Archive

April 2018

Browsing

Messujen jälkilämmöissä 2: Ehkä merkittävin oivallus, jonka olen tehnyt toipumiseni aikana

Viikonlopun Retkelle-messut antoivat minulle korvaamattoman tunnekokemuksen, jota tuskin olisin pystynyt kokemaan missään muualla. Tämä kokemus avasi silmäni ja vei minut jälleen askelen lähemmäs henkisesti kestävää elämäntapaa.

21.-22.4.2018 Jyväskylän Paviljongissa pidettyjä Retkelle-messuja oli järjestämässä Retkipaikka-blogiyhteisö. Retkipaikka on kotimainen, vuonna 2012 perustettu blogisivusto, joka kokoaa yhteen kotimaiset retkeily- ja vaelluskohteet vaeltajien itsensä kuvaamina. Tähän päivään mennessä Retkipaikasta on tullut Suomen suosituin luontomatkailumedia.

Itse aloin kirjoittaa Retkipaikkaan noin puoli vuotta sitten. Koska kirjoittajat asuvat ympäri Suomea, Retkelle-messut olivat oikeastaan ensimmäinen tilaisuus tavata muita Retkipaikan kirjoittajia.

Monet heistä olivat minulle tuttuja nimeltä ja monella on omakin blogi – toisilla ihan ammattitarkoituksessa. Olen aina ollut huono seuraamaan blogeja – enhän lukenut Retkipaikkaakaan ennen kuin aloin itse kirjoittaa sinne!

En ole kuitenkaan voinut välttyä törmäämästä Terhi Jaakkolan Endorfiininmetsästäjään, Anne ja Heikki Sulanderin Rinkkaputkeen, Upe Nykäsen pitämään Jalkaisin-blogiin tai Minna Jakosuon kirjoittamaan Kuukausi yksin erämaassa -blogiin.

Olikin hurjan hauskaa päästä tapaamaan henkilöt monien tunnettujen ulkoilublogien takaa! Vaikka teen vaellusreissuni mieluummin perheen kesken, tuovat alan tuttavuudet uudenlaista väriä elämäntapaharrastukseen. Lopulta, ulkoilu- ja vaellusblogit ovat osa outdoor-kuplaa, jossa minäkin elän.

Piirit ovat pienet ja suurin osa taisi tuntea toisensa jo entuudestaan. Vaikken itse ollut tavannut porukkaa, koin silti olevani osa tiimiä. Minulle, joka olen aikaisemmin kärsinyt yksinäisyydestä ja laumattomuudesta, tämä oli sanoinkuvaamattoman tärkeää.

Vastaavaa yhteisöllisyyden tunnetta en ole päässyt kokemaan ties kuinka pitkään aikaan. Tunne oli voimaannuttava, minkä lisäksi se antoi oivalluksen.

Järjestäjäporukka Harjun metsähotellilla. Kuva: Heikki Sulander / Rinkkaputki.com

Minulla on aina ollut tarve näyttää, olla hyvä ja saada tunnustusta. Vanhin unelma, mikä minulla on ollut, on kirjoittaa kirja. Myöhemmin olen muun muassa haaveillut vaihtavani ammattia ja kouluttautuvani näyttelijäksi. Esillä olemisessa on aina ollut jotain minua syvästi kiehtovaa.

Tämä parrasvalojen kaipuu on ollut kuin sitkeä kutina. Se on alati läsnä takaraivossa. Jos joskus sitten olenkin saavuttanut jotain ihailemisen arvoista, raapimisen tarve ei ole suinkaan helpottanut. En olekaan saanut tyydytystä niistä suorituksista, joita olen tehnyt.

Nykyään ymmärrän kaiken tämän kumpuavan pohjimmiltaan hyväksytyksi tulemisen tarpeesta. Koska ihailu on edellä mainituissa tapauksissa kuitenkin saavutuspohjaista, asettaa se vaatimuksia suorittamiselle eikä vahvista pyyteetöntä itsensä hyväksymistä.

Tämän takia yksittäinen suoritus, kuten maratonin juokseminen, kirjan julkaiseminen tai super seuratun blogin kirjoittaminen eivät vastaa tarpeeseen. (En tosin ole tehnyt juuri noista mitään…)

Osaltaan hyväksytyksi tulemisen tarve on ajanut minut haalimaan itselleni hurjan määrän niin pieniä kuin isojakin suoritteita, keikkahommia ja esiintymisiä. Suoritteita, jotka ovat tuottaneet kiirettä, aikapulaa ja stressiä. Välillä ihan liikaa.

Uupuuhan siinä nyt Erkkikin, jos tekee hulluna duunia vähän siellä sun täällä saamatta kuitenkaan sitä palkintoa, mitä tarvitsisi!

Kuva: Heikki Sulander / Rinkkaputki.com

Kun vihdoin sain tilaisuuden tavata lukuisia, omissa kirjoissani “kuuluisia” tai ainakin hyvin tunnettuja ihmisiä, tajusin, että olin kadehtinut heistä monia.

Heidän kirjoituksensa ovat kivunneet blogitaivaan tähdiksi ja kirvoittaneet työkeikkoja ja kuuluisuutta myös muissa medioissa. He ovat uskottavia toimijoita “outdoor-skenessä”. Heidän sanansa painaa.

Heikko itsearvostus oli päästänyt ihailun tunteista pintaan vain kateuden. Kateus oli osaltaan pitänyt minut poissa heidän sivuiltaan – aiheuttanut jopa jonkinlaisia halveksunnan ja katkeruuden tunteita.

En halua olla kateellinen ihminen, mutten voi sille mitään. Virheellinen ajattelutapa sai minut näkemään heillä olevan jotain, mitä minäkin epätoivoisesti halusin. Kuuluisuutta, nimeä, uskottavuutta…

Kun sitten puristin heidän kättään, halasin, istuin nuotion äärellä, kilistin, juttelin, nauroin, lähes itkin ja nauroin vielä vähän kovempaa, näin nämä bloggaajat aivan uudessa valossa. Ihmisinä. Persoonina, vahvoina ja haavoittuvaisina.

Vielä suurempi ihmetys oli se, että nämä ihmiset ottivat minut joukkoonsa kuin olisin yksi heistä. Tasavertainen. Minä – Tunturihullun päiväkirjamerkintöjä itsekseni tuherteleva nobody. Olin tästä äärettömän otettu.

Viikonlopun aikana kaikki puhalsivat yhteen hiileen messujen eteen. Olimme omien elämiemme ja blogiemme edustajia, mutta yhdessä olimme jotain enemmän. Sitten tapahtui jotain merkittävää.

Yhtäkkiä sillä, mitä tein, ei ollutkaan merkitystä. Sillä, mitä se antoi kokonaisuudelle, oli merkitystä. Oma osuuteni Retkelle-messuilla tuskin olisi ollut kovin ihmeellinen ilman sitä mielettömän mahtavaa ohjelmarunkoa, jonka osa se oli.

Ymmärsin, ettei minun tarvitse olla kuuluisa tai suosittu. Minun ei myöskään tarvitse haalia itselleni suorituksia kelvatakseni ihmisille. Kunhan tiedän, mihin laumaan kuulun.

Täytyy ehkä harkita vaeltavansa taas joskus vähän suuremmassakin porukassa. Jatkossa saatan vierailla myös laumani blogeissa hieman useammin.

Monet ovat sen jo ääneen sanoneet, mutta sanottakoon se vielä: retkeilevät ihmiset ovat vaan parhaita!

Messujen jälkilämmöissä 1: Luonto-ohjaajan vastuu

Retkelle-messut ovat ohi ja yhteen viikonloppuun käytetty kuukausien valmistelu on jättänyt jälkeensä tyhjiön.

Tunne on hyvin tuttu monista isoista projekteista, joihin on käyttänyt hurjasti aikaa ja energiaa. Hetken aikaa se tilanne on päällä ja sitten kaikki on ohi. Veikkaan, että muutama muukin järjestäjä on saattanut potea alkuviikosta messukrapulaa!

Ajattelin kirjoitella omista tunnelmistani messuviikonlopulta. Lisäksi minulta pyydettiin messuilla pitämäni esityksen lähdeluetteloa, joka on listattuna tämän päivityksen lopussa.

Retkelle-messuilla pidin puolen tunnin mittaisen puheenvuoron luonnon tutkituista terveysvaikutuksista. Kuva: Heikki Sulander / Rinkkaputki.com

Kumpanakin messupäivänä pidin puheenvuoron otsikolla “Luonnon tutkitut terveysvaikutukset – Kuinka luonto voi parantaa”.

Teema on kiinnostanut minua jo ainakin neljän vuoden ajan – siitä lähtien, kun rajummat uupumuksen merkit hiipivät omaan elämääni. Messujen nuotiopiirissäkin taisin todeta biologin katsomiskannan silloin kääntyneen päälaelleen: kun aikaisemmin huomion alla oli se, miten ihminen vaikuttaa luontoon, nyt on se, miten luonto vaikuttaa ihmiseen.

Kuten esityksenkin aikana sanoin, en ole itse tutkinut luonnon elvyttäviä tai parantavia vaikutuksia kuin korkeintaan omakohtaisesti. En myöskään ole opiskellut alaa, vain lukenut käsiini saamiani teoksia ja tutkimusta aiheesta. Tämä tekeekin minusta lähinnä kokemusasiantuntijan.

Tilanne on kirvoittanut itsessäni kovaa pohdintaa. Kuinka paljon voin väittää tietäväni koko aiheesta?

Itse tiedän, etten läheskään kaikkea. Messuesityksessäni siteerasin uusimpia kirjallisia teoksia ja tutkimuksia sekä muutamaa ekopsykologia. Punaisena lankana toimi kuitenkin oma motivaationi opiskella asiaa.

Motivaationi, joka pohjaa perimmiltään arvoihini ja filosofiaani, jonka mukaan ihmisyhteisöt tarvitsevat monimuotoista, alkuperäistä elinympäristöään, ei pelkästään selviytyäkseen, vaan myös pysyäkseen terveinä.

Kun luonto voi hyvin, ihminen voi hyvin.

Yhteiskuntamme ongelmat ovat moninaisia eikä niitä tokikaan voi selittää yhdellä yksittäisellä syyllä. Sen sijaan niitä voisi ehkä kuvata isoksi verkoksi, jonka solmukohdat ovat elämää ja terveyttä kannattelevia teemoja. Tai pahoinvoinnin palapeliksi, jonka liikkuvat palaset ovat kaikki yhteydessä toisiinsa.

Ympäristöongelmat ovat kuitenkin tämän palapelin kokoamisalusta.

Ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.

Itselläni muutaman “lenkin” pettäminen aiheutti dominoefektin. Muun muassa haitallisen ajattelutavan myötä haalin itselleni aina vain lisää tekemistä. Tekemisen lisääntyessä kiire ja paineet kasvoivat. Kiireen ja paineiden kasvaessa stressi kasvoi. Stressin kasvaessa omasta hyvinvoinnista huolehtiminen jäi. Hyvinvoinnin jäädessä retuperälle kunto laski, paino nousi ja itsetunto aleni.

Silti koko pahoinvointini ajan elämäni näytti ulospäin eheältä ja hyvältä. Oli koti, parisuhde, kavereita ja omaisuutta – mitä näitä klassikkoja nyt on. Nämä muut lenkit olivatkin kunnossa… Vielä.

Kun pahoinvointi iskee, täytyy pureutua sen ytimeen ja selvittää, mistä se johtuu, jotta osataan hoitaa oikeaa syytä. Hoitovaiheessa luontoyhteyden hyödyntämisestä voi olla apua, sillä kyselytutkimuksissa ihmiset ovat kertoneet rentoutuvansa ja olevansa avoimempia luonnonympäristössä. (Salonen 2010)

Samaten luonnosta on löydettävissä paljon vertauskuvia ja metaforia, joita käytetään esimerkiksi hyväksymis- ja omistautumisterapiassa (HOT).

Luonto voi siis auttaa, mutta tietenkään joka kerta luonto (tai luonnon puute) ei ole sairauden syy eikä se siinä tapauksessa voi olla ainoa lääkekään.

Retkelle-messuilla ohjasin lisäksi ohjelmakodassa vartin mittaisia luontoteemaisia tietoisen hyväksyvän läsnäolon harjoituksia.

Harjoituksia varten olin kerännyt metsästä käpyjä ja keppejä ja muita luonnon elementtejä. “Metsämeditaation” aikana aistimme näitä elementtejä tietoisesti havainnoiden näkö-, tunto- ja hajuaistin kautta.

Totesin minua messuilla haastatelleelle Keskisuomalaisen toimittajalle tietoisen hyväksyvän läsnäolon todellakin tuoneen helpotusta omaan olooni. Mikä ehkä vielä tärkeämpää, se on opettanut havainnoimaan oman jaksamiseni rajoja.

Mutta, kuten Keskisuomalainenkin kirjoitti, on mahdotonta sanoa, mikä toipumisessani on ollut tietoisen läsnäolon harjoittamisen, mikä psykoterapian ja mikä yksinkertaisesti lepäämisen ansiota. (KSML 23.4.2018)

En voi ottaa vastuuta henkilöstä, joka ajattelisi vaikka korvaavansa lääkkeet ja psykoterapian luontomeditaatiolla. En myöskään kehota niin tekemään.

Kuva: Riku Malminiemi

Minkälaista vastuuta luontomeditaation ohjaaja sitten voi ottaa ja minkälaista vastuuta hänen tulee ottaa? Ohjaaja on aina vastuussa ryhmänsä välittömästä turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Lisäksi ohjaaja on vastuussa omasta ohjauksestaan.

Tietoisen läsnäolon harjoituksia vetävä ohjaaja voi ammentaa ideoita ja lähestymistapoja omasta kokemustaustastaan, mutta harjoituksissa on huomioitava osallistujat yksilöinä.

Esimerkiksi Metsämieli-menetelmän ohjenuorissa todetaan jokaisen olevan oman hyvinvointinsa paras asiantuntija. Täten en voi mennä sanomaan, että juuri tämä harjoitus on sinulle parhaaksi! Menetelmän tarkoitus onkin opettaa ihmisiä havainnoimaan omia tarpeitaan itse. Kehittää heidän asiantuntijuuttaan omassa voinnissaan.

En myöskään ole terapeutti, vaikka ohjaamani harjoitukset voisivatkin olla tuttuja terapiasta. En voi ottaa vastuuta esimerkiksi masentuneen ihmisen hoidosta.

Keskisuomalainen kirjoitti minun sanoneen myös: “Läsnäoloharjoitusten avulla itsetuntemukseni on kasvanut. Esimerkiksi, jos on paska olo, pystyn tiedostamaan, mikä ärsyke on sen aiheuttanut ja minkälaisten kaavojen mukaan ajattelu lähtee etenemään itseään vähättelevään suuntaan. Hyväksyn tunteet niitä arvottamatta ja tiedän, että siinä tilanteessa mieli alkaa syöttää itselle ajatuksia, jotka eivät ole totuus.” (KSML 23.4.2018)

Jos tietoisen hyväksyvän läsnäolon harjoituksia ohjaamalla pystyn antamaan ihmisille samankaltaisia oivalluksia, mikä sen parempaa!

 

Esitykseni kirjallisuusluettelo:

Arvonen, S. 2014. Metsämieli – Luonnollinen menetelmä mielentaitoihin. Metsäkustannus.
Arvonen, S. 2015. Metsämieli – Kehon ja mielen kuntosali. Metsäkustannus.
Cantell, H. (toim.) 2004. Ympäristökasvatuksen käsikirja. PS-kustannus.
Kellert, S.R. & Wilson, E.O. (toim.) 1993. The Biophilia Hypothesis. Island Press.
Leppänen, M. & Pajunen, A. 2017. Terveysmetsä – Tunnista ja koe elvyttävä luonto. Gummerus.
Salonen, K. 2010. Mielen luonto – Eko- ja ympäristöpsykologian näkökulma. Green Spot.
Tyrväinen, L., Silvennoinen, H., Korpela, K. & Ylen, M. 2007. Luonnon merkitys kaupunkilaisille ja vaikutus psyykkiseen hyvinvointiin. Teoksessa: Luontomatkailu, metsät ja hyvinvointi. Metlan työraportteja 52.
Ulrich, R.S. 1984. View through a window may influence recovery from surgery. Science 224:420-423.
Williams, F. 2017. Metsän parantava voima. Minerva.

Entä jos olisikin aivan uusi tapa nauttia metsästä? – Metsämieliharjoituksilla voi oppia tiedostamaan luonnon hyvinvointivaikutukset

Ryhmä aikuisia istuu metsässä mättäillä hiljaa silmät kiinni. Kuuluu vain tuulen suhina puissa ja ajoittain pikkulinnun päättäväinen piipitys. Hetken päästä ryhmä nousee ja kukin alkaa tutkia lähellä olevaa puuta tai oksaa. Tämä, ehkä jonkun mielestä omituinen näky, on arkipäivää Metsämieli-retkellä.

“Mikä ihmeen Metsämieli? Onko se jotain puunhalailua…”

Lyhyesti tiivistettynä: Metsämieli yhdistää luonnon itsestään latautuvat hyvinvointivaikutukset ammattilaisten käyttämiin mielenharjoituksiin.

Metsämieli-menetelmä pohjaa käsitykseemme siitä, että luonnonympäristö on meille ihmisille luontaisempi ja siten myös terveellisempi ympäristö. Lisäämällä yhtälöön mielentaitojen harjoittaminen saadaan yleistä hyvinvointia vahvistava menetelmä. Käytännössä se on lempeää laskeutumista omaan itseen ympäristön tukemana.

Oma Metsämielipolkuni alkoi tasan vuosi sitten, kun kävin Tampereella Metsämieli-ohjaajakurssin. En muista tarkalleen, mistä olin kuullut Metsämielestä ensimmäisen kerran, mutta aiheeseen tutustuttuani selvää oli, että kurssille oli päästävä!

Oli kevät, kun löysin tämän aivan uuden tavan nauttia metsästä. Sulan maan metsäilykausi oli juuri alkamassa. Ehkä siksikin nyt tippuvat räystäät, hupenevat hanget ja lämpöinen auringonvalo herättävät minussa kaipuun metsään. Luonnon omille mielen poluille.

“Eli siis onko kyse jostain meditoinnista luonnossa?”

Kyllä ja ei. Metsämieli on täysin kotimainen keksintö ja pohjaa tieteellisesti tutkittuun tietoon, vaikkakin siitä on löydettävissä samankaltaisia elementtejä kuin meditoinnista.

Metsämieli on Sirpa Arvosen joitakin vuosia sitten kehittämä menetelmä luonnon hyvinvointivaikutusten valjastamiseksi. Menetelmä pohjaa tutkimustietoon ympäristöpsykologian, positiivisen psykologian, kognitiivisen käyttäytymistieteen ja tietoisuustaitojen aloilta.

Harjoitukset ovat syntyneet käytännön tarpeeseen asiakas- ja ryhmänohjaustyössä. Niitä Arvonen on kehittänyt ja hionut työssään yli 15 vuotta. Kaikki juontaa kuitenkin paljon kauemmas menneisyyteen.

Arvonen kertoo viettäneensä luonnonläheisen lapsuuden ja nuoruuden. Myöhemmin, työssään luontoliikunnan järjestössä ja urheiluopistolla, hän huomasi, kuinka hyvin voimavarakurssit ja kuntoremontit toimivat luonnossa.

Mindfulness-trendin rantautuessa Suomeen Arvonen kertoo tajunneensa, että on harjoittanut tietoista läsnäoloa luonnonympäristössä kuin luonnostaan. Hän halusi kuitenkin selkiyttää ja yksinkertaistaa harjoitteita ja muokata niitä juuri “suomalaiseen mielenlaatuun” sopiviksi. Osin siksi mielentaitojen harjoittelualustaksi valikoituivat juuri metsät.

Aiheesta on syntynyt kaksi kirjaa, Metsämieli – Luonnollinen menetelmä mielentaitoihin (ilm. 2014) ja Metsämieli – Kehon ja mielen kuntosali (ilm. 2015). Lisäksi viime vuonna ilmestyi molemmat kirjat yhdistävä pokkariversio: Metsämieli – Mielen ja kehon taskukirja.

Kirjojen taustalla on halu muistuttaa kaikkia suomalaisia siitä, kuinka lähellä luonto edelleen on ja kuinka se voi pieninäkin annoksina auttaa ylläpitämään voimavaroja.

Arvonen kertoo kirjoissaan, että luonnonympäristössä liikkuva ihminen hyötyy luonnon terveysvaikutuksista harjoitti Metsämieli-menetelmää tai ei.

Miksi sitten tarvitaan erityisiä harjoitteita?

Ajelehdimme yhä poispäin luonnonläheisestä tavasta elää. Mitä vähemmän vietämme aikaamme metsissä, sitä etäisemmiltä ne tuntuvat. Arvosen viesti on, että harjoitukset auttavat tunnistamaan luonnosta automaattisesti saatavat terveyshyödyt ja saattavat näin motivoida paremmin säännölliseen luontoiluun. Eritoten silloin, jos luonto tuntuu itselle vieraalta.

Lisäksi me kaikki hyödymme mielentaitojen harjoittelusta. Hyvät mielentaidot lisäävät joustavuutta ja resilienssiä elämässä, mikä auttaa ennaltaehkäisemään monia huolia ja mielenterveysongelmia.

Metsämieli ei ole ensimmäinen menetelmä, joka yhdistää tunnetut luonnon hyvinvointivaikutukset ja mielenharjoitteet. Klassinen esimerkki on Japanissa kehitetty shinrin yoku – metsäkylpy.

Luontobuumin lyödessä läpi Suomessa on voinut ruveta ohjaamaan läsnäolon harjoituksia luonnossa monella eri nimellä. Metsämindfulness, metsämeditaatio, luontoyhteys, metsään uppoutuminen…

Metsämieli-menetelmässä isketään piirua syvemmälle. Arvonen on ottanut monilla terapeuteilla ja elämäntaitovalmentajilla käytössä olevat harjoitteet ja vienyt ne metsään.

Omassa käytössä Arvonen kehottaa harjoitusten suhteen lempeyteen ja joustavuuteen. “Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa, vaan jokainen päivä ja hetki voi olla harjoituksissa erilainen.” Hänen mukaansa kannattaa myös kysyä itseltään, mikä juuri tällä hetkellä voisi olla itselle hyväksi.

Metsämieli on tarkoitettu omien voimavarojen tunnistamiseen ja latautumiseen luonnossa. Nämä osaltaan ennaltaehkäisevät uupumista hektisessä elämässä. Voiko Metsämielestä kuitenkin olla apua myös jo uupuneille?

“Aistien avaaminen luonnolle ja luontoelementtien ihmettely virkistää ja auttaa viemään ajatuksia pois omasta ahdistuksesta tai huonosta olosta”, Arvonen sanoo. “Näin saa pienen hengähdyshetken omista ajatuksista, jonka jälkeen on helpompi taas punnita omia ajatuksia ja käsitellä tunteita.”

Lisäksi mukavan lempeät ja yksinkertaiset harjoitukset antavat syyn lähteä ulos ja metsään.

Metsämieliharjoituksissa pääsee kiinnittämään huomionsa muun muassa metsän yksityiskohtiin.

“Mutta kyllähän nyt suomalainen osaa mennä metsään ilman mitään harjoituksia!”

Mutta kun ei osaa.

Usein tuntuu, että tarvitsee jonkin erityisen syyn lähteä. Esimerkiksi Metsämieli voi olla se syy.

Ilman “pätevää veruketta” hyvin harvoin tulee lähdettyä kotipihaa tai lähipolkuja pidemmälle. Häpeilemättä myönnän tämän, koska tiedän, etten ole ainoa. Vieläkin harvemmin tulee käytyä oikeassa metsässä.

Siitäkin huolimatta, että tiedämme metsän olevan elintoiminnoillemme kaupunkia luonnollisempi ympäristö. Huolimatta kaikista niistä tutkimuksista, joissa on osoitettu luonnonympäristön kiistattomat edut stressin ja ahdistuksen hallinnassa. Huolimatta siitä, että näiden vaikutusten ilmenemiseen menisi vain muutama kymmenen minuuttia.

Uskon, että myös monelle himoliikkujalle sohvan imu on joskus ylitsepääsemätön.

Myös Arvonen tietää tämän. Siksi hänen kirjassaan on kokonainen osio motivoimisesta.

Metsämielen askeleet muistiinpanoissani

Vuodentakainen Metsämieli-ohjaajakurssi oli vajaan kuukauden mittainen, Metsämieli-menetelmän taustoihin ja käytäntöön perehdyttävä paketti. Ryhmämme tapasi kahdessa lähipäivässä Pyynikin metsissä harjoituksia ohjaten, minkä lisäksi meidän tuli lukea molemmat Metsämieli-kirjat ja tarkastella omaa ohjaajuuttamme “sparrausparin” kanssa. Välipäivät teimme harjoituksia itsenäisesti.

Kurssin jälkeen olen ohjannut Metsämieli-pohjaista luontomeditaatiota eri ryhmille kaikkina vuodenaikoina ja kaikenlaisessa säässä – sateessa ja paisteessa. Toisinaan olemme lähteneet meloen liikkeelle, joskus kahlanneet umpihangessa.

Oman kokemukseni mukaan menetelmät soveltuvat oikein ohjattuina kaiken ikäisille ryhmille ja haastavuusluokituksensa ansiosta muokkautuvat myös pidempään harrastaneiden tarpeisiin.

Metsämieli on tuonut omaan luonto-osaamiseeni uuden ulottuvuuden – luonnon psykologiset vaikutukset. Se on osaltaan auttanut hidastamaan ja antanut lisää sisältöä myös vaelluksille. Aina ei tarvitse edetä koko ajan vaan voi pysähtyä hetkeksi vaikka vaan tarkkailemaan pilviä tai halaamaan puuta.

Kuva: Riku Malminiemi

Loppujen lopuksi, todellisen ymmärryksen takaa vain omakohtainen kokemus luonnon terveysvaikutuksista.

Haluaisitko kokeilla Metsämieltä itse? Metsämieli-kirjoista löytyy yhteensä yli 100 itse toteutettavaa harjoitusta. Esimerkiksi tämä aistiharjoite:

  1. Pysähdy metsässä ja tarkastele ympäristöä.
  2. Keskitä näkö-, kuulo- ja hajuaistisi tarkkailemaan luontoa.
  3. Kiinnitä koko huomiosi yhteen sinua kiinnostavaan kohteeseen.
  4. Mitä näet, kuulet, haistat ja tunnet?
  5. Tarkenna havaintoa ja keskity yhteen aistiin. Jos vaikka katselet puuta, anna katseesi kiertää puu alhaalta ylös, kokonaisuudesta yksityiskohtiin ja yksityiskohdista kokonaisuuteen ja taustalla olevaan maisemaan.
  6. Pyri pitämään huomiosi pelkässä aistimuksessa.
  7. Kun tunnistat, että mielesi sanoittaa, selittää tai arvottaa aistimusta, palauta mielesi ystävällisesti takaisin tutkimaan aistimusta ilman sanoja.
  8. Jatka matkaa ja palauta mieleesi äskeiset aistimukset. Miltä keskittyminen tuntui? Mikä teki siitä helppoa tai vaikeaa? Miltä hetkessä oleminen tuntui?

Postauksen kansikuvana oleva Metsämieli-logo on graafikko Laura Noposen suunnittelema. ©Metsämieli

Mennään Retkelle! – Tai ainakin messuille!

Koko kevään olen odottanut oikeastaan vain yhtä asiaa. Ja se tapahtuu viikon päästä!

Silloin nimittäin on luvassa messuhulinaa Jyväskylän Paviljongissa, kun samaan aikaan pidetään Wemmi-kevätmarkkinat, Metsämme-messut ja Retkelle-messut. Minulla on ollut suuri kunnia tulla pyydetyksi mukaan jälkimmäiseen, joten esiinnyn Retkelle-messujen nuotiopiirissä kumpanakin messupäivänä.

Ja siitä onkin tulossa aikamoinen piiri… Mukana on jo paljon pidempään somemaailmassa ja retkeilyskenessä valtakunnallisella tasolla vaikuttaneita bloggaajia ja retkeilijöitä, kuten Minna “kuukausi yksin erämaassa” Jakosuo ja Jaska “fillaripäiväkirja” Halttunen!

Ohjelman Retkelle-messuille tuottaa Retkipaikka. Käytännössä siis kaikki esiintyjät, allekirjoittanut mukaan lukien, ovat Retkipaikan kirjoittajia. Kaikki esiintyjät ja messujen ohjelman löydät täältä.

Odotan messuja oikeastaan pelkästään innolla, mutta en kiellä, etteikö oma esiintyminen vähän jännittäisi. Ei niin, ettenkö olisi ennen esiintynyt isolle yleisölle – kuuluinhan aikanaan nuorten teatterikerhoon ja esiinnyin mm. Tampere-talon isolla lavalla täydelle salille!

Tällä(kin) kertaa kyse on uskottavuudesta. Tiedänkö tarpeeksi? Voinko sanoa olevani asiantuntija siinä asiassa, josta puhun?

Puhun messuilla luonnon tutkituista terveysvaikutuksista. Kerron mm. siitä, mitä tutkimuksissa on saatu selville, miten vaikutuksia on mitattu, miten tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi psykoterapiassa, toimiiko menetelmä itsehoitona sekä millaiseen ympäristöön kannattaisi hakeutua ja kuinka pitkäksi aikaa.

Messuesitykseni pohjaa vertaisarvioituun tieteelliseen tutkimustietoon. Lisäksi retkeilijöiden ja luonnossa liikkujien voisi sanoa olevan tässä asiassa kokemusasiantuntijoita. Itsekin voin allekirjoittaa kokemukset luonnon hyvinvointivaikutuksista.

Kuva: Riku Malminiemi

Miksi sitten minä? Miksei joku muu? Miksi juuri minun tulisi puhua luonnon terveysvaikutuksista?

Asiasta tuskaillessani kanssaretkipaikkalainen sanoi minulle: “Koska jonkun pitää.” Hän on totta kai oikeassa. Tarvitsemme aiheesta lisää tietoa! Tarvitsemme sitä niin pitkään, kunnes se vaikuttaa päätöksiimme ja muuttaa käyttäytymistämme!

Aihe on itselleni erityisen tärkeä arvomaailmani ja omakohtaisten kokemusteni vuoksi. Lisäksi näen, että heikentyneessä luontoyhteydessä kytee kansanterveydellinen pommi. Pelkään, että ellemme tee asialle mitään, erityisesti mielenterveyden ongelmat tulevat lisääntymään ennennäkemättömällä tavalla.

Kuva: Riku Malminiemi

Marko Leppänen ja Adela Pajunen kirjoittavat viime vuonna julkaistussa Terveysmetsä-kirjassaan luonnon monimuotoisuuden olevan vakavasti uhattuna maailmanlaajuisesti. Tätä ei tarvitse ekologille sen kummemmin kertoa.

Globaalien ongelmien lisäksi monimuotoisuuden väheneminen koskettaa myös lähiympäristöämme. Ehkä hälyttävintä omalla kohdallamme on se, että ympäristön monimuotoisuuden vähetessä laskee myös kehomme sisäinen monimuotoisuus aiheuttaen pitkäaikaisia sairauksia.

“Luonnon terveys on ihmisen terveyttä.” (Leppänen & Pajunen)

Emme pysty irrottamaan itseämme luonnosta. Näinpä vuorovaikutuskontakti lähiluontoon on ja pysyy jokaisella meistä.

Kunnes lähiluonto katoaa…

Mitä meille sitten tapahtuu? Se on mysteeri, johon tutkimukset ovat yrittäneet vastata.

Puuhun piiloutunut matkailija Azoreilla. Kuva: Riku Malminiemi

Sitä ja montaa muuta kysymystä tulemme epäilemättä pohtimaan myös messuilla. On varmaa, ettei kukaan meistä tiedä vielä tarpeeksi luonnon ja ihmisen välisistä monimutkaisista mekanismeista. Tässä kohtaa tärkeintä onkin tiedostaa ylipäätään niiden olemassaolo ja omat kokemukset luonnon vaikutuksista.

Kokemukset vaikuttavat tunteisiin, tunteet vaikuttavat toimintaan.

Mistä tietää, kärsiikö itse riittämättömästä luontokontaktista tai sen puutteesta? Miten asfalttiviidakossa voi ylläpitää luontokontaktia? Nämä kysymykset mielessäni lähden rakentamaan messupäivien esitystä.

Kuva: Riku Malminiemi

Puolen tunnin esityksen lisäksi ohjaan tapahtumakodassa kumpanakin päivänä noin vartin mittaisia metsämeditaatioharjoituksia. Harjoitukset soveltuvat kaiken ikäisille eivätkä vaadi aikaisempaa kokemusta tietoisen läsnäolon harjoituksista tai meditoinnista. Harjoitukset ovat helppoja toteuttaa eivätkä ne ole sidoksissa mihinkään elämänkatsomukseen. Pohjaan ne suomalaiseen Metsämieli-menetelmään.

Ai että mihin? No siitä kerron ensi viikolla!

 

Retkelle-messut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 21.-22.4.2018.

Tapahtuma on avoinna lauantaina klo 10-17 ja sunnuntaina klo 10-16.

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Retkelle-messujen Facebook-sivu.

Oma tapahtumasivuni.

Nähdään Retkelle-messuilla! Kuva: Riku Malminiemi

Älä ainakaan tee näitä virheitä! – 5+1 huonoa tapaa kohdata masentunut

Terveen henkilön on hyvin vaikea ymmärtää masentuneen olotilaa ja siksi läheisen masentuessa oma olo voi olla hyvin avuton. Alla annan muutamia vinkkejä, jotka toivottavasti auttavat ja rohkaisevat kohtaamaan masentuneen.

Kirjoitin edellisessä blogitekstissäni huonosta aamusta masentuneen näkökulmasta. Voin kuvitella kuvaamani tilanteen ulkopuolisen näkökulmasta: toinen on täysin käpertynyt itseensä ja omaan todellisuuteensa – tai ainakin täysin eri todellisuuteen kuin missä sinä olet. “Järkipuheella” ei tunnu olevan minkäänlaista vaikutusta.

Vaikka usein tuntuu siltä, että ulkopuoliset ovat masentuneelle kuin ilmaa, he todellisuudessa harvoin sitä kuitenkaan ovat. Olemme laumaeläimiä ja reagoimme toistemme käyttäytymiseen. Siksi on muutamia asenteita, joita ei kannata ottaa, jos haluaa auttaa synkkyyden syövereissä olevaa laumatoveria.

1. Puoskarointi

“Lähde lenkille, kyllä se olo siitä paranee!”

Tämä on klisee. Ja vaikka liikunnalla on todistettavasti myönteisiä vaikutuksia masennuspotilaisiin, se ei voi olla ainoa neuvosi. Tiedätkö, miksi läheisesi on aallon pohjalla? Oletko kysynyt, mitä hän käy mielessään läpi? Lenkille lähteminen siinä olotilassa ei välttämättä ole edes mahdollista.

Pelkästään lenkkeilemällä masennusta ei myöskään paranneta. Tutkijoiden mukaan masennus voi johtua useista syistä ja niiden perusteella saattaa olla eroteltavissa jopa 12 erilaista masennustyyppiä. Tämän pohjalta on itsestään selvää, etteivät samat neuvot toimi kaikille.

2. Syyllistäminen

“Mutta eihän sinulla oikeasti edes ole mitään syytä olla surullinen.”

Taas toinen klisee. Niin, asun länsimaisessa hyvinvointivaltiossa, jossa olen saanut hyvän kasvatuksen ja ilmaisen koulutuksen kouluruokailuineen. Olen ihan fiksu, osaan lukea, olen korkeasti koulutettu ja hyvässä työnhakupositiossa. Minulla on koti ja perhe.

Kaikki on hyvin. Mitä muuta muka voisin enää toivoa?

Mutta kun ei selvästikään ole. Jopa masentuneen voi olla vaikea saada otetta masennuksesta, koska se ei ole yhtä konkreettista kuin murtunut raaja. Se on kuitenkin erittäin todellista.

Useimmiten masennukselle on olemassa syy, mutta aina nämä syyt eivät ole näkyvissä. Et voi siis varmaksi sanoa, etteikö syytä olisi. Lisäksi, huomauttamalla toiselle, ettei tällä ole syytä olla masentunut tulee samalla syyllistäneeksi tätä. Ei ole syytä on helposti tulkittavissa siten, ettei ole myöskään oikeutta.

Keskustelussa voi toki jutella kaikesta siitä, mikä elämässä on sillä hetkellä ok. Kuitenkin, jotta tällä olisi positiivista vaikutusta, keskustelun tulisi lähteä masentuneesta itsestään.

3. Vähättely

“Karikot ja vastoinkäymiset ovat osa elämää.”

Tietyissä määrin kyllä, mutta jos huono olo on jatkuvaa tai usein toistuvaa ja häiritsee henkilön elämää, ei kyseessä enää ole elämään kuuluva normaali vastoinkäyminen.

Jatkuva masennustila tulisi tunnistaa ja siihen pitäisi hakea apua. Vähättelyn sijaan voit auttaa läheistäsi tunnistamaan oireet ja niiden säännöllisyyden ja pohtia yhdessä, mistä olisi suurin apu.

4. Sättiminen

“Lopettamalla tuon valituksen tulet heti paljon iloisemmaksi!”

Masennus ei ole kiinni päätöksestä. Se ei ole kiinni edes asenteesta. Ei flunssaakaan saa katoamaan sillä, että päättää olla terve. Iloisuuteen kehottaminen on siis vähän sama kuin ehdottaisi raajarikolle estejuoksua. Kehtaisitko tehdä näin?

On normaalia, että oma huoli saattaa ilmetä vihaisuutena. Tämä on hyvä tiedostaa ja ohjata viestintää rakentavampaan suuntaan. Masentunutta läheistäsi ei auta se, että olet vihainen hänelle. Pahimmassa tapauksessa hän ei näe sen takana olevaa huoltasi ja välittämistäsi, vaan syyllistää hiljaa itseään. Näin vuorovaikutuksenne syventää läheisesi tuskaa.

5. Elämän ihanuuden pakkosyöttäminen

“Ystäväni sukulainen kuoli äskettäin. Nyt otat itseäsi niskasta kiinni! Sinun pitäisi nauttia siitä, että olet vielä hengissä!”

On aika groteskia lähteä vertailemaan ihmisten elämiä tai subjektiivista kokemusta siitä keskenään. Samalla, kun puhut masentuneelle elämän iloista, tämä saattaa unelmoida kuolemisesta. Kokemuksenne ovat selkeästi täysin erilaisia. Antaako tämä sinulle oikeuden tuomita toisen näkökulmaa?

Voitte keskustella asiasta ja pyrkiä antamaan toistenne näkemyksille ja kokemuksille tilaa. Voit kertoa läheisellesi, kuinka hänen paha olonsa tekee sinut surulliseksi. Vältä kuitenkin vastuuttamasta häntä. Väsynyt ja tunnollinen ihminen ottaa herkästi vastuulleen myös muiden kokemat tunteet.

Lopuksi ehkä se kaikkein pahin virhe, minkä kukaan voi tehdä, eli…

6. Epäusko ja kieltäminen

“Ei sua mikään vaivaa! Kunhan laiskottelet vaan! Masennus on kuitenkin tekosyy, jotta voisit luistaa työnteosta.”

Harvemmalla on pokkaa sanoa tätä päin naamaa kellekään. Tätä kuitenkin kuulee yllättävän usein sivumennen sanottuna, kun puhutaan “niistä muista muka masentuneista”. Otathan huomioon, että puhuessasi muista ihmisryhmistä seurueeseesi saattaa kuulua kyseisen ihmisryhmän edustaja.

Olen kerran istunut läpi erittäin häiritsevän illallisen, jossa pöytäseurue haukkui mielenterveyspotilaita ja vähätteli heidän avuntarvettaan. Tunnen monta avuntarvitsijaa ja noin puolet tuttavapiiristäni on kohdannut jonkinlaisia mielenterveyden häiriöitä.

Koko illallisen vain istuin. En pystynyt osallistumaan keskusteluun ja puolustamaan näkökulmaani, koska minua yksinkertaisesti vain hävetti kanssaruokailijoiden käytös.

Mitä siis voi tehdä?

 

Voit:

– kysyä masentuneelta, miltä hänestä tuntuu ja mitä hän ajattelee juuri nyt.

– olla hiljaa ja kuunnella.

– antaa tilaa ja hyväksyntää toisen kokemuksille (vaikka osa niistä kauhistuttaisikin sinua, ne ovat kuitenkin todellisuutta hänelle).

– kertoa, ettet ihan täysin voi ymmärtää, mitä hän kokee, mutta haluaisit yrittää.

– kertoa, ettet syytä häntä mistään.

– kertoa, että haluat auttaa ja voit jatkaa kuuntelua niin kauan kuin masentunut haluaa puhua.

– kertoa, että haluaisit etsiä hänelle apua (tarjoudu vaikka soittamaan lääkäriin).

– kertoa, kuinka paljon välität hänestä ja kuinka rakas hän on.

 

Voit myös auttaa ihan tavallisissa päivittäisissä toimissa. Laita aallonpohjassa rypevälle läheisellesi ensiapuna välipalaa, käy hänen puolestaan kaupassa tai lähde kaveriksi ulos.

Tärkeintä on tunnistaa toisen ihmisen yksilöllinen oikeus omaan kokemusmaailmaansa. Torjumisen ja vähättelyn sijaan ole avoimesti ja empaattisesti läsnä ja tukena silloin, kun sitä tarvitaan.

Vielä lopuksi auttajan tärkein ohje:

Pidä huolta itsestäsi.