Archive

March 2018

Browsing

“Voi ei, olen yhä elossa!” – Tarvitsemme lisää tietoa ja tietoisuutta masennuksesta

Tällä viikolla Suomen Mielenterveysseura ilmoitti tuovansa vihreän tietoisuusnauhan eli Green Ribbonin Suomeen. Mielinauhan myynnillä kerätään varoja mielenterveystyöhön.

En ollut edes tiennyt, että sellainen on olemassa kuin mielinauha. Tähän mennessä kaikista awareness ribboneista (eli tietoisuusnauhoista) Suomessa yleisin näky on ollut Syöpäsäätiön vaaleanpunainen Roosa nauha, jonka tuotoilla tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta.

Asiasta kiinnostuneena lähdin vähän selvittämään, millaisia tietoisuusnauhoja onkaan olemassa. Wikipedian listaus oli varsin lyhyt. Toinen, minkä löysin, listasi useampia merkityksiä samoille nauhoille. Listassa oli tauteja, joista en ollut aikaisemmin kuullutkaan.

Tietoisuuden tarve on siis loputon. Lisäksi on terveydentiloja, joita on vaikea ymmärtää ilman omakohtaista kokemusta. En esimerkiksi pysty kuvittelemaankaan, miltä syöpää sairastavasta tuntuu.

Samoin saattaa masennuksesta ajatella henkilö, joka ei ole koskaan elämässään ollut masentunut. Masennuksessa ja syövässä on tosin se ero, että jopa syöpää kokemattomat henkilöt ymmärtävät asian vakavuuden ja nykyisin syöpä otetaankin aina vakavasti. Masennusta taas ei suinkaan aina oteta. Vaikka kummallakin voi olla ihmiselämän kannalta kohtalokkaat seuraukset.

Kuva: Pixabay

Miltä masennus sitten tuntuu?

Esimerkiksi tältä:

Sisältövaroitus: henkilökohtainen kuvaus syvän ahdistuksen kokemisesta. Blogi jatkuu seuraavan kuvan jälkeen.

. . .

On taas yksi niistä aamuista, kun herään pettyneenä siihen, että olen yhä elossa. En kuollutkaan yöllä. Jo ensimmäiset ajatukset saavat minut itkemään.

Vallinnutta tunnetta voisi kuvata päänsisäiseksi kivuksi. Se ei ole samanlaista kipua kuin päänsärky tai mikään muukaan särky. Se on kokonaisvaltainen tuntemus siitä, että kaikki on huonosti ja mitään ei ole tehtävissä.

Vaikka tunne ei ole fyysistä kipua, sen tuntee koko kropassa. Kuvittele se kerta, kun sinulla on ollut maailman tuskaisin päänsärky. Kun on tuntunut siltä, että pääsi on räjähtämäisillään sisällä olevasta paineesta. Tai, kun räkätaudissa korviisi on kertynyt niin paljon limaa, että pääsi tuntuu turpoavan. Nyt, laajenna se tunne koko kehoon.

Se on kuin ihon alla oleva paine, joka salpaa hengityksen ja syöttää mieleesi kuvia pahimmista skenaarioista. Jokaisella solullaan on tietoinen siitä, että kaikki on menetetty.

Ajatukset kimpoilevat pään sisässä ja pommittavat aivoja kuin superpallot ja tunteissa vuorottelevat pettymys, suru, pakokauhu, ahdistus, tuska ja pelko. Sillä hetkellä ei ole kykeneväinen ajattelemaan muita kuin itseään ja omaa tilannettaan. Mieli ja kehon hormonit ovat alkukantaisessa selviytymistilassa.

Et voi auttaa.

Masentuneen olo on kaikin tavoin kurja. Kun pään sisäiset “lopun ajat” iskevät, rationaalisella ajattelulla on hyvin vähän valtaa. Ei auta, vaikka muut kuinka sanoisivat, että “kyllä se ohi menee” ja “oot aikaisemminkin pärjännyt” tai “nyt vaan lepäät ja syöt jäätelöä”.

En tiedä, kumpi on pahempaa, se, ettei vointiasi haluta uskoa (“se on vaan laiska!”) vai se, että sitä vähätellään. Uskotellaan, että se on vain ohimenevä vaihe. Ja vaikka olisikin, silloin, kun paniikki kehossa on suurin, vain käsillä olevalla hetkellä on merkitystä.

. . .

Kuva: Pixabay

Tuntuuko vieläkin vaikealta hahmottaa?

Vaikka toisen pahaa oloa tai sen syitä olisi mahdotonta käsittää, se ei silti tarkoita, etteivätkö ne olisi todellisia. Koska olemme niin usein itse kykenemättömiä auttamaan masentuneita läheisimpiämme, tarvitsemme lisää masennukseen liittyvää tutkimusta, tietoa ja käytännön mielenterveystyötä.

Muun muassa Suomen Mielenterveysseuran Mielinauha-keräyksellä kerätään varoja mielenterveyden edistämiseen ja vaikeassa elämäntilanteessa olevien kriisiauttamiseen. Mielinauha on kirkkaan vihreä ja siinä lukee valkoisella “olet tärkeä”.

Se tärkein asia elämässä, jonka muistat maastossa, mutta unohdat kaupungissa

Tärkeintä elämässä on huolehtia itsestään. Jostain syystä itse onnistun siinä paremmin luonnonympäristössä kuin urbaanissa ympäristössä.

Elämämme perusasioita ovat syöminen, juominen, liikkuminen, lepääminen, hengittäminen… Yksinkertaisesti sanottuna: elossa pysyminen. Näiden perustarpeiden oivaltaminen kuuluu retkeilyn lyhyeen oppimäärään.

Aamupalapöytämme Brittein saarten korkeimman huipun, Ben Nevisin naapurissa.

Onko tarpeeksi päällä? Kuinka paljon olen juonut? Missä se pähkinäpussi olikaan? Ensimmäisillä retkillä perustarpeiden ajatteluun käyttää niin paljon aikaa, että lopulta niistä huolehtiminen käy lähes rutiininomaisesti. Itsestään huolen pitäminen on itsestään selvää.

Tiedän kokemuksesta, että mikäli matala mieliala tai kropan kipuilu yllättää maastossa, se todennäköisesti johtuu jonkun perustarpeen täyttämättä jättämisestä. Tällöin myös tapa reagoida oireisiin on selvä: pysähdy, istu alas, pue päälle/riisu vaatekerroksia, syö suklaata, rusinoita, pähkinöitä… ja juo vettä. Hengähdä hetki. Ja se useimmiten auttaa.

Suunnittelematon yöpyminen Skotlannin Ring of Steallilla. Päivä oli venynyt pitkäksi klassisella vuoristoreitillä, kun kiipeämiseen oli mennyt odotettua enemmän aikaa. Omaa jaksamistamme hetken punnittuamme päätimme etsiä leiripaikan ja levätä yön yli. Tämä oli ainoa oikea ratkaisu, sillä seuraavan päivän maasto osoittautui erittäin haastavaksi! Kuva: Riku Malminiemi.

Varhainen toiminta on tärkeää, jottei oireista kehity jotain vakavampaa. Pienestä janosta voi seurata vakavampi kuivuminen. Nälästä totaalinen energiahukka. Palelusta hypotermia. Väsyneistä jäsenistä horjahdus kriittisessä paikassa tai uuvahtaminen tunturiin. Jokainen kokeneempi eränkävijä tietää tämän ja itselleen on luonnollista suoda pysähtyminen ja lepohetki. Jopa pakollista.

Itsekin “muutaman” nestehukan ja yhden ketoositilan retkellä kärsineenä tiedän seuraukset, joita mieluummin välttelen!

Kuokkalan silta Jyväskylässä

Kaupungissa asia tuntuu kuitenkin olevan aivan eri. Jos olen apea tai kiukkuinen, olo on stressaantunut tai ahdistunut, kuinka usein palaan perusasioiden äärelle? Tajuanko tarkastaa, johtuuko olo niistä?

Nolona täytyy myöntää, etten kovinkaan usein.

Entä kuinka usein uhraan ajatuksia perustarpeilleni kiireisessä urbaanissa arjessa? Ovatko perustarpeeni täytetty niin, ettei minua vaani kulman takana nestehukka, nälkä tai uupuminen? Ovatko sinun?

Kuinka moni meistä:

– juo päivän aikana tarpeeksi vettä (n. 2 litraa)?

– syö rauhassa lounaansa?

– antaa kropalle ja aivoille lepoa ja nukkuu tarpeeksi pitkät yöunet?

– antaa sille myös liikuntaa ja ulkoilmaa päivittäin?

Itsestään huolehtiminen ei ole noloa missään tilanteessa. Se ei myöskään ole asia, josta kuuluisi joustaa muiden, muka tärkeämpien, asioiden vuoksi. Eikä se ole monimutkaista. Vaan ylitsepääsemättömän vaikeaa se tuntuu olevan.

10 muistilappua ahdistaviin aamuihin

Tapasin taannoin hyvän ystäväni. Hän kertoi potevansa usein aamuisin huonoa omaatuntoa. Tunnistan tämän tunteen paremmin kuin hyvin. Olen kirjoittanut aamuahdistuksesta aikaisemminkin.

Heräämisen jälkeen ensimmäiset ajatukset koskevat tekemättömiä asioita ja ensimmäinen tunne on epävarmuus. Heti havahtumisesta lähtien pelkäämme epäonnistuvamme. Huono olo voi johtua myös syyllisyydentunnosta. Ajattelemme: “En tee tarpeeksi, joten en ole tarpeeksi.”

Kun ajatuksen sanoo ääneen, ymmärrämme itsekin, kuinka hupsu se on. Tästä seuraa lisää itsesyytöksiä. “Miksi minä ajattelen taas näin!” Tilanne ei helpotu.

Ahdistuksen iskiessä on tärkeää pysähtyä tiedostamaan tilanne. Omia ajatuksiaan ei tarvitse arvottaa, vaan niihin voi suhtautua kuin ajelehtiviin poutapilviin taivaalla…

…joista jotkut saattavat tuoda mukanaan sateen.

Tänäkin aamuna minulla oli mielessäni pitkä to do -lista. Tiedän, että illalla se tulee todennäköisesti olemaan yhtä pitkä. Se ei johdu siitä, etteikö se päivän mittaan lyhenisi. Se johtuu siitä, että iltaan mennessä olen keksinyt siihen yhtä monta juttua lisää.

Listojen pituudet eivät siis kerro tehottomuudestani. Ne kertovat mielikuvituksestani.

Näistä ajatuksista inspiroituneena kokosin 10 muistilappua ahdistaviin aamuihin. Kuvat ovat omiani, samoin tekstit, ja muistilappujen ulkoasu on editoitu canva.com-sivustolla. Muistilappuja saa käyttää ja jakaa, kunhan mainitsee tekijän!

Kun ahdistus iskee, ihan ensiksi…

Muistuta itseäsi siitä, että…

Voisiko olla niin, että…

Koska joka tapauksessa…

Muista, että…

Tiedät itsekin, että…

Mutta mitä muihin hyviin puoliisi tulee…

Siksi onkin tärkeää, että tiedostat, että…

Lopulta…

Siispä…

Kuvahaun tulos haulle heart Ihanaa loppuviikkoa kaikille! Kuvahaun tulos haulle heart

Vaeltaja, älä suorita! Suunnittele!

Olen suorittaja, tiedän ja myönnän sen. Varsinkin näin keväisin kiire ja työtuntien määrä tuntuvat kasvavan lisääntyvän valon myötä. Tällöinkin tulisi muistaa budjetoida aikaa myös pysähtyneisyydelle. Voi vaikka muistella hetken menneitä vaellusreissuja.

Vaeltaminen ja luonnossa oleminen ovat muutenkin mahtava tapa irtautua arjen pyörityksestä, deadlineista ja to do -listoista. Luonnossa retkeilyyn liitetään rauha, hiljaisuus ja kiireettömyys, jolloin pois jäävät stressi ja itsensä pakottaminen. Mutta onko se sittenkään niin helppoa? Osaammeko olla suorittamatta retkellä?

Monelle pitkän erämaavaelluksen tekeminen on mahdollista vain kerran vuodessa, jolloin lomasta halutaan luonnollisesti ottaa kaikki irti. Tällöin vaelluslomastakin voi tulla suoritus. Yrittämällä toteuttaa maastossa kaikki mahdollinen keikasta jää helposti kiireinen ja pettynyt maku.

Itse löysin liiallisen suorittamisen vastalääkkeen – ironista kyllä – suunnittelusta. Jokaiselle reissulle voi asettaa esimerkiksi jonkin teeman, johon keskittyä. Tällöin ylimääräinen härvääminen maastossa jää pois.

Minkälaisia teemat voisivat sitten olla? Yhdet haluavat keskittyä retkillään puhtaasti luonnosta nauttimiseen, mieluiten muutoin kuin kameran linssin läpi. Toisilla on tavoite kävellä tietty reitti tiukassa aikataulussa. Kolmannet pystyttävät tukikohdan koko reissun ajaksi ja kalastavat tai metsästävät leiristä käsin. Kukin tyylillään. Kun vuorokaudessa on rajattu määrä tunteja ja iso osa menee perusrutiineihin, kannattaa miettiä, mitä muuta maastossa edes haluaa – tai jaksaa – tehdä.

Oikeaa teemaa miettiessä kannattaa omien fiilisten lisäksi tutustua vaelluskohteeseen alueen nettisivujen, karttojen, teosten, keskustelupalstojen, paikallisten ihmisten tai vaikka Wikipedian kautta.

Mitä pakata mukaan ja mitä jättää pois, kun pakolliset varusteet ovat jo vieneet oman tilansa?

Ehkä suurin plussa teeman valinnassa on kamojen rajaaminen. Kuinka monta kertaa olet miettinyt, miten voisit keventää kannettavaa/vedettävää kuormaa jo ennen vaellukselle lähtöä? Minä olen. Aika monta kertaa.

Siltikin on aika usein käynyt niin, että kaikesta grammanviilauksesta huolimatta rinkka on ylitäysi ja lumikengät ja pilkit pursuavat ulos ahkiosta. Olen muutamaan otteeseen ollut “koetaan kaikki” -vaelluksella, jossa rinkat muistuttivat enemmän joulukuusia.

Yhden tällaisen reissun käpyttelimme kolme vuotta sitten. Teimme mieheni kanssa elokuisen vaelluksen Hammastunturin erämaahan, mistä olen kirjoittanut jutun Retkipaikkaan. Meillä oli matkassamme täydellinen rinkkavarustus viikon edestä erämaaolosuhteisiin, kalastusvälineet, kamera ja ties kuinka monta objektiivia. Kaikkea ei kuitenkaan pysty tai kannata toteuttaa kaikkialla, kuten saimme huomata…

Sittemmin retkien tarkempi teemoittelu on antanut helpotusta myös varustevyöryyn. Kun tietää lähtevänsä puhtaasti valokuvaamaan, ei kalavehkeitä tarvitse pakata mukaan. Retkellä kuin retkellä tarpeelliset välineet vievät jo itsessään niin paljon tilaa, että on helpotus voida jättää suosiolla jotain ylimääräistä pois.

Kuinkahan monta

raskasta reppua

onkaan kannettu kairaan.

Kuinkahan monta kevyttä rinkkaa

täynnään lintua hirven lihaa

siikaa harria tammakoita

hillaa – ja hiljaisuutta

onkaan kannettu kairasta kotiin.

 – Veikko Haakana