Paras retkikohde tarvitsee parhaat reittirakenteet eikä niiden suunnitteleminen olekaan niin helppoa kuin luulisi. Maalimerkit vai viitat? Luontopolku livenä vai digisti? Roskis vai roskaton retkeily? Soraa vai puuta? Kauaskatseinen reittisuunnittelija huomioi sekä retkeilijää että luontoa. Monimuotoinen käyttäjäkunta tuottaa kuitenkin haasteita. Luontoretkeilijöiden erilaiset tarpeet saavat suunnittelijan tasapainoilemaan luonnollisuuden ja käytännöllisyyden rajalla.

Ympäri Suomea on viime vuosina kiinnostuttu paikallisten retkeilyreittien kehittämisestä. Kun valtio joutuu tiukan budjetin vuoksi kohdistamaan resurssinsa usein kaukana asutuskeskuksista sijaitseviin kansallispuistoihin, kaupungit ja kunnat haluavat kehittää lähiluontokohteita yhä paremmin käyttäjiä palveleviksi. Usein toiveena saattaa olla myös kansainvälisen luontomatkailun lisääntyminen alueella.

Toimiiko luontomatkailu sitten missä tahansa?

Kenen tahansa matkailijan, mutta erityisesti kansainvälisen matkailijan kannalta alueen matkailua tukevan infran ja tarjonnan tulee olla kunnossa. Kohde tulee olla tavoitettavissa järkevästi, kohteessa on voitava yöpyä ja sieltä on saatava ruokaa.

Missä luonto luuraa -seminaarissa Jyväskylässä Pirjo Räsänen Outdoors Finlandista totesi tärkeimpien askeleiden jatkuvan luontomatkailun luomiseksi olevan matkailupalvelut ja laadukkaat reitit.

Millainen on laadukas reitti?

Ensinnäkin käytettävän retkeilyreitin tulee olla turvallinen. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei reittiä kannata ohjata maastoon, jossa on korkea loukkaantumisen riski. Vaarallisista paikoista tulisi ilmoittaa kyltein tai rajata ne pois käytöstä kokonaan. Tarvittaessa jyrkkään rinteeseen voi rakentaa portaat ja jyrkänteen reunalle kaiteen. Portaat ehkäisevät sekä jyrkässä, liukkaassa rinteessä kaatumista että rinteen valumista maapohjan kuluessa kiipeilijän alla.

Reitin on oltava opastettu ja reittimerkintöjen on oltava kunnossa, muutoin on riski poistua vahingossa reitiltä ja eksyä. Polkumerkkien lisäksi risteyskohdissa olisi hyvä olla opasteviitat. Kun olet marssinut ohi risteyksestä ja huomaat virheesi kahden kilometrin päässä, herää hyvin suuri mielihalu oikaista eikä palata polkua pitkin risteykseen.

Tiedän. Kokemusta on.

Pitkillä reiteillä retkeilijä kiittää myös väliaikatiedoista. Päivän kääntyessä iltaan väsynyt vaeltaja saa kummasti puhtia, kun vastaan sattuu kyltti, joka kertoo yöpaikkaan olevan matkaa enää kilometri.

Toiseksi reittien tulisi olla vaikuttavia. Luonnollisesti ne kulkisivat alueelle merkittävien luonto- ja kulttuurikohteiden kautta, mutta entäpä näiden kohteiden ulkopuolella? Suurimmaksi osaksi polku kulkee kuitenkin “ihan tavallisessa metsässä”.

Retkeilyreitit ovat avainasemassa, kun alueesta halutaan tehdä kävijälle merkityksellinen. Millaisia kokemuksia retkeilijä saa? Mitä hän aistii matkan varrella?

Ihanteellisinta olisi, jos reitti kertoisi tarinaa, johon voisi alueella retkeillessään sukeltaa sisään. Lumoutuminen ja sulautuminen osaksi ympäristöä ovat epäilemättä halutuimmat reaktiot.

Selkeät aloitus- ja päätepisteet tuovat selkeyttä ja reissun aloittaminen tai päättäminen juhlallisesti kaariportin läpi kruunaa kokemuksen. Aloitus- ja päätepisteiden yhteyteen on luontevaa sijoittaa muitakin fasiliteetteja, kuten käymälät ja roskakatokset – joskin Metsähallitus on karsinut roskakatosten määrää valtion mailla vähentääkseen menoja. Katosten huoltoon ja roskien hakuun kuluu resursseja, joten valtion mailla, kuten kansallispuistoissa, on lähdetty roskattoman retkeilyn linjalle.

Luonnossa retkeily syventää henkilön luontosuhdetta, mutta tunne ja elämykset tarvitsevat parikseen myös tietoa. Kuten olen henkilökohtaisen blogini puolella kirjoittanut, ympäristöä kunnioittava retkeily ei tapahdu itsestään ilman ohjausta. Tätä onkin tärkeää tarjoilla sopivissa määrin ja pala kerrallaan.

Ei siis kaikkea yhdessä nipussa lähtöportilla. Eihän siitä Erkkikään muista myöhemmin mitään.

Halutessaan maastoon voi suunnitella esimerkiksi lapsille (ja miksei saman tien aikuisillekin!) soveltuvan seikkailu- ja luontopolun, jonka varrella voi oppia jotain uutta maailmasta.

Kädestä pitäen metsään asti

Yksikään retkeilijä ei päädy reitille, ellei sinne ole helppo löytää. Ikävä todellisuus tulee kuitenkin olemaan se, ettei suurin osa matkaajista koskaan tiedä, missä kohde tarkalleen on ja miten sinne matkustetaan. Siksi vierailijat pitää opastaa paikalle kädestä pitäen.

Tämä tarkoittaa käytännössä liikennemerkkejä ja opasteita isoimmilta teiltä asti. Mikäli reitille on mahdollista matkustaa julkisilla, tulisi opastus aloittaa lähimmältä julkisen liikenteen pysäkiltä.

Autolla liikkuville sekä tilausbusseille tulisi olla hyvin parkkitilaa. Selkeästi osoitettu, ainoastaan retkeilyreittien käyttäjille varattu parkkipaikka on paras vaihtoehto. Tällöinkin opastuksen reiteille pitäisi alkaa jo parkkipaikalta.

Reitistä ja maastosta on löydyttävä tietoa myös polkujen ja teiden ulkopuolelta, kätevimmin netistä, josta moderni kävijä luontevimmin hakee tietoa ennen retkeään ja johon hän voi palata myös maastossa.

Reitit pystyy esimerkiksi lataamaan netin käytetyimpiin retkeilykarttapalveluihin, mihin saa lisäksi liitettyä infoa alueen palveluista.

Myös paperisia karttoja on tärkeää olla saatavilla ja luontevin paikka etsiä niitä ovat paikalliset infopisteet, leirintäalueet ja luontokeskukset.

Laadukas reitti ottaa huomioon kävijöiden rajoitteet ja tarjoaa jokaiselle jotakin. Jokaisella on oikeus ja tarve päästä luontoon, se pitää vain mahdollistaa. Liikuntarajoitteisia ja lastenvaunujen kanssa kulkevia varten voi rakentaa esteettömän reitin esimerkiksi jollekin taukopaikalle ja yhdelle alueen päänähtävyyksistä.

Esteetön reitti lisää turvallisuutta ja ehkäisee ympäristön kulumista polun ulkopuolella, koska kulkijat pysyvät varmimmin reitillä. Oikein toteutettuna se voi olla myös varsin helppohoitoinen.

Monipuolinen polkuverkosto myös hajauttaa ihmiset alueelle paremmin: erämaan rauhaa ja hiljaisuutta hakevat pitkän matkan kulkijat kävelevät helposti alueen toiselle laidalle, kun taas päiväretkeilijät kiertävät lyhyempiä polkuja noukkien reitilleen alueen nähtävyydet.

Tasaisempi hajaantuminen reiteille lisää alueen sosiaalista kestävyyttä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että alueelle mahtuu useampi retkeilijä sen vielä tuntumatta ruuhkaiselta.

Maamme suosituimmilla reiteillä ruuhkaongelmaa on jo ja suomalaiset vaeltajat ovat – kuvainnollisesti sanoen – korviaan myöten täynnä kanssavaeltajiaan. Moni haaveilee vaeltavansa kuuluisan ja klassikoksi muodostuneen Karhunkierroksen, mutta päätyykin – ei edes kuvainnollisesti sanottuna – jonottamaan polulle.

Ruuhkaisuus tulee esiin ja koettelee introvertimman luontohiipparin sietokykyä erityisesti taukopaikoilla. Tauko- ja leiriytymispaikkojen määrä ja sijainti tulisikin suhteuttaa arvioituun kävijämäärään.

Reittien tarkka suunnittelu ja teemoittaminen saattaa hyvinkin parantaa kävijäpaineen ennakointia. Suurin paine osuu alueen nähtävyyksille, taukopaikoille sekä reitistön solmukohtiin. Reittien ylläpitäjille tämä on tärkeä tieto, sillä usein polku ja rakenteet ovat kuluneimmat sieltä, missä on eniten ihmisiä.

Luonnollisia elämyksiä ja elämyksiä luonnollisesti

Loppujen lopuksi retkeilyreittien rakentaminen on taitolaji ja siinä tasapainotellaan käytännöllisyyden, turvallisuuden ja luonnollisuuden välillä.

Monet reittirakenteet tekevät retkeilystä turvallista. Siinä missä ne opastavat kävijää suojaavat ne samalla myös luontoa kulumiselta.

Liian rakennettu ympäristö ei kuitenkaan tue mielikuvaa luonnontilaisuudesta ja saattaa jopa vaikuttaa luontokokemukseen negatiivisesti. Toisaalta myös liian kulunut ja selvästi käytetty ympäristö aiheuttaa vastaavanlaisen reaktion.

Luontoreittien käyttäjiä on erilaisia ja heidän tarpeensa ovat erilaiset. Pyörätuolilla liikkuva tarvitsee leveät pitkokset tai kävelysillan koko matkalta, kun taas maksimaalista luonnollisuutta etsivä ahdistuu rajoittavista rakenteista.

Myönnän itse kuuluvani jälkimmäiseen porukkaan. Liika rakentaminen ja ruuhkaisuus ovatkin ajaneet paatuneimmat eräjormat ja -irmat kansallispuistoista erämaihin.

Rakentamisen määrän ohella esiin nousee kysymys rakentamisen laadusta ja materiaaleista. Kumotako metsäpolulle soraa vai myrkyllä kyllästettyjä lankkuja? Mikä ratkaisu on luonnonmukaisin ja käytännöllisin?

Kaiken rakentamisen päälle tulee vielä alueen brändäys. Mikä tekee alueesta erikoisen? Mitä myydään ja kenelle? Sen lisäksi, että alueen luontoarvot nostetaan näkyville reittiopastein, tulisi ne osata nostaa esille alueen markkinoinnissa.

Outdoors Finland’in Vaellusreittien suunnitteluoppaassa sanotaan, ettei pelkkä reitti riitä vaan se on “tuotteistettava ja markkinoitava oikein”.

Milloin retkeilyreitti sitten on valmis? Viimekädessä niin retkeilyreitit kuin muutkin palvelut elävät kysynnän mukaan. Luonto kuitenkin puhuu puolestaan ja retkeilyn kasvava suosio on merkki siitä.

Tiedät, että sinulla on valmis paketti, kun aisteja monipuolisesti ruokkivat reitit heräävät tarinoillaan eloon.

Outdoors Finland‘in Vaellusreittien suunnitteluopas

Taustaa:

Suomen sydämessä sijaitsevalla Pihtiputaalla riittää monipuolista luontoa ja sijaintinsa puolesta alue on myös saavutettavissa. Julkiset liikenneyhteydet 4-tietä pitkin ovat hyvät ja Tikkakosken lentokentältä Pihtiputaan keskustaan pääsee 1,5 tunnissa.

Kunnan alueelta löytyy jo ennestään merkittyjä retkeilyreittejä, mutta suurin osa niistä ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota ja polut ovat paikoin kasvaneet umpeen. Harjuntakasesta maailmankartalle -esiselvityshankkeen tarkoituksena on kaivaa nämä arvokkaat reitit takaisin yleisön tietoisuuteen ja laatia reittien kunnostusta varten kehittämissuunnitelma.