Archive

August 2018

Browsing

“Viiden laverin hotelli” ja muut Suurijärven reitistön taukopaikat

Suurijärven erämaisilla retkeilyreiteillä ei tule pulaa taukopaikoista. Noin 30 km pitkän reitistön varrella on jopa seitsemän taukoiluun, eväiden syömiseen tai yöpymiseen soveltuvaa rakennusta. Sen lisäksi, että alueen tunnelma, hiljaisuus ja Harjuntakasen suojelualueen luonto ovat kuin suoraan Lapin erämaasta, löytyy alueelta Lapin tapaan useita(!) avoimia autiotupia.

Muun muassa nämä monimuotoiset taukopaikat tällä “etelän Lapilla” on kulkijalle tarjota:

Muurasjärveltä yhdysreittiä pitkin lähdettäessä ensimmäisenä vastaan tulee [1] Patakiven puolikota (tai erittäin pysty “laavu”). Siitä kohti Harjuntakasta jatkettaessa hieman sivummalla reitistä, Karankajärvien välisellä kankaalla sijaitsee [2] Karankajärvien päivätupa.

Itse Harjuntakasen ympyrälenkillä on kaksikin tulistelupaikkaa: Yölammen päässä [3] Yölammen autiokämpän tulipaikka ja Harjuntakasella [4] Harjuntakasen puolikota. Hieman sivussa kierrokselta sijaitsee yksinäinen [5] Nuorasen laavu. Vanha laavu palkitsee kulkijan hiljaisuudella, sillä Nuorasen rantaan päästäkseen, pitää poiketa Harjuntakasen ja Suurijärven välillä kulkevalta pääpolulta kilometrin verran.

Suurin ja myös suosituin taukorakennelma on Suurijärven rannalla oleva [6] Suurijärven eräkämppä. Kuusi ihmistä lavereillaan majoittava tupa on muinoin toiminut tukkimiesten tukikohtana uitettaessa tukkeja Suurijärven erämaan metsistä Alvajärveen asti. Nykyään pihasta löytyy myös viiden laverin aittarakennus.

Tänäkin päivänä vierailijoita tuvalla riittää sulan maan aikaan joka viikolle. Suosion taustalla saattaa olla kämpän yhteydessä oleva rantasauna, joka palvelee jokaista, kuka jaksaa saunanlämmityspuut pilkkoa. Saunattomiin autiotupiin tottuneelle vaeltajalle yllätys on mieluinen. Kun on vaeltanut koko reitistön läpi, voi palkita väsyneen kehonsa autenttisen hirsisaunan lempeissä löylyissä.

Mainitsin yllä kuusi taukopaikkaa, mutta mikä on seitsemäs? Se selviää alla olevalta videolta!

Tunteiden puudutuksesta takaisin elämään – Metsäterapiapäivien satoa, osa 1.

Kuinka yksi viikko voi tarjota olemusta mullistavan kokemuksen ja mahdollisesti muuttaa koko elämän suunnan? 6.-12.8. Karjalohjalla pidetyt kansainväliset metsäterapiapäivät paljastivat stressaamisen karmeimman seurauksen, mutta myös sen, miten siitä voi parantua.

 

Nämä kaikkien aikojen ensimmäiset kansainväliset metsäterapiapäivät sisälsivät täyttä asiaa pursuavan seminaaripäivän ja neljä retriittipäivää, joiden aikana eri metsäterapiamenetelmiä kokeiltiin käytännössä.

Tapahtuma oli uinut vastaan alkukeväästä ja luettuani sisällön minulle oli selvää, että tänne olisi päästävä! Elokuun sitten viimein koittaessa lähdin avoimin mielin hakemaan uusia kokemuksia ja tietoa metsäterapiasta.

Viikon päättyessä olin saanut paljon enemmän.

Viikon järjestäneet tahot ja seminaarin luennoitsijat tekevät ruohonjuuritason työtä metsäterapian kentällä.

Olen oikeastaan jo vuosia tarkkaillut omaa selviytymistäni elämän eri osa-alueilla – opinnoista ja itseni kehittämisestä palkkatöihin ja kodinpidosta juhlien järjestämiseen. Hieman vastahankaisesti olen todennut (ja lähes myös ääneen myöntänyt) suorittavani omaa elämääni.

Nekin pienet asiat, joita en suorita, kuten suhteeni harvoihin ystäviini, saavat minut tuntemaan huonoa omaatuntoa. Olenko nyt ollut huono ystävä, jos en ole ollut tarpeeksi usein yhteydessä tai tarjonnut tarpeeksi tukea? Tuntuu, että koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain tai vähintäänkin varpaillaan, valmiina suorittamaan, jotta voisi välttyä vanhempien sukupolvien paheksunnalta.

Jotta olisi oikeus olla olemassa.

Kuulostaa kornilta. Ja sitä se onkin! En tarkoita, että (aikaan)saamattomuudesta joutuisi häpeäpaaluun tai muuta vastaavaa… Vaikka toisaalta, eikö esimerkiksi työttömyyden ympärillä vellova paheksuminen ja syyttely ole vähän sama asia? Osittain ymmärrän ja annan anteeksi. Vanhempamme ja isovanhempamme ovat kasvaneet kuitenkin hyvin erilaisessa maailmassa.

Se ei poista sitä, että aivan liian monta kertaa olen lapsuudessani kuullut itseäni kutsuttavan työnvieroksujaksi, koska olen malttanut hetken aikaa olla paikallani. Tai kun en heti innosta hyppien ole lähtenyt talkootöihin rakentamaan kattoa.

Aivan hirvittävä työnvieroksuja.

Olen kuullut jopa hekumoitavan työn määrällä: “Meillä tehdään töitä sunnuntainakin!” Ei kuulosta kovin leppoiselta elämältä.

Kopioimme ajatus- ja toimintamalleja toisiltamme, lähipiirin kiire tarttuu helposti ja vanhempien suorittaminen ja levottomuus kasvaa kiinni lapsiinkin. Sairaalloisesta suorittamisesta ja ihmisiä syövästä tehokkuusajattelusta puhutaan, mutta harvemmin mainitaan, mitä siitä voi seurata.

Metsäterapiapäivien ensimmäisenä päivänä teimme lyhyen läsnäolo- ja aistiharjoituksen. Päivä oli kaunein mahdollinen. Aavistus syksyn raikkautta leijui ilmassa, mutta lämmin etelätuuli silitti yhä poskea pehmeästi.

Seisoimme ringissä kuivuuden kestäneellä vihreällä nurmella. Harjoituksen ohjaaja, koulutettu metsäterapiaopas ohjeisti meitä sulkemaan silmät ja hakemaan mukavimman mahdollisen asennon. Keskityimme vastaanottamaan aistimuksia ja niiden edelleen herättämiä tuntemuksia. Tuuli pyöri hetken aikaa ympärillämme ja kirkkaalta taivaalta paistava aurinko lämmitti selkiämme. Lopuksi päätimme harjoituksen kävelemällä vapaasti nurmialueella.

Tämänkaltainen aistiharjoitus ei ole minulle ensimmäinen eikä edes toinen. Se oli kuitenkin ensimmäinen harjoitus pitkään aikaan, jota en ollut itse vetämässä vaan olin pelkästään osallistujana. Harjoituksen purussa käsittelimme hetken aikana heränneitä tuntemuksia ja tällöin koin luita ja ytimiä kylmäävän oivalluksen. Se tärähti päähäni kirkkaana ja selkeänä.

Ian Banyard johtaa Natural Mindfulness -harjoitusta retriittipäivänä.

Tajusin minulla olevan vaikeuksia tuntea positiivisia tuntemuksia, kuten kiitollisuutta tai ihailua. Vaikka hakemalla hain ja yritin keskittyä läsnäolohetkessä tapahtuneisiin iloisiin asioihin, en kyennyt sytyttämään mitään sisälläni. Osasin nimetä lämmön tunteen ihollani ja tuulen hiuksissani ja vaatteissani ja pellolta kantautuvan lannan hajun. Mutta mitä tuntemuksia…?

Kuunnellessani muiden (pääasiassa positiivisia) kokemuksia koin myös suuria vaikeuksia samaistua heihin. Oma sisimpäni tuntui ja kuulosti aivan erilaiselta.

Koin olevani eteenpäin elämässä posottava ihmisjuna, jonka sisus on kylmä ja eloton. Unohduin tarkastelemaan itseäni ja elämääni ja ymmärsin yleisimpien tunteideni nykyisin olevan kärsimättömyys, levottomuus, ahdistus tai pelko.

Tajusin myös, ettei sen tarvitsisi tai kuuluisi olla niin ja että tilanne vaikuttaa hyvinvointini lisäksi myös kommunikaatiooni muiden ihmisten kanssa. Tästä tuli minulle välittömästi surullinen ja syyllinen olo. Tunne siitä, kuinka inhottava ihminen olen. Sain onneksi itseni kiinni syyttelystä ja palautin itseni takaisin “järjen” äärelle. Kukaan reilu ihminen ei syyttäisi minua siitä, että olen masentunut ja hetkellisesti hukannut taidon kokea ihmisiä yhteen sitovia tunteita.

En kuitenkaan päässyt ajatuksesta eroon.

Olen juuri täyttänyt 30. Pyöreä ikä, jonka saavuttaessa ei voi olla katsomatta taakseen ja tarkastelematta, mitä polkua pitkin on tallustellut. Minulla ei ole ollut kolmenkympin kriisiä, sillä olen ollut liian väsynyt edes muistamaan, kuinka vanha olen. Suorittaminen on vienyt kaiken huomioni.

Se on jatkunut jo niin pitkään, että jos lakkaan suorittamasta, jäljelle ei jää mitään. En vain yksinkertaisesti osaa olla.

Kun olen työtön, pelkään ja häpeän ihmisten kommentteja ja ahdistun toimettomuuden ajatuksesta. Kun olen töissä, en osaa tai malta pitää tarpeeksi taukoja ja lomia. Olen siis väsynyt, kiireinen ja ahdistunut riippumatta tilanteestani. Muun muassa tämän kesän olen painanut hommia lähes viikonlopuista välittämättä. (“painanut hommia”… Kuunnelkaa nyt, miten hekumoiva kielikuva!)

Silloinkin, kun olisi ollut aikaa viettää viikonloppua, en ole pystynyt lopettamaan töiden ajattelua. Niinpä työtehtävät ja to do -listat ovat seuranneet minua minne ikinä olen mennytkin, viikonpäivään ja vuorokaudenaikaan katsomatta. Olen lipsahtanut vauhdilla samoille urille, joita pitkin yliopistossa rymistelin.

Ennen kuin romahdin.

Metsäterapiapäivillä myönsin itselleni, että olen pala kerrallaan syönyt omaa ihmisyyttäni. Sen olen tosin jollain tasolla tiedostanut jo aikaisemminkin. Jo pidemmän aikaa minusta on tuntunut, etten osaa enää rakastaa. En siis yksinkertaisesti kykene tuntemaan sitä tunnetta. Ja olen sisimmässäni taistellut kokemuksesta nousevaa kriisiä vastaan.

Yksittäisen ihmisen kohdalla tunteiden hukkuminen uupumuksen suohon on surullinen ja traaginen asia. Omalla kohdallani se on ehkä karmeinta, mitä uupumuksesta voi seurata. Mutta miettikääs, mitä seuraa, kun muidenkin positiiviset ja yhteisöjä kasassa pitävät tunteet alkavat näivettyä…

Epidemia ja vitsaus.

Niillä sanoilla metsäterapiapäivillä kutsuttiin muun muassa stressiä, joka on noussut maailmanlaajuiseksi ongelmaksi. Se minullakin on. Olen kroonisesti stressaantunut.

Yhteyttä etsimässä

Metsäterapiaviikon aikana tapahtui kuitenkin jotain ennenkokematonta.

Päivien kuluessa harjoitusten täyttäminä aivoni siirtyivät kuin jonkinlaiseen meditatiiviseen tilaan. En tiedä, johtuiko ilmiö harjoituksista, metsästä vai ihmisistä, mutta päivä päivältä ajatukseni lipsuivat yhä vähemmän ahdistusta aiheuttaviin asioihin ja lopulta elin täydellisessä läsnäolon tilassa.

Pystyin viimeinkin hengittämään vapaasti. Pystyin lepäämään ilman pelkoa siitä, minkä ahdistavan muistutuksen mieleni syöttää seuraavaksi, jos rentoudun. Se oli kuin liian hyvää ollakseen totta, mutta totta se oli.

Levon myötä myös inspiraatio ja luovuus palautuivat. Olin aamuisin pirteämpi ja aloin nauttia elossa olemisesta itsessään – ilman suoritusta. Hymyilin aidosti ja paljon!

Metsäterapiaviikolla monen eri toimijan polut ristesivät yhdessä paikassa. Minullekin viikko tarjosi monta uutta polkua. Päästäkseen eteenpäin on vain valittava yksi.

Metsäterapiaviikko tarjosi minulle paljon uutta tietoa ja käytännön harjoituksia, minkä lisäksi noilta seitsemältä päivältä jäi ihania muistoja ja uusia, varmasti pitkäkestoisia ihmiskontakteja. Kaikista suurin anti oli kuitenkin oma kokemukseni.

En ehkä saavuttanut syvempää yhteyttä puihin tai kokenut syvän uskonnollista elämystä. Sen sijaan lepäsin ensimmäistä kertaa vuosiin.

Miksi ja Miten? – Kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet retkeilyreittihankkeessa

Harjuntakasesta maailmankartalle -retkeilyreittihanke lähti liikkeelle kesällä 2017 Pihtiputaan kuntalaisten toiveista kunnostaa elämää nähnyt Suurijärven reitistö. Hankesuunnitelma kyhättiin vauhdilla kasaan ja esiselvityshankkeelle saatiin osarahoitus Keski-Suomen ELY-keskukselta.

Koska aloite hankkeelle lähti aktiivisilta kuntalaisilta, yksi hanketyön tärkeimmistä menetelmistä on ollut kuulla paikallisia ja heidän toiveitaan. Hankesuunnitelmassa tärkeimpinä kohderyhminä mainitaan reitistön kehittämisestä kiinnostuneet paikalliset yhteisöt, kunta sekä kuntalaiset ja matkailuyritykset.

Esiselvityshankkeeseen osallistuminen tapahtumien ja kyselyjen kautta on ainutlaatuinen tilaisuus päästä vaikuttamaan oman elinympäristönsä kehittämiseen. Esiselvityshankkeessa halutaan kuulla reiteistä kiinnostuneita kuntalaisia, jotta alueen kehittämiselle saataisiin mahdollisimman selkeä ja yksimielinen suunta. Rakentamalla toivotunlaisia reittejä alueen käyttö tulee olemaan pitkäikäisempää ja kestävää.

Tähän mennessä kiinnostuneita on kuultu esimerkiksi suunnittelutyöpajassa, joka järjestettiin 20. kesäkuuta Muurasjärvellä Harjulinnassa. Aktiivisimmat ovat myös ottaneet suoraan yhteyttä joko sähköpostitse tai puhelimitse. Heinäkuun aikana hankkeen puitteissa julkaistiin luontoreittien käyttäjäkyselylomake, johon on ollut mahdollista vastata sekä paperilla että sähköisesti. Lomakkeita voi täyttää ja palauttaa keräyslaatikoihin keskustan S- ja K-marketeissa, terveysasemalla, kunnantalolla sekä Putaanportin infopisteellä. Kyselyyn voi vastata vielä sunnuntaihin 19.8. asti.

Luontoreittien käyttäjäkyselyn pääset täyttämään esimerkiksi Pihtiputaan marketeissa ja netissä.

Suunnittelutyöpaja

Paikalla Harjulinnassa kesäkuun työpajassa oli 34 osallistujaa, mm. asukkaita useammasta kunnasta (kuten Pihtiputaalta, Reisjärveltä ja Jyväskylästä), kohdealueen suurimpien maanomistajien edustajat, paikallisia luontomatkailuyrittäjiä sekä ulkoilujärjestöjen edustajia.

Työpajan tavoitteena oli selvittää, miten kohdealue eroaa muista luontokohteista, minkälaisille kohderyhmille aluetta kehitetään ja markkinoidaan sekä minkälaisia muutoksia alueella pitäisi tämän valossa tehdä. Illan anti olikin runsas, minkä lisäksi työpajassa nousi esiin alueeseen liittyviä tarinoita.

Illassa esiteltiin Harjuntakasesta maailmankartalle -hanketta ja tutustuttiin Harjuntakanen-Suurijärvi-alueeseen kuvin. Tätä seurasi ohjattu työpaja, jossa kolmeen ryhmään jaetut osallistujat pääsivät ideoimaan alueen tulevaisuutta valmiiden kysymysten pohjalta.

Työpajan lopuksi tulokset käytiin yhdessä läpi ryhmän esitteleminä, minkä jälkeen asioista keskusteltiin koko porukalla. Ilta päättyi työpajan purun jälkeen.

Alueesta nousseet mielikuvat

Harjuntakanen-Suurijärvi-alueen maisema on tyypillistä Suomenselän maisemaa, jossa vuorottelevat avosuot, mäntykankaat, kivirakkalaikut ja pienet, kivikkoiset erämaajärvet. Harjuntakasen alue on Metsähallituksen hallinnoimaa vanhojen metsien suojelualuetta. Suurijärven ympäristö on metsätalousmetsää ja paikoin ojitettua.

Työpajassa moni kertoi alueen herättävän heissä ystävällisiä, lämpimiä tai jännittäviä tuntemuksia. Maisemaa kuvailtiin karuksi, mutta kauniiksi ja monimuotoiseksi. Osa myös intoutui muistelemaan kalastuskokemuksia alueella.

Erikoisuudet

Alue on osa Suomenselän vedenjakaja-aluetta, joka on vaihettumisvyöhykettä myös lajistollisesti. Lapin lajiston eteläisen esiintymisalueen vuoksi aluetta on joskus kutsuttu ”Köyhän miehen Lapiksi” tai ”Vara-Lapiksi”. Myös työpajassa alueen lajiston erikoisuus nousi esille ja aluetta tituleerattiin ”Suomen eteläisimmäksi Lapiksi”.

Alueella ei ole suuria korkeusvaihteluita, mikä tekee alueella retkeilystä varsin kevyttä. Kiertääkseen alueella olevia reittejä ei tarvitse olla huippukunnossa. Toistaiseksi alueen kivikkoisuuden vuoksi polut ovat paikoin haastavia tai vaikeakulkuisia.

Nähtävyydet

Harjuntakasen vanhojen metsien suojelualueella voi nähdä vanhoja käkkyrämäntyjä, kilpikaarnaisia vanhuksia ja keloja. Osassa on näkyvissä metsäpalon jälkiä Pyhä-Häkin kansallispuiston lailla. Jääkauden jäljet näkyvät isoina siirtolohkareina ja toisaalta kivikkoisina muinaisrantoina.

Työpajassa ja pajan jälkeisessä keskustelussa nousivat esille erityisesti alueen hiljaisuus sekä muut aistimukset. Harjuntakanen-Suurijärvi-alue Pihtiputaan, Reisjärven ja Kinnulan rajalla on selvityksen mukaan osa Keski-Suomen suurinta hiljaista aluetta. Alueella retkeillessään voi todella kuvitella olevansa erämaassa, kaukana kaikesta.

Aktiviteetit

Työpajassa nousivat esille monituiset luontoaktiviteetit ja todettiin, että alueella voi harrastaa hyvin monipuolisesti. Tärkeimmiksi aktiviteeteiksi nousivat päiväretkeily, luonnon aistiminen ja maastopyöräily. Näiden lisäksi työpajassa mainittiin mm. kalastus, marjastus, sienestys, valokuvaus, lintubongaus, polkujuoksu, suunnistus ja umpihankihiihto.

Potentiaalisia kävijöitä

Kaikki työpajan ryhmät luettelivat tärkeimmäksi kohderyhmäksi paikalliset retkeilijät. Myös ulkomaalaiset matkailijat mainittiin opastettavien ryhmien yhteydessä. Työpajan jälkeisessä keskustelussa puhuttiin muun muassa siitä, että alueella voisi järjestää retkeilykursseja ja tyhy-päiviä. Elämysmatkailu koettiin tärkeänä.

Markkinointi

Tähän mennessä alueesta on voinut löytää tietoa netistä Pihtiputaan ja Lomaseudun nettisivujen kautta, yksityisten ihmisten blogeista ja videoista sekä Pihtiputaan Rotaryklubin tuottamasta Pihtiputaan palvelut -lehdestä. Harjuntakanen-Suurijärvi-alueen reitit ovat näkyvillä myös retkikartta.fi sekä liikuntapaikat.fi-palveluissa.

Olennaisimmaksi asiaksi markkinoinnin suhteen nousi selkeys. Yhtenäistä ja hyvää julkisuuskuvaa pidettiin tärkeänä. Keskustelussa nousi usein esille yhteistyö Reisjärven kunnan kanssa kahden kunnan reittien kehittämisestä samaan suuntaan yhtenäisenä retkeilyalueena. Retkeilijä ei tunne kuntarajoja ja on kiinnostunut ainoastaan laadukkaista retkeilypalveluista maastossa.

Tärkeäksi koettiin myös se, että reitti saataisiin paremmin paikallisten kuntalaisten tietoisuuteen. Matkailun osalta paikalliset matkailuyrittäjät ovat tässä avainasemassa. Tiedottamisväyliksi ehdotettiin muun muassa markkinointiesitteitä, sosiaalista mediaa ja blogeja.

Reittiopasteet

Jo ikääntyneen Lapin sormen ja Suurijärven reitistön reittimerkit ovat rapistuneet. Maali on kulunut puista ja risteyksien kyltit ovat paikoin kaatuneet tai menneet rikki. Karttatauluja löytyy tauko- ja lähtöpaikoilta, mutta ne ovat huonokuntoisia ja osittain vaikeita tulkita. Polut ovat kasvaneet umpeen siellä, missä kulkua ei ole ollut, ja pitkospuut lahonneet.

Esiselvityshankkeen aikana on tarkoitus tuottaa ostopalveluna retkeilyreittiopasteille yhtenäinen graafinen ilme. Suunnittelutyöpajassa kysyttiin, miltä reittiopasteiden tulisi näyttää.

Toive oli, että reittiopasteet olisivat mahdollisimman selkeitä, luonnonmukaisen näköisiä ja ilmoittaisivat ainakin etäisyyksiä ja taukopaikkojen varustelutason. Opasteiden tekstin ja taustan välisen kontrastin tulisi olla sopiva.

Alueelle toivottiin myös omaa logoa kansallispuistojen tapaan. Logon voisi painaa esimerkiksi infotauluihin ja karttoihin.

Karttatauluja toivottiin maastoon sinne tänne harvakseltaan. Karttoihin voisi merkitä ”olet tässä” -täplän. Päänähtävyyksien luona voisi olla infotaulu kertomassa eri kielillä alueen luonnon- ja kulttuurihistoriasta. Kieliksi toivottiin ainakin suomea ja englantia.

Kehitystarpeet

Myös kehitystarpeissa esiin nousi selkeys ja yhtenäinen, laadukas linja. Toivottiin selkeitä lähtöalueita parkkipaikkoineen ja opasteineen, joista yksi voisi sijaita Muurasjärven keskustan tuntumassa, esimerkiksi Kaitalassa. Opasteita toivottiin myös Alvajärvelle.

Joltakin lähtöpaikalta toivottiin lyhyttä esteetöntä polkua lähimmälle taukopaikalle. Esteetön polku palvelee usein liikuntarajoitteisten lisäksi myös lapsiperheitä, jotka liikkuvat lastenvaunujen ja -rattaiden kanssa.

Taukopaikoille toivottiin kirjallista ohjeistusta tulentekoon ja käyttäytymiseen. Tämä voisi sijaita alueen kartan kanssa samassa infotaulussa.

Reittien osalta toivottiin eritasoisia retkeilijöitä palvelevia reittejä. Rengasreittejä pidettiin tärkeinä lisäyksinä nykyiseen. Nykyisin ainoastaan Harjuntakasen kierros on yhtenäinen rengasreitti.

Silloin tällöin merkitty reitti kulkee autotietä pitkin. Näissä kohdin reitti toivottiin siirrettäväksi metsän puolelle.

Myös maastopyörällä kuljettavia reittejä toivottiin lähteväksi Muurasjärveltä asti. Toistaiseksi polut ovat paikoin liian kivikkoisia pyöräiltäviksi.

Paikallisten luontomatkailuyrittäjien tukemista pidettiin tärkeänä. Heidän toimintaansa auttaisi varaustupa Pihtiputaan kunnan alueella. Yhdessä Reisjärven puolella olevan reitistön varaustupien kanssa Harjuntakanen-Suurijärvi-alue varaustupineen muodostaisi ainutlaatuisen retkeilykokonaisuuden Keski-Suomessa. Kyseessä saattaisi hyvinkin olla tihein varaustupakeskittymä koko eteläisessä Suomessa.

Alueen nimi herätti keskustelua. Harjuntakanen koettiin liian yleiseksi ja arkipäiväiseksi ja uudeksi nimeksi ehdotettiin muun muassa Sydän-Suomen luontoreitistöä. Tuleva nimi ja alue voisi kattaa koko polkuverkoston Pihtiputaan ja Reisjärven kunnan alueella. Näin koko alueelle tulisi markkinoinnin ja matkailun kannalta hyödylliset yhtenevät reittiopasteet, palvelurakenteet, kartat, nimi ja logo. Nämä huomiot antavat sisältöä uuteen hankkeeseen.

Laadukkaiden palveluiden ja näkyvän markkinoinnin seurauksena kävijämäärät reiteillä kasvaisivat, jolloin myös polut pysyisivät auki.