimpienkin ajatusten kanssa voi tulla toimeen, kun opettelee tarkastelemaan niitä ulkoa päin eikä antaudu niiden valtaan. Niihin voi esimerkiksi suhtautua samoin kuin suhtautuisi vaellustoverin esittämiin kysymyksiin.

Välillä huomasin, etten edes pelkää ajatuksia niin paljon kuin omaa mielikuvitustani! Kun uskaltautuu tarkastelemaan ajatusten virtaa, tutustuu oman mielensä toimintaan. Kerta kerralta oppii tunnistamaan, miten oma pää toimii ja reagoi, mikä saattaa osaltaan vähentää pelkoa.

Keilir-tulivuori

Valtaa ja vapautta

Yksin kulkeminen ei tarkoita, että olisi yksinäinen. Tai sitä, että omat ajatukset olisivat ympäri vuorokauden soiva talk show. Matkakumppanin sijaan saattaa kokea tiiviimpää yhteyttä ympäröivään luontoon.

Hiljainen vaellus tarjoilee uudenlaisen äänimaiseman. Vaelluksellani ihmettelin mm. Keski-Atlantin selänteen huipulla ulisevaa tuulta, joka kuulosti lentoon lähtevältä suihkukoneelta. Löysin pienten laaksojen rikkumattoman hiljaisuuden ja kuulin meren äänen jo kauan ennen kuin näin sen.

Jos olisin uppoutunut keskusteluun jonkun kanssa, olisin tuskin huomannut näitä. Perinteisistä taustaäänistä tuli minulle ensisijaisia ääniä.

Soolovaelluksellani näin ehkä täydellisimmän auringonlaskun ikinä.

Yksin vaeltaessa kokee uudenlaista vapautta ja valtaa tehdä päätöksiä. Kun pysähdyin pitämään taukoa, minun ei tarvinnut kysyä kenenkään mielipidettä. Sain pysähtyä juuri silloin ja juuri siinä ja juuri niin pitkäksi aikaa kuin minusta tuntui hyvältä. Omien valintojen toteutuminen ja yrityksissä onnistuminen tukevat itsetuntoa ja vahvistavat itsenäisyyttä.

Tällä vaelluksella opin luottamaan näihin valintoihin ja kuuntelemaan omia tarpeitani. Kun kukaan muu ei ole huolehtimassa hyvinvoinnistasi, se jää täysin omalle vastuullesi. Suomalla itsellesi ansaitun karkkitauon, harjoitat samalla lempeyttä ja armeliaisuutta itseäsi kohtaan.

Garðurin majakka

Myös usko itseen pystyvänä yksinvaeltajana kasvoi. Nappiin menneen päivän jälkeen pystyin sanomaan itselleni: “Sinä osaat.”

Ei liene ihme, että soolovaellus on suurin yksittäinen itsetuntemusta ja -luottamusta rakentanut kokemus elämässäni. Sanotaan, että paras tapa tutustua toiseen ihmiseen on yhteinen vaellus erämaassa. Miksei se olisi tehokkain tapa kohdata myös itsensä.