Tag

Sveitsi

Browsing

Mitä Sveitsi on jo nyt opettanut minulle? – Metsä tarjoaa lohdun muuallakin

Vuoden ensimmäinen postaus on venynyt 2,5 kuukaudella monen tekijän seurauksena. Olen muuttanut puolison töiden perässä Sveitsiin ja ihmettelemme päivittäin elämää tässä omintakeisessa maassa.

Alku ei ole ollut yksinkertainen – kaikkea muuta! Koska Sveitsi ei ole EU-maa, on maahanmuuttoa varten pitänyt täyttää kymmeniä (jossei nyt ihan satoja) lomakkeita, skannata, kopioida ja tulostaa, juosta eri tahojen toimistoissa (usein vain tullakseen käännytetyksi ympäri jonkin lomakkeen puuttuessa), soitella eri viranomaisille, lähettää sähköpostia ja paperipostia ja puolison toki tehdä kokopäivätyötä siinä ohessa.

Kerta toisensa jälkeen monella tiskillä olemme törmänneet siihen, etteivät virkamiehet puhu englantia eikä englanninkielisiä kaavakkeita ole saatavilla. Tämä on aiheuttanut vielä lisää stressiä. Ruokaostokset joudun maksamaan paikallisen pankkitilin puuttuessa suomalaiselta pankkitililtä ja sairasvakuutuskortin jumittaessa laskuttamaan mahdolliset lääkärikulut vakuutusyhtiöltä jälkikäteen.

Menoja on siis tällä hetkellä huomattavasti enemmän kuin tuloja. Koti on muuton jäljiltä (edelleen) hävityksen kauhistus ja kaiken päälle koronavirus jyllää maan eteläosissa ja etenee aina vain lähemmäksi aiheuttaen muutoksia mahdollisesti työtilanteessa, joukkoliikenteessä ja päivittäistavarakaupan valikoimassa.

En silti ole kaivannut Suomeen. Oma mielenterveyteni koheni huomattavasti päästyäni valoisampaan ympäristöön ja selkeämpään auringon vuorokausirytmiin. Yöt ovat täällä pimeitä (mahdollisesti tähtikirkkaita), mutta päivät valoisia ja aurinkoisia. Sään puolesta helmikuussa Keski-Sveitsissä tuntui olevan jo toukokuu.

Ainoa, mitä kaipaan kovasti, ovat minulle läheiset ja rakkaat ihmiset ja henkinen turvaverkko sekä toisinaan minulle tutulla tavalla pyörivät systeemit. Yritän kuitenkin olla avoin uusille asioille ja nauttia elämän vieraistakin nyansseista (ainakin erilaiset toimistot tulevat tutuiksi).

Aina silloin tällöin tilanteiden sekavuus, uusien asioiden paljous tai kirjavien kanssakäymisten aiheuttama stressi on liikaa mielelle. Silloin hakeudun minulle turvalliseen paikkaan, jonka toimintatavan tunnen ja jonka kieltä osaan.

Metsään.

“Metsä on suomalaiselle kirkko”, “metsä on suomalaisen sielunmaisemaa”, “metsässä suomalainen on kotonaan”… Ainakin tämä suomalainen on. Vieraassa maassa luontosuhteeni tärkeys on kasvanut entisestään. Totesin tämän melko varhaisessa vaiheessa, kun podin akuuttia stressiä heti muuton jälkeen.

Uudessa kodissa haisi oudolta ja rakenteiden kautta kantautui kellarissa hurisevien laitteiden meteliä. Oloni oli kuin leikkaussalista sikolättiin muuttaneella. Huono sisäilma, liikenteen häly ja hajujen cocktail järkyttivät steriilistä Suomesta tullutta. Ahdisti ja oli vaikeuksia sopeutua.

Olimme aina kaivanneet kokemusta yhdessä ulkomailla asumisesta ja olimme alusta lähtien innoissamme uudesta mahdollisuudesta. Halusimme jäädä, halusimme onnistua ja sopeutua. Tahto oli kova ja siksikin sysäsin ehkä osin tietoisesti ja osin tiedostamatta mieleni taustalle ja piiloon koti-ikävän ja tuttuuden kaipuun. En antanut itselleni lupaa kaivata, juurihan olimme muuttaneet.

Nämä piilossa olleet lukot saivat helpotusta, kun löysin ensimmäisen viikon lopulla lähimetsämme. Kun metsän vihreänkostea tuoksu saavutti minut, olin välittömästi takaisin kotona. Mielentilani koheni ja oloni parani noin sata prosenttia. En ollut edes tiedostanut, kuinka paljon jännitin kehoni lihaksilla. Metsässä ne kaikki rentoutuivat. Pystyin pitkästä aikaa hengittämään koko kehollani puhdasta ja tuttua ilmaa ja koskettamaan tuttuja pintoja.

Kun saavun täällä metsään, aloitan retken aina hengittämällä tietoisesti syvään. Sen jälkeen otan ympäristön vihreyden vastaan kaikilla aisteilla. Niin haju-, kuulo- kuin tuntoaistikin ovat tärkeitä metsäretkellä.

Asutuksen keskellä vaellellessa törmää vain itselleen vieraaseen kieleen ja käsittämättömään viestintään. Talot ovat erinäköisiä kuin koti-Suomessa ja ihmiset ovat stressaavan sosiaalisia. Metsässä olin yksin, mutten yksinäinen. Saatoin viimeinkin hengähtää ja rentoutua. Puiden siimeksestä löysin itselleni tuttuja elementtejä, värejä, ilmiöitä ja lajeja.

Iloitsin aivan ylimittaisesti kerrossammalesta, valkovuokoista, jo laulamaan alkaneista peipoista ja tiltalteista ja kilpikaarnaisista männyistä. Metsä oli tuttu ja siksi turvallinen ympäristö. Osasin nimetä siellä olevia asioita ja lajit siellä puhuivat samaa kieltä kuin kotonakin. Löysin pohjakerroksesta myös tuttuja makuja: ketunleipää ja vuohenputken versoja.

Voi sitä riemua, kun lähimetsästä löytyi valmista hortoiltavaa! Muun muassa kotoa tuttua vuohenputkea.

Olen ollut tietoinen viherympäristöjen rentouttavista ja hyvinvointia tukevista vaikutuksista, mutten ollut ehkä ihan kokonaan tajunnut, mitä metsä todella merkitsee minulle. Näin kotimaan ulkopuolelta katsoessa tajuan nyt metsän ja vihreän ja sinisen luonnon olevan yksi tärkeimmistä elintasoani ja hyvinvointiani määrittävistä tekijöistä. Ja ulkomailla metsän merkitys on noussut aivan arvoon arvaamattomaan.

Se on varma stressin poistaja ja lääke ahdistukseen. Se on muistutus siitä, että luonto on henkisellä tasolla minulle samaa, missä ikinä olinkaan.

Jos haluaa viedä rentoutumisen nextille levelille, voi metsästä etsiä sopivan paikan, johon pistää pitkäkseen.
Keski-Euroopasta löytyy tuttua metsäympäristöä…
…Ja sitten keskisuomalaiselle ihan eksoottista ympäristöä. Riku pyökkimetsässä.